Suomen liittäminen Länsi-Eurooppaan – Suomen eurooppalaistumisen historiaa

Johdanto

Piispa_Henrik_at_Kupittaa
”Piispa Henrik kastaa suomalaisia.” Robert Wilhelm Ekmanin teos 1850 luvulta [Public domain], lähde: Wikimedia Commons
Myöhäiskeskiaikaa, eli noin vuosien 1100 – 1300 ajanjaksoa, pidetään yleisesti länsieurooppalaisuuden vaikutteiden voimakkaimpana tuloaikana Suomen niemimaalle. Tuolloin alueelle rantautui lujalla otteella Länsi-Euroopassa ja nuoressa Ruotsissa vallalla ollut usko, kulttuuri ja maailmankäsitys sekä valta- ja talouspolitiikka. Länsi-Eurooppaa ja Skandinaviaa piti tuolloin hengellisessä vallassaan paavi ja roomalaiskatolinen kristinusko. Sen valtioiden päämiehinä olivat kuninkaat, jotka olivat tehneet liiton paavin kanssa. Paavi ja roomalaiskatolinen usko saivat valtiollisen suojeluksen ja yksinoikeuden valtiossa vallalla olevana uskontona. Kuningas sai jumalallisen oikeuden hallita valtakuntaansa maan päällä paavin voidellessa ”Jumalan tahdolla” hänet tähän tehtävään 1. Länsi-Euroopan valtakunnat ja ihmiset omaksuivat itselleen kristillisen aallon mukana tulleen kreikkalais-roomalainen kulttuurin. Paavi ja kuningas ”liittoutuivat” muun muassa Ruotsin nuoressa kuningaskunnassa. Hengelliset, taloudelliset ja valtapoliittiset intressit ajoivat Ruotsin kuningasta ja roomalais-katolista paavia vaikutusalueensa laajentamiseen pakanalliseen periferiaan eli Suomen niemimaalle.  Tämä aikakausi avasi tien suomalaisten länsieurooppalaistumiselle ja kuten voidaan todeta, sillä on vaikutus nykyiseenkin elämään ja ihmisiin Suomessa.

Vaikka Suomeen on saatu sen asutushistorian ajan niin etelästä, lännestä kuin idästä kulttuurillisia vaikutteita, tässä artikkelissa keskitytään noin 1000 – 1300 -lukujen välisen ajanjakson tapahtumiin Ruotsissa ja Suomen niemimaalla. Kuningasvaltainen Ruotsi oli ottanut katolisen kristinuskon valtakunnan uskonnoksi ja omaksunut Länsi-Euroopasta tulleita vaikutteita. Ruotsin valtakunnan syntyvaiheissa 1100 -1200 luvulla oli todellinen johtoasema ensin Göötanmaan ja LIngöpingin piispoilla 2. Ruotsin valtakunnan alkuvaiheisiin liittyi kasvuhalut etelään, pohjoiseen, länteen ja meren yli itään, Suomen niemimaalle.

Keskus on tässä artikkelissa tietyllä maantieteellisellä alueella vallalla oleva maailmankäsitys ja uskonto, kulttuuri, arvomaailma ja valtapolitiikka. Keskuksella oli ”valta” ja ”intressit” kohdistaa ne alueensa ulkopuolelle. Keskuksia edustavat tässä artikkelissa keskiaikainen Länsi-Eurooppa ja Itä-Eurooppa. Niitä erottivat toisistaan muun muassa uskonto, joka oli lännessä roomalais-katolinen ja idässä kreikkalais-katolinen.

