Kruunun verotus ja sen mitta 1500 – 1600 -luvun vaihteessa

1500 -luvulle tultaessa  verotus perustui keskiaikaiseen perinteeseen ja tapoihin. Sen vaikutukset verovelvollisiin olivat monenlaiset. Tämän artikkelin tarkoitus on selvittää miten verotus vaikutti talonpoikiin. Artikkelissa esitetään aluksi verotusta ja tekijöitä, jotka vaikuttivat sen maksamiseen Ruotsin Suomessa 1500 – 1600 -vaihteeseen tultaessa. Samalla pohditaan niiden vaikutuksia niin veronmaksajiin kuin veronkantajiin. Siinä esitellään myös pääpiirtein tuolloin voimassa ollut verotusjärjestelmä. Päätavoitteena on näin asiaa näin käsittelemällä selvittää oliko verorasitus tuolloin raskas.

Verotuksesta tuona aikana on esitetty kaksi esimerkkilaskelmaa. Siinä esitetään vuotuinen verolaskelma kahden eri voutikunnan kylälle Kuortaneella ja Kihniössä vuonna 1609.

1. Verotus ja sen maksamiseen vaikuttavia taustatekijöitä 1500 – 1600 luvun vaihteessa

Verotusjärjestelmä luotiin Ruotsiin ja myös sen Suomen niemimaalle 1200 -1300 lukujen kuluessa. Verottamalla saatiin rahoitettua niin kirkollinen ja maallinen hallinto kuin muut valtakunnan toiminnot. Verotuksen kohteeksi joutuivat lähinnä talonpojat. Voidaan otaksua sen aiheuttaneen tullessaan ristiriitaisia tunteita talonpoikien keskuudessa. Tuolloin tiedetään heidän nousseen verotuksen tai siihen liittyvien asioiden takia jopa vastarintaan.

Kuva 1

Kruunu, joka keräsi ja hallitsi myös kaikkia kirkolle meneviä verotuloja vuodesta 1558 lähtien, tarvitsi veroja menojensa kattamiseen ja sen talous perustui lähes täysin 1500 -luvulla talonpoikien veronmaksukykyyn. Menot muodostuivat suurelta osin linnojen- ja kartanoiden ylläpidosta sekä viranhaltioiden ja muiden kruunun ihmisten kestityksestä, ylläpidosta ja palkkauksesta. Sodasta johtuvat menot olivat yhteensä karkeasti neljännes menopuolesta. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.31

 

On epäselvää, tiesivätkö kaikki talonpojat mihin heiltä kerätyt verotuotot menivät ja miten verotus heille perusteltiin vai perusteltiinko lainkaan. Voi kuvitella, että tässä asiassa olivat tärkeässä asemassa talonpoikien johtajat ja edusmiehet, jotka ”markkinoivat” verotusasian kukin tavallansa. Jollain alueella asia oli kaikkien tiedossa ”perusteellisesti” ja asiat otettiin vastaan rauhallisesti, toisella taas tieto ei välttämättä kulkenut niin hyvin ja kolmannella asia kärjistyi jopa riidaksi saakka. Voi ajatella, että tieto siitä, mihin talonpojilta kerätyt verot menivät, oli vaikuttamassa talonpoikien asenteisiin kielteisesti verotuksen oikeutusta ajatellessaan.

Vero maksettiin yleensä luontaistuotteilla.Rasila 1882, s.112 Ne olivat sellaisia tuotteita ja hyödykkeitä, joita oli mahdollista verotettavalta tilalta ja alueelta saada. Verottaja oli lisäksi ennen veronkantoa täytynyt hyväksyä maksuksi tarjottava vero. Näitä olivat esimerkiksi vilja, heinä, halot, nahkat ja turkikset. Tämä lienee olleen verovelvollisille hyvä asia, he saivat maksaa niillä tuotoksilla, joita heillä oli saatavilla. Rahaa alettiin käyttämään 1500 -luvun kuluessa myös maksettaessa veroja. Sitä käytettiin osin luontaistuotteiden ohella tai täysin vastikkeena tilalle määrätyn veron maksamisessa. Verot kerättiin kahdesta neljään kertaa vuodessa talonpojan luonnollisen vuotuisen tuotosrytmin mukaan. Veronmaksu luontaistuotteina ja niiden kerääminen, silloin kun oli niiden aika, sopi niin verotettavalle kuin verottajalle.

