Nälkä ja epätoivo – Valistus, naavaleipä ja Elias Lönnrot

Nälkä ja epätoivo

”Nälkä ja epätoivo ajavat ihmisen syömään kaiken, joka on kiveä pehmeämpää” on joku köyhyyden ja nälän kokenut kertonut. Nälkää ja epätoivoa koettiin Suomessa monessa kodissa katovuosina 1600 ja 1800 luvuilla. Viljajauhoihin sekoitettiin tuolloin muun muassa sammalta, jäkälää, naavaa, pettua, kaleita ja olkea. Nälän pahetessa oli syötävä joissain talouksissa omat kotieläimet ja jopa lemmikit. Kaikkien eläimien liha oli syötävää, myös rottien. Kun tilanne paheni, oli lähdettävä kerjuulle ja pyydettävä muilta ihmisiltä apua. Osa nälkää näkevistä turvautui varkauksiin ja ryöstöihin. Epätoivo tuntuu olleen katovuosina 1696 – 1697 kuitenkin kovempi kuin vuosina 1866 – 1868. Siitä on osoituksena se, että 1600 luvun lopulla nälän takia tehtiin myös murhia ja syötiin jopa ihmisiä.

Hannu ja KerttuNälkä, epätoivo ja siitä aiheutuneet epäinhimilliset teot ovat aiheena monissa saduissammekin. Hannu ja Kerttu ja  Peukaloinen ovat keski-euroopassa 1700 ja 1800 -luvuilla kirjoitettuja satuja. Niitä kerrottiin jo aikaisemmin muistinvaraisina monenlaisina versioina. Ehkä noiden satujen taustalla on myös todellisia tapahtumia. Tiedetään, ettei lapsen asema ollut lainkaan sama, kuin nykyisessä maailmassa. Mitä todennäköisimmin nuo sadut ovat saaneet aiheensa ja kehyksensä sen aikaisesta maailmasta. Tuolloin olivat köyhyys, nälkä ja epätoivo sekä raa’at teot usein läsnä. Ei ollut epätavallista, että köyhyyden, nälän ja epätoivon vimmassa perheen ruokakuntaa vähennettiin tavalla tai toisella. Mikä noiden tarinoiden tarkoitus sitten oli? Näitä tarinoita ja satuja kerrottiin mitä ilmeisimmin kaiken ikäisille. Vanhemmille ne olivat tarinoita, joita kauhisteltiin ja päiviteltiin. Lapsien mieliin taas haluttiin tarinoiden avulla iskostaa, ettei heidän sopinut luottaa vieraisiin ihmisiin ja heidän tuli pysyä tutussa ympäristössä.

Nälkään ja kulkutauteihin kuollaan maailmassa nykyäänkin. Myös meillä Suomessa on ruoka-apua tarvitsevien jonoja mutta nälkäkuolemista ei ole uutisoitu. Viime vuosisatoina on ollut katovuosia usein, mutta kovimpia olivat peräkkäin koettelevat katovuodet. Tavallista suurempi nälänhätä ja siitä aiheutuneet kuolemat koskettivat suomen kansaa ankarasti vuosina 1696–1697 ja 1866–1868. Tuolloin ei saatu  moneen peräkkäiseen vuoteen kunnollisia viljasatoja huonojen luonnonolosuhteiden takia. Silloin kuoli joukoittain nälän heikentäneitä suomalaisia tarttuviin tauteihin. Jopa 10 – 20 % noiden ajanjaksojen aikaisesta väestöstä menehtyi.

Valistus ja naavaleipä

Halla vei sadon 1
Halla pilasi sadon ja talvi tuli aikaisin. Uppsala-Bild / Upplandsmuseet/CC BY-NC-ND 3.0/Muokattu

Valtiovalta pyrki ennakoimaan ja auttamaan hädästä kärsiviä. Pitäjien viljamakasiineista annettiin maksua tai lainaa vastaan viljaa niille joilla oli rahaa tai luottoa. Makasiinit kuitenkin tyhjenivät ja tilalle ei katojen takia saatu täydennystä. Viljaa oli pyydettävä ja toimitettava muualta Suomeen. Vilja-apu ja sen toimittaminen Suomeen kuitenkin kangerteli vuosina 1866 – 1868 muun muassa huonojen jääolosuhteiden takia. Myös sen kuljetus kaukaisiin kyliin pohjoisessa ja idässä huonoja teitä pitkin tuotti vaikeuksia ja apu ei aina mennyt perille sitä tarvitseville. Viljan riittävyyden varmistamiseksi ruoanlaittoon laati senaatti muun muassa lain viinan kotipolttokiellosta 1866. Tämä laki on muuten voimassa vieläkin. Senaatin vilja-apu vuonna 1866 saavutti huonosti aliravitut ihmiset Satakunnassa, Hämeessä, Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Noilla alueilla jopa 20 prosenttia ihmisistä kuoli. Ihmeellistä on myös se, että viljaa myytiin katovuotena ulos Suomesta enemmän kuin aikaisempana vuotena.