Periferia käsittää tässä artikkelissa ne alueet ja ihmiset, jotka ovat tarkasteltavana olevana aikana tämän keskuksen alueen ulkopuolella tai laidalla. Suomen niemimaan alue oli hallintonsa puolesta heimojen ja yhteisöjen aluetta, eikä sillä ollut valtiollista valtarakennetta. Alue alkoi kiinnostaa keskusalueella olevia valtoja muun muassa uskonnon levittämistarpeen, valtapolitiikan ja talouden intressien takia. Se sijaitsi keskuksista katsottuna kaupallisesti tärkeän Itämeren alueella ja oli näin ollut Itämeren kulkuväylän takia niin idän kuin lännenkin vaikutteiden piirissä niin kauan kuin merta pitkin oli kuljettu. Suomen niemimaa ja sen asukkaat olivat kulttuurillisesti niin lännen kuin idän vaikutuspiirissä. Sen valloittamisesta oli tuona aikana kiinnostunut pääasiassa Ruotsi lännestä. Novgorod idässä halusi lähinnä pitää alueensa Laatokan Karjalassa sekä laajentaa vaikutustaan koko Karjalan alueella.

1 Kristinuskon historia 2000: Alkukirkosta renessanssiin s. 78–80
2 Per Olof Sjöstrand HTF 3/94, Katermaa luentoesityksestä

Aikaisemmat vaikutteet Euroopasta

Jo tarkasteltavaa aikakautta aikaisemmin on Suomen niemimaa ja sen kansa ollut jatkuvasti sen ympärillä olevien vaikutteiden alaisena. Siellä asuvat ihmiset ovat saaneet aina ”ulkopuolisilta” jotain piirteitä omaan elämäntapaansa, uskoonsa ja kulttuuriinsa 3.

Esimerkiksi noin vuosina 3200–2600 e aa, Suomen niemimaan rannikolla asuneilla ihmisillä on ollut Euroopasta tullutta indoeurooppalaista nuorakeraamista- eli vasarakirveskulttuuria. Tiedetään, että tämä ”vasarakirveskansa” olivat tulleet etelästä, todennäköisesti Baltian kautta. Varmoja todisteita siitä, että heidän kulttuuriinsa olisi kuulunut karjanhoitoa ja maanviljelyä ei ole arkeologisten löytöjen perusteella. He sulautuivat myöhemmin ”kampakeraamiseen” kantaväestöön. Heidän kulttuurillaan on ollut kuitenkin vaikutus ainakin kieleen, tuoden siihen indoeurooppalaisia lainoja 4.

Kristinuskon tulo Skandinaviaan

Pohjola ja sen kansan hengellistä ajattelua ohjasi vielä Viikinkiajalla, 8. vuosisadalta aina vuoteen 1050, germaaninen kansanusko.  Suomen niemimaalla vaikutti oma ”perifeerinen” kansanusko, jossa lienee ollut sävyjä niin germaanisista kuin idästä saaduista kansanuskojen tavoista3. Kristinuskoiset hallitsijat levittivät kuitenkin samanaikaisesti kovalla kädellä kristinuskoa pakanoiden pariin Euroopan mantereella niin pohjoisessa kuin idässä.

Kaarle Suuren johdolla käännytettiin 800 vuosisadalle tultaessa Itämeren etelärannikolla asuvat saksit ja friisit. Kristinuskoiset friisikauppiaat levittivät Itämeren kauppapaikoissa ja kaupungeissa vaikutteita kristinopeista ja sen maailmankäsityksestä. Viikinkiajan alusta lähtien tehtiin johdettua kristillistä lähetystyötä Saksasta, Hampurin-Bremenin arkkihiippakunnasta Skandinaviaan 5. Voidaan otaksua, että tämän lähetystyön kristillisiä oppeja rantautui jo tuona ajanjaksona myös Suomen rannikolla sijaitseviin kauppapaikkoihin. Kristinuskon ”soluttautumista” kansanuskoisten pakanoiden pariin tukivat myös Suomen niemimaan rannikoiden kauppapaikkoihin pysyvästi asumaan tulleet kauppiaat ja heidän perheensä 3.