Verottaja halusi mieluiten verot maksettavan määrittäminään käyttöhyödykkeinä ja tuotteina. Tämä oli toiminnan ja esimerkiksi virkamiesten ja pappien palkanmaksun kannalta käytännössä tarkoituksenmukaisinta. Lisäksi rahan arvo oli muun muassa 1500 -luvun lopulla verottajalle epäedullinen.

Ihmisiä oli Ruotsin Suomessa vuonna 1570 arviolta noin 300 000 tuhatta. Lähes kaikki verovelvolliset olivat lukutaidottomia ja monessa pitäjässä vain voutien kirjurit osasivat kirjoittaa. Kirjurit merkitsivät talonpojan verotusta koskevia tietoja tositteisiin. Lukutaidottomuus oli otaksuttavasti yksi hämmennystä ja ehkä epäilyä aiheuttava tekijä kirjoitustaidottomille verotettaville, eikä ainakaan lisännyt luottamusta virkamiehiin. Tämä asia on huomioitava myös arvioitaessa mahdollista veron liiallista rasittavuutta.

Ruotsin Suomessa alkoi sotien kausi. Suomalaiset olivat olleet osallisena vuosien 1570 – 1595 välisenä aikana käydyssä Ruotsin ja Venäjän välisessä niin kutsutussa 25 -vuotisessa sodassa. Nousu suurvallaksi tapahtui hitaasti ja sen eteen oli käytävä sotia. Ne vaativat sotamiehiä taloista ja maksoivat henkiä sekä yhä raskaampia veroja pitkälle seuraavalle vuosisadalle. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.9 Otaksuttavasti 25 -vuotinen sota vaikutti lamauttavasti itäsuomen ja sen lähialueilla sijainneiden tilojen veronmaksukykyyn tuhojen takia ja aiheutti näin muille alueille lisää veronmaksupaineita. Nuijasota oli lisäksi oma sisäinen ”kapinasota” 1590-luvulla. Se oli mitä todennäköisimmin tilapäisenä veronmaksukyvyn rasitteena varsinkin siihen osallistuneiden talonpoikien tiloilla.

Maanomistus oli jakaantunut 1500 -luvun loppuun mennessä siten, että niin kutsuttuna talonpoikaisena perintömaana oli 90 prosenttia, kruunulla 2,2, prosenttia ja rälssillä 7,8 prosenttia maasta. Kirkolla ei ollut maata tuona aikana tilastollisesti lainkaan. Orrman 1984;Ågren 1997, s.271 Valtakunnan tulo perustui 1500 -luvulla maan viljelyyn ja karjatalouteen. Ruotsi ja sen osa Suomi oli maatalousyhteiskunta. Tähän maatalousyhteiskuntaan voidaan laajasti ajatellen kuuluvan myös muita elannon hankkimiskeinoja, kuten esimerkiksi metsästys ja kalastus ja metsätalous. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.10 Kaupunkien merkitys oli vielä vähäinen ja talonpojat kävivät kauppaa itsekin isommilla markkinoilla. Karonen 1999, 139–142   On ilmeisen selvää, että kruunu otti siltä kansanosalta, jolla oli tuloja. Näitä taustoja vastaan voi olettaa, että jos valtiolla oli tarve saada tuloja, oli ne otettava siltä kansanosalta, jolla niitä oli. On myös todettava, että valtakunnassa oli jo tuolloin varsin varakas aateli, joka oli kuitenkin rälssisopimusten ja aatelisvallan suojassa.