Kulkuri
Hallands Konstmuseum. CC BY-NC 3.0

Ne, jotka eivät osanneet, pystyneet tai kyenneet ravitsemaan itseään ja perhettään, joutuivat vaikeuksiin ja hätään. Heidän oli turvauduttava yhteisön tai naapuriyhteisöjen apuun. Heitä kohdeltiin yleensä hyvin jo kotiyhteisössä. Kaikki eivät kuitenkaan katsoneet kerjuuta ja kulkureita pelkästään hyvällä. Hädässä olijoille pyrittiin järjestämään pitäjän puolesta 1800 –luvulla hätäaputöitä, johon kuului ojan kaivuuta ja perkausta. Kerjuun sijasta pyrittiin esimerkiksi pohjanmaalla järjestämään pitäjän ylimmän säädyn toimesta pulassa oleville vastikkeellista apua. Tämä tarkoitti sitä, että nälkää näkevät tekivät muun muassa käsitöitä ja ompeluksia myyjäisiin. Myyjäisissä ne myytiin ja siitä saatavilla varoilla järjestettiin valmistajalle, eli nälkää näkevälle, ruokaa.

 

kerjalaiset-haapaiemi-pappila
Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Wilhelm Ekmanin maalaus vuodelta 1860

Kerjäläisjoukkoja oli näistä aputoimista huolimatta liikkeellä joka puolella Suomea. Jotkut pitäjät olivat kieltäneet muiden pitäjien asukkaita tulemaan kerjuulle heidän alueelleen. Kerjäläisten varalle oli asetettu pitäjien rajoille jopa vartioita estämään muualta tulevien ihmisten kerjuuaikeet. Myös talonpojat ja virkamiehet perheineen ja palvelijoineen olivat ahtaalla. Monet heistä huutokauppasivat tavaroitaan ja ottivat velkaa ruuan ja viljan ostoa varten. Suurimpia nälästä ja sittemmin taudeista kärsijöitä olivat kuitenkin itselliset, vanhukset ja irtolaiset sekä heidän lapsensa. Myös syystä tai toisesta köyhtyneet olivat tuona aikana suuressa vaarassa nälkiintyä ja menehtyä kulkutautiin.

Aliravitsemuksesta johtuvia tautikuolemia olisi tullut vielä enemmän, jos monet torpparit, metsämiehet ja paimentaloudessa eläjät eivät olisi osanneet metsästää ja kerätä luonnosta marjoja, kasveja, sieniä ja muita aineksia. He olivat tottuneet käyttämään niitä ruoanvalmistuksessa. Heillä oli ruokaa pöydässä katovuosien viedessä viljasadot.

PettuSitä osaa ruoka-aineista, joka poikkesi tavanomaisesta, kutsuttiin 1800 –luvulla vararuoaksi. Se oli ravintoa, jota saatiin ”epätavanomaisista” lähteistä ja sitä ei syöty tavallisesti. Nykyään sitä kutsutaan hätäravinnoksi. Hätäravinnosta on muitakin nimiä, kuten esimerkiksi vehka-,hätä-, vara-, olki- ja kaleleipä. Leipä siksi, että sitä oli 1800 –luvulla yleisesti ruokapöydässä, kuten myös velliä ja puuroa. Pettuleipä on monelle vanhemmalle tuttu sana. Pettuun, eli männyn nila ja jälsikerroksesta otettuun ja paahdettuun sekä jauhettuun jauhoon turvauduttiin viimeksi sotavuosina 1940 luvulla.

Suomessa kiinnitettiin 1860 luvulla huomio siihen, miten katovuosiin voitaisiin varautua yksilötasolla ja perheissä. Hätäravinnon käytön valistus aloitettiin. Ennen vuotta 1866 kiersi hätäravintoasiantuntijoita opastamassa pitäjissä kansalaisia hätäravinnon valmistuksesta ja käyttämisestä ruoan jatkeena.

Kuusen Naavaa LeviltaMyös sanomalehdissä oli ohjeita muun muassa siitä, miten kuusen naavaa, jäkälää, sammalta ja suovehkaa voidaan käyttää esikäsittelyn jälkeen jauhojen jatkeena. Sienet ja jäkälä olivat erityisesti monelle etelä-pohjalaiselle ihmiselle uusia, outoja ja vastustettavia vaihtoehtoja. Vaikka valistustyötä tehtiin, kuolivat monet hätäravinnon vääränlaisesta esikäsittelystä tai liian suuren määrän nauttimisesta johtuviin komplikaatioihin. Ihmisiä kuoli nälkävuosina esimerkiksi oljesta aiheutuneisiin suolitukkeumiin ja lipeään, jota oli jäänyt jäkälään sitä esikäsitellessä.

pettuEnsimmäinen uutinen varaleivästä löytyi 7.4.1772 ilmestyneestä Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo –lehdestä.  Siinä puhutaan sammal-, suovehka-, pettu- ja sekaleivän soveltuvuudesta ihmisruoaksi. Myös muissa lehdissä oli 1800 -luvulla ohjeita ja luetteloita kasveista, joita voidaan käyttää ruoanvalmistuksessa.