Käännytystyö ”Ruotsiin” ja sen tärkeimpään BIrka -kaupunkiin aiheutti ristiriitoja ja pakanat nousivat vastaiskuun ja pysäyttivät sen. Kristinuskon uuden tulemisen laukaisi 1000 -luvulla se, että kuninkaat alkoivat ottamaan kristinuskon kasteen. Näin kirkollinen lähetystyö alkoi uudelleen Hampurin – Bremenin hiippakunnan kautta. Käännytystyön vaikutteiden voimistuneet laineet pärskyivät tuolloin mitä todennäköisimmin myös Suomen niemimaan kauppapaikkoihin. Niitä saatiin niin sinne tulleilta kauppiailta ja saarnamiehiltä kuin BIrkassa käyneiltä omilta ihmisiltä. Myös Gotlannin kristinopin ottaneilla talonpoikaiskauppiailla lienee ollut vaikutuksensa myös Suomen niemimaan rannikon kauppapaikkojen ihmisiin 5.

3 Kirjoittajan oma tulkinta
4 Suomen Historia 1, Pentti Virrankoski, s. 28
5 Suomen Historia, Jääkaudesta Euroopan Unioniin, Jouko Vahtola, s. 26

Suomen niemimaan kiinnostavuus kasvoi keskiajalla hengellisesti ja poliittisesti

Suomen niemimaan periferia kiinnosti yhä enemmän valtakeskuksia keskiajan kuluessa niin etelässä, lännessä kuin idässä. Sen alueella ja asukkailla oli merkitystä hengellisesti kuin valtapoliittisesti. Hengellisesti se oli roomalais- ja kreikkalaiskatolisuuden välimaastoa, ”ei kenenkään maata” ja näin ”valloitettavaa” aluetta. Paavi Eugenius III:n julisti vuonna 1147 Roomassa olevalta valtaistuimeltaan, että roomalaiskatolista kristinusko täytyy levittää Itämeren rantojen pakanoiden keskuuteen.  Se sai ilmeisesti aikaan myös Ruotsin kuningas Eerikin ja piispa Henrikin mahdollisen niin kutsutun ensimmäisen ristiretken noin vuonna 1155. Tämä katsotaan olevan lähtökohta Suomen periferian valloittamiseksi ja länsimaistamiseksi. Tästä valloitus- ja käännytysretkestä ei ole oman ajan uskottavia lähdetietoja 6.

Kartta 1190 eurooppa

Yllä kuvassa on esitetty Wikimediasta löydetty kartta ilmeisesti noin 1190 -luvulta. Kartan tallentajaksi on ilmoitettu ”Roke” niminen henkilö. Vaikka se ei täytä lähteelle asetettavia ehtoja esimerkiksi alkuperämerkinnöiltään, voi siitä saada kuvan Suomen niemimaan sijainnista suhteessa sen länsi, itä- ja eteläpuolisiin ”keskusvaltoihin”.

Valloittamattomat, ei kenenkään maat eli ”periferia” on väritetty karttaan valkoisella. Arkkipiispan johtavasta valta-asemasta Ruotsin syntymässä olevassa kuningaskunnassa voi katsoa olevan merkkinä Uppsalan maininta ainoana kaupunkina Ruotsin kuningaskunnan osalta.

6  Suomen Historia, Jääkaudesta Euroopan Unioniin, Jouko Vahtola, s. 36

Periferia eli Suomen niemimaa ja sen asukkaat keskiaikana

Suomen niemimaahan kuului keskiaikana: Suomi, Häme, Pohjanmaa ja Karjala. Pohjanmaalla kävivät retkillään niin hämäläiset kuin karjalaiset. Lapin alue käsitetään olleen tuolloin tuon alueen ulkopuolella 7.  Se oli niin lännen kuin idän keskuksista katsoen kaukaista periferiaa. Se oli syrjäinen ja kulkuyhteydet muualle kuin rannikolle olivat huonot. Siellä oli talvisin kylmä ja pimeä. Kesä oli valoisa ja lyhyt. Sen rannikon läheisyydestä alkoivat erämaat. Ne olivat siellä asujien pyynti- ja saalistusmaata. Kalastukseen siellä sopivat parhaiten sen rannikko ja vuolaat joet. Asutusta oli harvassa ja välimatkat olivat pitkiä. Sen asukkaat olivat keskusvaltojen näkökulmasta luonnonuskoisia pakanoita eli ”maalaisia”. Heidän elämäntapansa oli syklinen, jota rytmittivät muun muassa työ, oikeus, velvollisuudet ja juhlat. Kellonaikakäsitettä ei ollut. Yhteisö ja naapuriapu olivat tärkeitä8. Heimoja hallitsivat kuninkaat ja yhteisöjä päälliköt. Väkiluku oli 1100 -luvun tienoilla epävarmasti arvioiden 50 000 ja 60 000 hengen välillä 9.