Lähtökohtana verotukselle oli ”tilakohtaisesti” arvioitu maksuvelvollisuus. Se perustui esimerkiksi viljalla maksavan talonpojan kohdalla viljelyalan mittaukseen sekä arviolta laskettuun alan tuottoon. Kaikkia tuoton muodostumiseen vaikuttavia muuttuvia tekijöitä, kuten esimerkiksi maanlaatujen eroja ja vaikutuksia, ei pysytty ottamaan välttämättä huomioon tarkasti. Tarkkaa tietoa siitä, mitkä olivat talonpoikien todelliset tuottopinta-alat, ei ole saatavissa lähteiden puutteen takia. Esimerkiksi viljely- ja maa-alan arviointeja ja tarkastuksia tehtiin perin harvoin. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.205 Tämä tarkoittaa sitä, etteivät luetteloihin merkityt pinta-alatiedot ole välttämättä luotettavia, vaan korkeintaan suuntaa antavia. Tilojen koko saattoi olla pienempi tai laajempi kuin mitattu vaikuttaen näin tuotokseen. Verorasituksen vertailua on vaikea tehdä tältä perustalta muun muassa eri läänien kesken.

Veronmuodostumisjärjestelmä oli värikäs. Veromittayksikkönä käytettiin parselia, jonka määrän valtakunta eli kruunu arvio. Sen yhtenä tärkeänä tekijänä olivat valtakunnan menot. Veron perustekijänä oli ”tilan” maaveroyksikkö, joka oli lääneissä erilainen. Käytössä olivat muun muassa koukku, panni, manttaali ja savu. Verojen mittausjärjestelmää voi kuvailla moninaiseksi. Lääneissä ja niiden sisäisissä kihlakunnissa oli erilaiset käytännöt ja mittaustavat.

Kuva 2

Muun muassa heinä- ja halkokuormat sekä vilja ja muuta nesteet mitattiin eri pitäjissä eri mitoilla. Heinäkuormaa saatettiin mitata toisessa paikassa kuormana ja toisessa aameina tai vetonuorana. Lisäksi sama mittayksikkö kuten esimerkiksi panni tai naula saattoi olla toisessa läänissä ja pitäjässä eri. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s. 28   Esimerkiksi tietyn kokoinen tynnyri saattoi olla toisessa paikassa vain vetoisuudeltaan vain ¾ osaa siitä. Vieressä on esitetty 1500 -luvulla käytössä olleita verotuksen mittayksiköitä.

Veto-, paino ja muiden mittojen kirjo oli sanalla sanoen valtava. Ruotsin Suomessa käytettiin 1500 -luvulla mitattaessa esimerkiksi voita, lihaa, humalaa tai kuivattua kalaa 3 eri painomittaa. Mitattaessa esimerkiksi viljaa tai kiinteää tavaraa oli käytössä noin 16 eri mittaa ja lisäksi kapan, tynnyrin ja pannin suhde vaihteli eri maakunnissa. Juoksevan nesteen, kuten esimerkiksi oluen, viinin ja traanin määrä mitattiin 5 erikokoisella mitalla. Heinää mitattiin ainakin 3 mitalla. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.252

Otaksuttavaa on kuitenkin se, että samassa pitäjässä käytettiin vuodesta toiseen mittoja, jotka paikalliset talonpojat olivat oppineet käsittämään. Tämä oli epäilemättä hämmentävä asia niille talonpojille, jotka olivat kontaktissa muiden pitäjien talonpoikiin. Voi ajatella myös, etteivät voudit halunneet vaihtaa alkuperäisen mitan kokoa, olihan heillä todennäköinen tarve pitää veronkanto hallinnassaan ja luotettavana. Uskottavaa on, että mittojen monenlaisuus aiheutti enemmän päänvaivaa kuin ristiriitoja. Eniten se voi arvella ihmetyttäneen ylemmän tason kirjureita ja yhteenvetojen sekä raportoijien tekijöitä. Kaiken kaikkiaan tämä kirjavuus mutkistaa verojen rasittavuuden arviointia tuona aikana.

Kuva 3

Rahan käyttömahdollisuus paransi verovelvollisen mahdollisuutta maksaa veronsa. Veroparseleita eli veron maksuyksikköjä alettiin korvata maksamalla niitä rahalla jo 1500 -luvun kuluessa. Niitä kutsuttiin vaihtoparseleiksi. Suomessa vakiintui käyttöön kruunun rahajärjestelmä. Kuvassa on esitetty rahan nimet ja vastaavuus toisiinsa nähden. Rahan osuus oli noin 8 prosenttia kaikesta verosta ennen lyhennyksiä Ruotsin Suomessa vuosien 1573 – 1582 välillä. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.95 Veronmaksutuotteen vaihtomahdollisuus toiseen tai rahalla maksettavaksi oli hyvä ja edullinen asia varsinkin talonpojille. Rahan arvon laskeminen esimerkiksi 1570 -luvulla sai verovelvolliset maksamaan verojaan enemmän rahassa kuin tuotteina ja vastaavina hyödykkeinä. Alueellisesti tästä mahdollisuudesta hyötyivät eniten rannikkoseutujen talonpojat, sillä heillä oli ”suoran” kaupankäynnin takia rahaa käytössään.