Alla on oikolukuteksti lehtileikkeestä vuodelta 1892, jossa opastetaan mitä luonnosta saatavia raaka-aineita voidaan käyttää ruoanvalmistukseen ja miten ne esikäsitellään sekä sekoitetaan viljajauhojen joukkoon.

20.11.1892 Oulun Ilmoituslehti no 137 (Kansalliskirjasto Vanhat digitoidut sanomalehdet)

Hätäleivästä

sisältää ruotsiksi ilmestyvä terveydenhoitolehti ”Tidsfritst för hälsovård” viime vihkossaan erään kirjoituksen, jossa annetaan tieteelliselle perustalle nojautuvia neuvoja hätäleivän valmistamiseksi eri aineista. Jo vanhoista ajoista hätäleiväksi maassamme käytetyistä aineista hyväksytään tässä kirjoituksessa ainoastaan eri lajit jäkäliä sekä potut, suovehkan juuret ja erityisellä ehdolla myöskin parkki. Uusiksi leipäaineiksi ehdotetaan sienet, puolat ja karpalot sekä pihlajan- ja katajanmarjat.

Ruoaksi kelpaavia jäkäliä löytyy kolme lajia: kangas- ja poronjäkälä sekä kuusennaavat.

Enin tunnettuja ja myöskin enin käytetty on kangasjäkälä, joka leiväksi valmistetaan seuraavalla tavalla: Saaviin, jonka alareunasta löytyy tapilla varustettu reikä, pannaan 100 litran kohdalle (36 kannun) puoli kiloa (1 naula) potaskaa, jonka sulattua saaviin lisätään 10 kiloa(1 leiviskä) kuivatuita eli 30 kiloa (3 leiviskää) tuoreita jäkäliä vuorokaudeksi likoamaan. Vesi lasketaan nyt tarkoin saavista ja kylmää vettä kaadetaan sen sijaan. Tätä menettelyä pitkitetään kunnes jäkälät eivät enää maistu karvailta. Jos potaskaa ei saada, voidaan käyttää pari kuppia puhtaan vaatteen läpi siilattua lipeää, jota saadaan tuhkaa keittämällä.

Tällä tavoin karvaista aineksistaan puhdistettu jäkälä kuivataan nyt vähän lämmitetyssä uunissa ja voidaan semmoisena tallehtia vuosikausia. Paras on kumminkin valmistaa uunissa kuivattu jäkälä heti jauhoiksi, joka voipi tapahtua joko survomalla eli myllyssä jauhamalla. Jos jäkälän jauhoksi valmistaminen jätetään tuleviin aikoihin, on välttämätönta uudelleen kuivata jäkälät, koska ne ilmasta ottavat kosteutta, joka tekee niiden jauhamisen vakeammaksi.

Poronjäkälä on ruoka-aineeksi melkein yhtä arvokas kuin kangasjäkälä, mutta tämä viimeksi mainittu sisältää vähemmän karvaita aineksia ja tarvitsee sen tähden tulla vähemmän liuoitetuksi kuin poronjäkälä. Kuusennaavoja ei erikseen arvitse liuottaa, koska niissä ei ole mitään karvaita aineita. Ne ainoastaaan puhdistetaan löytyvästä liasta kylmällä vedellä pesemällä. Tämä peseminen voipi tapahtua siten, että naavat pannaan vasuun, jossa on pieniä reikiä, ja tätä sitten liikutellaan vedessä esimerkiksi jonkun joen rannassa, niin kauan, että huuhtomavesi, joka juoksee vasusta, on aivan puhdasta. Kuivina ovat sekä poronjäkälät, että kuusennaavat helpot musertaa ja seulomalla voidaan ne puhdistaa niistä läytyvistä havuista y.m.

Voidakseen käyttää pottuja leiväksi ovat nämä ensinnä keitettävät, kuorittavat ja survottavat, ehkä kyllä ei liene mahdotonta niitä käyttää keittämättömänäkin tähän tarkoitukseen. Niiden musertaminen sen kautta vaan käypi vähän työläämmäksi.