Taloudellisesti ajatellen Suomenmaan arvo mitattiin keskiajan alussa mitä ilmeisimmin muutaman kaupungin kaupan sekä turkiksien, kalan ja käsitöiden vaihdannan mitassa. Sen arvo oli näin ajatellen taloudellisesti vähäinen 3. Sijainti Itämeren rannalla ja kaupankäynnin hallinta sen kautta oli kuitenkin tärkeä seikka kaikille kaupankäynnin intressipiireille. Näitä intressejä oli muun muassa saksalaisella hansakaupalla, Ruotsin syntymässä oleva valtiolla, Tanskalla ja idän Novgorodilla.

Valtapoliittisesti Suomen niemimaan alue ja sen asukkaat kiinnostivat keskiaikana niin länttä kuin itää. Se nähtiin ”raja- ja turvavyöhykkeenä”. Keskusvaltojen ympärillä olevien ”laita-alueiden” merkitys kasvoi. Suomen niemimaa oli hyvä valloittaa, olihan se turvallisen matkan päässä etuvartioasemana ja taistelutantereena 3. Sotaväen ottamisresurssi oli myös merkittävä houkutin keskusvalloille. Sieltä oli saatavissa lisäksi veroja. Sillä ei ollut kuitenkaan suurta merkitystä, koska Suomen alueella ei ollut keskiajan alkuaikoina paljoa veronmaksukykyistä väkeä.

Ruotsin intressit itään

Niin kutsutun ensimmäisen ristiretken aikana, noin vuonna 1150, oli perifeerisen Suomen niemimaan länsipuolella vasta syntymässä oleva Ruotsin kuningaskunta sekä itäpuolella Novgorodin ruhtinaskunta. ”Ruotsia” hallitsi tuolloin vahvimmin Göötanmaan ja LIngöpingin piispat. Ruotsi oli Suomen rannikkoalueen valloittamispyrkimyksissä tuona aikana kuitenkin aloitteellisempi kuin Novgorod. Syntyvä Ruotsi ja sen kanssa liitossa oleva roomalaiskatolinen kirkko päättivät aloittaa laajentumisen itään. Itämeri ja sen kauppa oli otettava hallintaan. Katolinen usko oli saatava levitettyä itään ja valtakunnan olemassaolo, talous sekä toimintavapaus piti turvata.

7 Keskiajan politiikka ja Suomi, Aino Katermaa, PowerPoint -esitys
8 Katermaa P3 2012-13
9 Suomen Historia 1, Pentti Virrankoski, s. 60

Sotilaallisesti Suomen niemimaa kiinnosti Ruotsia ilmeisesti myös siitä syystä, että siellä oli sopivaa ottoväkeä Itämeren rannikkojen valloittamiseksi ja hallinnan ylläpitämiseksi. Ruotsin kuninkaan intressit olivat todennäköisesti myös taloudelliset. Hän halusi valloittaa Itämeren rannikkokaupunkeja kaupan takia. Se, että ensimmäinen valloitusretki tehtiin Turun kaupunkiin, ei liene olleen sattumaa. Ruotsin kuningas sekä Uppsalan piispa katsoivat sen otaksuttavasti tärkeäksi ja avainasemassa olevaksi paikaksi Suomen niemimaalla. Upsalan piispa halusi todennäköisesti laajentaa aluettaan. Hän otaksuttavasti näki, että idän suuntaan Suomen niemimaalle sitä oli helppo laajentaa, koska siellä oli jo valmiina verraten paljon kristillisiä elämänpiirteitä omaavia ihmisiä. Ruotsin arkkipiispalla ei ollut siellä kuitenkaan katolisen kirkon organisaatiota, jonka hän todennäköisesti halusi sinne alkaa perustamaan 8.

