Konnankoukku vankeinkuljettajalta 1890 -luvulla – korruptiotako

”Rehentelevä vankeinkuljettaja” – uutinen vanhassa sanomalehdessä kiinnitti huomioni ja oikoluin sen. Uutinen on ilmestynyt 31.01.1890 sanomalehti Pohjalainen no 9:ssä.
 —-
Oikoluku:

Vankeinkuljettaja
31.01.1890 Pohjalainen no 9 Kansalliskirjaston digitoimia vanhoja sanomalehtiä Historiallisesta sanomalehtiarkistosta

”- Rehentelevä vankeinkuljettaja.

Muuan lapualainen kirjoittaa meille:

Tämän kuun 21 päivänä olin matkoilla Kuortaneella ajamassa erään Lapuan kauppiaan asioita. Käydessäni siellä m.m. kauppias M. B. Rantasen puodissa, uhkasi Kuortaneen vankeinkuljettaja NN, ollen hiukan humalan valtaamana, ilman mitään syytä vangita minut ja lähettää nimismiehen tykö Alavudelle, ja kun tahdoin tietää häneltä mistä syystä minut vangittaisiin, sekä selitin asiani ja esitin nimeni ja kotini, niin ei hän näistä kaikista ottanut mitään huomioonsa, vaan otti kun ottikin kahden muun henkilön kanssa minut viedäkseen vankitaloa kohden.
 
Mutta matkalla alkoi hän minulle esitellä, että jos antaisin hänelle hyväntekijäistä viisi markkaa, niin päästäisin hänet vapaaksi. Ja koska minulla oli vielä tärkeitä asioita toimitettavani, täytyi minun suostua tuohon julkeaan vaatimukseen ja antaa viimeisen roponi tuolle konnankoukkuiselle vankeinkuljettajalle.
 
Olisi toivottava, että hänkin rupeaisi paremmin sivistystä harrastamaan ja antaisi asioillaan kulkevain vapaasti liikkua, ettei yksityisen henkilön tähden joutuisi koko kunta pahaan maineeseen. Kukapa Kuortaneella olisi uskonut tuommoista kohtaavansa!”
——–
Mietteitäni tuosta uutisesta:
Ennen ajatuksieni esittämistä on huomattava, ettei tätä juttua käsitelty koskaan käräjillä ja pohdintani perustuu pelkästään tuon lehtiartikkelin ja toisen osapuolen tulkintaan tilanteesta. Mietteeni ovat siis yksipuolisia.
 ——–
Vankeinkuljettaja oli tapahtuman kuvauksen mukaan niin iso herra, että otti oikeuden omiin käsiinsä. Kyseisen vankeinkuljettajan humalassa tehty vangiksi otto ja ”lahjan” kiristys tuntuu nopeasti ajatellen korruptiolta. Tarkemmin ajatellen se ei ole korruptiota, vaan tässä tapauksessa kyseessä on meidän aikamme oikeustajun mukaan tapahtunut vapaudenriisto, kiristys ja virka-aseman väärinkäyttö. On huomioitava se, ettei vastapuoli ollut aloitteellinen ja oli pikemminkin uhri.
 ——-
Uhri ei nähnyt muuta keinoa kiipelistä päästäkseen kuin maksaa se viisi markkaa. Pelko virkavaltaa kohtaan saattoi tuolloin olla kova. Mielenkiintoista asiassa on se, että asianomistaja ilmoittaa jälkeenpäin nimettömänä, tulleeksi sivistymättömästi ja väärin kohdelluksi, yleisönosastolla paikallisessa lehdessä. Nimettömyys palveli ilmeisesti uhrin asiaa paremmin. Asian nostaminen jälkeenpäin lehden palstalle osoittaa jutun kuitenkin korventaneen uhrin mieltä. Tuona aikana julkisessa virassa olevan miehen käytöksestä ja toimista ei ilmeisesti voinut tai kannattanut valittaa esimerkiksi nimismiehelle tai viedä asiaa käräjille.
— 
Oliko viranhaltijoilla Suurruhtinaskunnassa, kuten tuon vankeinkuljettajan, tapa saada palkanlisää yleinen vai oliko se vain yksittäistapaus? Hain kysymykseen vastausta verkkohaulla ja totesin, ettei korruption historiaa ole tutkittu paljoakaan. Korruption, kiristyksen ja lahjonnan tutkiminen jälkeenpäin on ilmeisen haasteellista. Sen jäljet halutaan peittää heti tapahtumahetkenä, eikä niistä laadita dokumentteja, ja niin tapahtumien muistot ja kulku painuvat nopeasti historian hämärään. Tilastointia on tehty nykypäivänä kuitenkin maailmanlaajuisesti ja Suomi on ollut jo vuosia viiden vähiten korruptoituneen maan joukossa maailmassa.
—- 
Huonosti palkattu tuo vankeinkuljettajan virka näyttää olleen, muttei se konnankoukulla saatu viisi markkaa tainnut kotiinsa asti säästyä. Markat meni asioiden hoitajalla vapautensa ostamiseen ja vankeinkuljettajalla todennäköisesti kurkusta alas.
Alla lisää tietoa:
Keisarillisen Majesteetin Armollinen Johtosääntö Vankeinhoitohallitukselle Suomessa
Korruptio Suomessa
Lehtileikkeet tapetista ja ullakolta 
© Jari J Tuomisto
Advertisements
Konnankoukku vankeinkuljettajalta 1890 -luvulla – korruptiotako

Yksi kommentti artikkeliin ”Konnankoukku vankeinkuljettajalta 1890 -luvulla – korruptiotako

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s