Maksettavien verojen lisäksi kruunu velvoitti talonpojat päivätöihin ”kruunun” eteen. Työtehtävät riippuivat alueesta, jolla talonpoika asui. Se suoritettiin 1539 alkaen esimerkiksi kruunun tiloilla hoitamalla karjaa tai tekemällä linnoituksen rakennustöitä tai kuljettamalla verottajan kuormia paikasta toiseen. Niillä alueilla, kuten esimerkiksi Kokemäenkartanon läänissä, se suoritettiin kruunun määrittämällä muulla tavalla eli haukina. Kruunu säilytti kyseisen veron, vaikka sille ei ollut myöhemmin siinä tarkoituksessa kuin se oli määritetty tarvetta, muuttaen sen rahalla maksettavaksi. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.176 Tämän vero ei ollut mitä ilmeisimmin veronmaksajien mieleen, sillä se kasvatti heidän verotaakkaansa. Suurin huolenaihe heille oli otaksuttavasti se, että se vei heiltä työvoimaa. Sen ”pysyväiseksi” muuttamiseen ei liene suhtauduttu hyvällä.

Apuverojen kanto oli yhä yleisempää 1500-luvun jälkipuoliskolla. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.209 Keskiajalta 1580-luvulle apuverojen kanto kohdistui niin varakkaisiin kuin köyhiin tiloihin samansuuruisesti.  Apuvero ei määräytynyt tavallisesti tuolloin maaveroluvun mukaan. Tila, oli se sitten savu tai manttaali, maksoi yhtä suuren veron. Tämä peruste oli huono niin veronmaksajille kuin kruunulle sillä veroja jäi enemmän ja enemmän maksamatta kyseisenä vuotena sekä rästiin seuraavaksi vuodeksi. 1500 -luvun lopulla pyrittiin tätä apuverojärjestelyä muuttamaan manttaali- eli tilalukua arvioinnilla suoritettavaksi. Isot tilat saivat tällöin enemmän apuveroja maksettavakseen kuin pienemmät.

Talonpoikien maksukykyä koeteltiin apuveroilla. Niitä tuli 1600 -luvun alussa edelleen lisää. Aikaisempien lisäksi tuli esimerkiksi vuonna 1604 kuukausivero, vuonna 1609 pariskuntavero ja sotilaiden, virkamiesten ja yksityistenkin henkilöiden kyyditykset. Apuverojen maksukyvyn mukaan keskinkertaisesti toimeentulevat tilat joutuivat maksamaan viimeisetkin toimeentulonsa rippeet kruunulle. Tämä lisäsi edelleen autiotilojen määrää. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.227

Veronkantoon tehtiin tarkennuksia ja muutoksia 1600 luvun aluksi. Siihen oli mitä ilmeisimmin laukaisevana tekijänä vaikuttamassa katovuodet ja kruunun saamatta jääneet verot. Kehittämisentarpeeseen vaikuttivat myös veronkantoon liittyvät muut perusteiden epäkohdat, kuten esimerkiksi manttaalitilan koon määrityksen yhtenäistäminen. Alla kaaviossa on esitelty veronkantojärjestelmä 1500 -luvulla ja 1600 -luvulla.

Kuva 4

1600 luvun alussa uudistettu verojärjestelmä helpotti ainakin hallinnon toimintaa koska veroja yhdistettiin. Se ei tuonut kuitenkaan helpotusta talonpojan veron määrään. Verojen määrä ei laskenut vaan pikemminkin nousi 1600 -luvulle tultaessa. Verottaja sääteli veron määrää käytännössä apuveroilla.