Ruotsin kuninkaan ja Uppsalan piispan intressit lienevät olleet myös verotukselliset. Organisaatioiden ylläpitämiseksi tarvittiin verojen kautta saatavaa pääomaa. Kuningas halusi myös uusia alueita hallitakseen ja jaettavaksi palkkioina aatelisilleen. Hän halusi myös varmistaa isässä suotuisat maarajat sodankäynnin kannalta.

Kulttuurin levittämisen suunnitelmallista intressiä ei liene Ruotsilla ollut vaan se tyytyi levittämään hengellistä kulttuuria kirkon kanssa. Roomalaiskatolisen kristinuskon ja hengellisen kulttuurin leviäminen alkoi voimistua noin 1220 -luvulta kun kirkkopitäjiä perustettiin rannikolta alkaen Suomen historian kartasto 2008 s. 64.

Valloitus- ja käännytystyö Suomen niemimaalla vuosina 1150 – 1300

On esitetty arveluita, että Varsinais-Suomen länsiosa ja Satakunta olisivat liittyneet svealaisten kuninkaan valtaan ehkä jo 1000 -luvulla. Se on mahdollista, mutta väite on kuitenkin kiistanalainen. On kuitenkin uskottavaa, että ennen ”ristiretkiä” niin ruotsalaisten kuin Novgorodin suunnasta tulleet kauppiaat kilpailivat ”Suomen” alueella vaikutusvallasta 10.

Suomen niemimaalle tehtiin noin vuosien 1155 – 1293 aikana ainakin 3 nykyään ”ristiretkinä” kutsuttua retkeä. Näitä on kuvailtu yhtäältä sotaisaksi ja toisaalla valloitus- sekä käännytyshaluisiksi. Ristiretki nimitys on liitetty näihin sotaretkiin ilmeisesti jälkeenpäin 1800 -luvulla. Kirkollisessa mielessä kyse oli lähinnä lähetystyöstä sen organisaation järjestämiseksi 11.  Ristiretki -nimitys on myös harhaanjohtava. Sitä ei voi rinnastaa Pyhän maan ristiretkiin, jotka olivat tapahtumiltaan täysin erilaisia 8.  Jos nämä useissa historialähteissä mainitut ristiretket ovat statuksesta puolesta kiisteltyjä, niin myös niiden tapahtumat ovat hämärän peitossa. Pitäviä todisteita ei aikakaudelta löydy. On otaksuttu esimerkiksi niin, ettei ensimmäistä ristiretkeä tehty ollenkaan ainakaan siinä mielessä kuin Eerikin ja Henrikin legendat siitä kertovat.

3 ristiretkea suomeen

Yllä olevassa kuvassa on esitetty nämä kolme ”ristiretkeä”, jotka tehtiin enemmän tai vähemmän uskottavasti niistä kirjoitettujen kertomusten perusteella. Valloitus- ja käännytysretkiä on kuitenkin tehty tavalla tai toisella perifeerisen Suomen niemimaan kansan käännyttämiseksi läntiseen hengelliseen ja maalliseen keskusvallan valta- ja vaikutuspiiriin.