Kuivatuista katajanmarjoista käytetään ainoastaan ulkopuolinen, mehuinen osa; sisimmäinen kova osa on poistettava. Puolat, karpalot ja pihlajanmarjat kelpaavat semmoisinaan ja säilytetään, edellinen hillana, pihlajanmarjat kuivattuina. Suovehkan juuret kuivataan joko ulkoilmassa eli jollakin muulla tavalla ja käytetään sittemmin aivan samalla tavalla kuin potut.

Mainittujen hätäleipäaineitten ravintoarvo riippuu pääasiallisesti siitä, että ne sisältävät suuren määrän tärkkelysainetta. Mutta tunnettu on, ettei voida elää ainoastaan näistä aineista, vaan että ruumis tarvitsee ravinnokseen myöskin valkuaisainetta. Hyvästä jauhosta löytyy tätä ainetta tarpeellinen määrä, mutta mainituissa hätäleivässä sitä vastoin aivan vähä tai ei ensinkään. Hätäleipään on sen tähden pantava valkuaisainetta ja sopivinta on tähänkäyttää sieniä eli, jos semmoista on saatavissa, kuivattua, hienoksi muserrettua kalaa eli lihaa. Sienet säilytetään joko uunissa kuivattuina eli suolattuia ja muserretaan tarvittaissa survomalla.

Leipä valmistetaan näistä aineista parhaiten siten , että taikinaan lisätään ruis- eli ohrajauhoja. Hätätilassa käytettäköön kumminkin puoleksi jäkäläjauhoa. Taikina hapatetaan ja leivotaan sitten esim. jäkäläjauhoilla, johon on sekoitettava sopiva määrä hienoksi muserretuita sieniä, kalaa eli lihaa. Jäkälän asemesta voidaan myöskin joko osittain eli kokonansa käyttää pottuja eli suovehkan juuria. Katajanmarjaa jauhoissa ei ole käytettävä enempi kuin kolmasosa tarvittavasta jauhomäärästä ja pihlajanmarjoista ainoastaan kuudesosa joko kokonaisina eli muserrettuina.

Puolat ja karpalot sisältävät niin suuren määrän hapatetta, että lienee paras, jos tämä voipi tapahtua, käsillä saattaa taikina käymään ja vasta sittemmin siihen lisätä marjat niin, että taikina tulee sisältämään puoleksi marjoja ja jauhoja.

Jos jauhoja ei ensinkään ole , voidaan sekoittaa mainitut ainekset pottu eli naurispuuroon ja siitä valmistaa.”

Elias Lönnrot

Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot oli ensimmäisiä kirjailijoita, jotka esittivät suomenkielisessä teoksessaan kasveja, joita voi käyttää ruokana. Hänen teoksensa ilmestyi nälkävuotena 1866. Sen nimi on Flora Fennica – Suomen Kasvio. Alla on otteita hänen teoksestaan. Kasvien kuvat eivät ole hänen teoksestaan.

(Artikkelissa voi olla kirjoitusvirheitä. En ota vastuuta tässä esitellyiden kasvien nauttimisesta tai nauttimisen jälkeisistä seurauksista. JT)
juolavehnä
Tr. repens L. Juolavehnä. — Muist. — Taidetaan eduin viljentää hyvässä maanlaadussa jos pieniä juuri-palaisia siihen istutetaan taikka siemeniä kylvetään; viljamaissa se muuten on haitallinen ruparuoho. Sen juuria sopii koota leivän-ainetten sekaan kalliina aikoina. Jauhoja sekä leipää taidetaan niistä valmistaa, kun ovat terveellisiä, eivätkä pahamakuisia.
kanerva
CALLUNA Salish. Kanerva. Ljung. C. vulgaris Sai. Muist. — Laihduttaa maan; katoo tav. kun maa aidataan ja lannoitetaan, tahi lehtipuilla istutetaan. Taidetaan elikon-ruuaksi hätätilassa koota, parahiten syksyllä myöhään. Paikoin sekoitetaan kanervan-kukkia ruisjauhoihin ja leivotaan Leiväksi.
Flora fennica

Kuvat ja leikkeet: Kasvien kuvat Public Domain Wikimedia Commons, Lehtileikkeet Kansalliskirjasto Dig Vanhat sanomalehdet

Lähteitä ja aiheesta muualla:

http://yle.fi/uutiset/1600-luvun_nalanhata_ajoi_aarimmaisiin_tekoihin/6256629

Nuppijauhoja, huutokauppoja ja lehtikirjoittelua. Alajärveläinen paikallisyhteisö 1860 -luvun näkävuosina. Riina Tiistola. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/12066/ritiisto.pdf?sequence=1

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet

http://www.luontoon.fi/retkeilynabc/retkiruoka/ruokaluonnosta

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/23/pettu-hataravinnosta-terveysruoaksi

Karjan hätäravinto: http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/karjatalous/hataravinto.htm

© Jari J Tuomisto

Advertisements
Nälkä ja epätoivo – Valistus, naavaleipä ja Elias Lönnrot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s