Ilmastolla oli niin hyviä kuin huonoja puolia talonpojan veronmaksukykyyn. Sen viileys keväisin oli hyväksi muun muassa kalan säilömisen kannalta. Vilkuna 1998, 141; Vilkuna 1965, 12–14; Talve 1973, 32 Ilmasto ja sen muutokset vaikuttivat viljankasvuun suotuisasti tai epäsuotuisasti. Voi olettaa ainakin osittain, että esimerkiksi itäisessä Suomessa maksettiin veroja 1540 -luvulla mielellään viljana, koska sadot olivat hyviä ja siellä oli suotuisat kasvuolosuhteet. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.109 Ilmasto kylmeni 1500 -lopulle tultaessa.  Tuli katovuosia, jolloin esimerkiksi viljan ja heinän satotuotto romahti enemmän ti vähemmän.  Vuosia 1601–1602 nimitetään ”olkivuosiksi”. Silloin epäsuotuisat sääolosuhteet veivät suuren osan talonpoikien sadosta 2 vuotena peräkkäin. Kruunu eli Kaarle Herttua tuli tässä tapauksessa talonpoikien toivetta ”vastaan” verorasituksen pienentämiseksi ja myöntyi antamaan talonpoikien 2 vuoden verot anteeksi. Oja 1955, 32–39; Jutikkala 2003, 292–293; Heino 1987, 228

Talonpojilla oli mahdollisuus saada äänensä kuuluville ja osin vaikuttaa verotukseen liittyviin asioihin sekä tarpeen tullen ilmoittaa tyytymättömyyttänsä kihlakunnankäräjillä ja kirjelmöimällä suoraan kuninkaalle. Suoraa kuninkaalle osoitettuja tyytymättömyyskirjeitä on osoitettu varsinkin 25 -vuotisen sodan aikana. Niissä osoitettiin yleensä tyytymättömyyttä kruunun kirjureita ja vouteja kohtaan. Talonpojat valittivat kasvaneesta verorastituksesta, joita aiheutui muun muassa ylimääräisistä työvelvollisuuksista ja niin kutsutuista apuveroista. Priha 1967, 56–57 Vouteja syytettiin huijausmaisesta mittojen ja painojen käytöstä sekä rästiverojen määräämisestä. Priha 1967, 1–3, 22,68–80; Kiuasmaa 1962, 420–434 Talonpojat anoivat myös verohelpotuksia. Niiden tavallisimpia syitä olivat palot, sotaväestä johtuvat rasitukset tai sadon heikkous. Nuijasota on yksi näkyvimmistä esimerkeistä alueellisesti 1500 -luvun lopulla esiintyneestä reagoinnista muun muassa verotuksen rasittavuuteen.

2.      Kahden kylän verorasitukset 1500 – 1600 luvun vaihteessa

Kuva 5Tässä kappaleessa esitetään kahden sisämaassa olevan viljelyä ja karjanhoitoa harjoittavan kylän verorasitus 1600 -luvun alussa. Esiteltävät kylät ovat kumpikin 10 tilan kyliä. Ensimmäinen on Korsholman läänin eteläisen Pohjanmaan voutikunnan Lapuan pitäjän Kuortaneen Ruonan kylä. Toinen on Kokemäenkartanon läänin Ylä-Satakunnan voutikunnan Kyrön pitäjän Kihniön kylä. Esiteltävien kylien sijainnit on merkitty punaisella tähdellä karttaan. Niiden välimatka on noin 80 kilometriä. Maantieteellisesti kyseiset kylät sijaitsevat suurin piirtein saman laatuisilla alueilla niin kasvuolosuhteiltaan kuin maalajeiltaan. Asutus on levinnyt näille entisille erä-, pyynti- ja laidunnusmaille lähes samanaikaisesti.

Verotusperusteet ovat näissä esimerkkikylissä yhtäältä samat ja toisaalta erit. Niitä voi sanoa kirjaviksi jo paperilla ja voi vain kuvitella, mitä oli niiden määritys ja kanto käytännössä. Laskelmissa oli paljon muuttujia ja ne olivat kohtuullisen työläitä laatia. Otaksuttavasti kirjureilla ja voudeilla on ollut täysi työ saada veroperusteet 1500 – 1600 luvun vaihteessa kullekin tilalle laadittua. Tämän jälkeen laskelmien perusteet, ”oikeudenmukaisuus” ja ”tasapuolisuus” on vielä pitänyt selittää verovelvollisille talonpojille. Veronkantojärjestelmään liittyvät arviot, perusteet, mittaukset ja laskelmat ovat mitä todennäköisimmin saaneet useimman asianomaisen pään ainakin hetkeksi pyöreälle.