10 Suomen Historia 1, Pentti Virrankoski, s. 64

Yhteenveto

Suomen niemimaa, periferia, oli näin vallallisesti liitetty läntiseen valtakeskuksen Ruotsiin ja sitä myötä Länsi-Eurooppalaiseen uskontoon, maailmankäsitykseen ja valta ja talouspolitiikkaan sekä kulttuuripiiriin. Roomalaiskatolisen kirkon ja kuninkaan vallan organisaatioiden rakentaminen voimistui Suomen niemimaalla. Suomea alettiin kutsua Ruotsin maakunnallisena osana. Otaksuttavasti ensimmäinen virallinen lähde, jossa Suomen voidaan katsoa esiintyvän selvästi Ruotsin osana, on Ruotsin piispojen luettelo 11.2.1253. Siinä mainitaan Suomen piispa ensimmäisen kerran Ruotsin piispojen luetteloissa 12. Tämä kehitys takasi ”pysyvyyden” ja valtatien länsieurooppalaisille vaikutteille Suomen niemimaalle ja myöhemmin Suomeen sekä sen kansaan. Ruotsi – Suomen olemassaolon aikana, aina vuoteen 1808 asti, Suomi yhdistettiin osaksi läntistä kristikuntaa. Se liitettiin myös osaksi läntisen Euroopan kulttuuria ja sen hallinnollista ja taloudellista järjestystä. Voidaan todeta, että se oli perusta, josta muodostui muun muassa Suomen perustuslaillinen valtiomuoto ja markkinatalous sekä tarkkoihin laillisuusperiaatteisiin sidottu hallinto.

11 Suomi, Ruotsi ja läntinen kirkko: Teoksessa Suomen kulttuurihistoria. 1, Taivas ja maa, s. 84–99.Lehtonen, Tuomas
12  Suomen varhaiskeskiajan lähteitä nro 60

Jälkipuhe

Suomen länsieurooppalaisuus on omaleimainen. Siihen on sekoittunut aikojen saatossa vaikutteita lännestä, idästä ja etelästä ja jopa Mongoliasta asti. Sen kulttuuri, kieli, hengellisyys ja maailmankäsitys sekä arvot sisältävät eurooppalaisuuden lisäksi muun muassa slaavilaisuutta. Suomen sijainti idän ja lännen välillä on siihen luonnollinen selitys. Olemme olleet aikojen saatossa niin läntisen, eteläisen kuin itäisen vaikutuspiirin vallassa. Länsieurooppalainen valtiorakenteemme, poliittinen ja uskonnollinen järjestelmämme ovat kuitenkin kehittyneet sen liitoksen varassa, joka luotiin Ruotsin ja Suomen niemimaan välille tuona tarkasteltuna vallan ja voimankäytön aikakaudella vuosien 1100 – 1300 välillä.

”Ristiretket” ja eurooppalaisuus eivät tuoneet välttämättä heti suurta onnea 1100 – 1300 -luvuilla tuossa ”periferiassa” ilman kelloja eläneille suomalaisille. Asiasta voi olla myös sitä mieltä, että ihmisten onni ja elämäntapa, usko ja maailmankäsitys rikottiin tuolloin Ruotsin, otaksuttavasti brutaalilla ja perifeerisellä väkivallalla ja voimalla tuolla vuolaitten virtojen ja takametsien alueilla. Yleisradion uutiset kertoivat kuitenkin nykyisestä Suomesta 24.4.2015 näin: ”Onnellisimpien maiden listaa hallitsevat läntisen Euroopan pienet maat – Suomi nousi kuudenneksi ohi Ruotsin! Kärkikymmenikössä ovat kaikki Pohjoismaat.” Tässä raportissa onnellisuuden mittareita ovat: kansantuote, odotettavissa oleva terve elinikä, tunne vapaudesta tehdä elämänvalintoja, vapaus korruptiosta, anteliaisuus sekä sosiaalinen tuki.

Lisää aiheista:

”Suomi onnellisten maiden listalla kuudentena” by Yleisradion uutiset 24.4.2015: http://yle.fi/uutiset/onnellisimpien_maiden_listaa_hallitsevat_lantisen_euroopan_pienet_maat__suomi_nousi_kuudenneksi_ohi_ruotsin/7951286

”Keskiajan hämäläiset ja uusi läntinen maailma” Jari J Tuomiston Artikkeli 8.6.2015

© Jari J Tuomisto
Mainokset
Suomen liittäminen Länsi-Eurooppaan – Suomen eurooppalaistumisen historiaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s