Laskelmien perusteella Kuortaneen Ruonan kylän kokonaisverorasitus oli noin 5 prosenttia suurempi suhteessa kuin Kyrön Kihniön kylän.  Maaverossa oli suuri ero. Kyrö Kihniön maavero oli noin 50 prosenttia pienempi suhteessa kuin Kuortaneen Ruonan kylän vastaava vero. Verorasitus tasoittui apuverojen kautta. Apuverorasitus oli suhteessa suurempi Kihniön kylälle.

Näiden kahden voutikunnan kylien verorasituksesta saa tällä vertailulla selville muun muassa, että se on ollut markkamääräisesti kohtuullisen tasapuolinen. Apuverojen lukumäärä ja kirjavuus on myös huomiota herättävä. Nämä laskelmat eivät kerro veron maksamiseen tai kantamiseen liittyvistä käytännön ongelmista.

Alla on esitetty esimerkkiverolaskelmat 1. ja 2. kahden kylän osalta:

A. Korsholman läänin Eteläisen voutikunnan Lapuan pitäjän Kuortaneen Ruonan kylän verorasitus 1500 – 1600 luvun vaihteessa.

Kuva 6

B. Kokemäenkartanon läänin Ylä-Satakunnan voutikunnan Kyrön Kihniön kylän verorasitus 1500 – 1600 luvun vaihteessa.

Kuva 7

Yhteenveto

Ruotsin kruunun verotus oli 1500 – 1600 lukujen vaihteessa raskas taakka Ruotsin Suomessa varsinkin vähävaraisille ja toimeentulonsa kanssa painiskeleville talonpojille. Parhaiten selvisivät ne talonpojat, joiden tilat olivat viljavilla alueilla ja joilla oli peltoalaa sekä taitoa viljellä.

Veronkantoon liittyi otaksuttavasti paljon asioita, jotka olivat kielteisiä tai ainakin hämmentäviä talonpojille. Tieto siitä, mihin käyttöön heiltä kerätyt verot menivät, koettiin todennäköisesti usein epäoikeutetuksi. Lukutaidottomuus lisäsi heidän hämmennystä verotuksen suhteen. Ruotsin käymän 25 -vuotinen sodan takia verojen määrä lisääntyi. Verojen määrän laskentaan liittyvät arvioinnit ja mittojen kirjo ei mitä ilmeisimmin vahvistanut talonpoikien luottamusta verottajaan eli kruunuun.  Työsuoritteiden teko vei talonpoikien resursseja ja niiden muuttamista ”pysyväksi” rahalliseksi veroksi ei yleensä katsottu hyvällä. Uusi verojärjestelmä 1600 -luvun alussa ei laskenut heidän verojaan. Apuverojen muodostumisperusteet olivat 1500 -luvun lopulla sellaiset, että ne lisäsivät varsinkin vähävarasten tilojen autioitumista. Katovuosien 1601 – 1602 ja niiden aiheuttamaa maksukyvyttömyyttä ei otettu huomioon heti. Vaikka kadon perusteella annettiin helpotuksia myöhemmin, oli useita autiotiloja ehtinyt jo syntyä. Voutien ja heidän kirjuriensa veronkantotoimet aihettivat aika ajoin ristiriitoja hallinnon ja talonpoikien kanssa.

Veronkannossa oli myös hyviä puolia molemmille osapuolille. Se oli esimerkkilaskelman perusteella ilmeisen tasapuolinen ainakin Ylä-Satakunnan ja eteläisen Pohjanmaan voutikuntien osalta. Talonpojilla oli myös mahdollisuus valittaa kuninkaalle, mikäli havaitsi siihen aihetta. Talonpojalla oli mahdollisuus maksaa niillä luontaistuotteilla, joita hänellä oli. Myös rahalla maksu mahdollistui. Tasapuolisuus apuverojen maksun suhteen otettiin 1500 -luvun lopulla huomioon kun tilojen ”todellinen” koko otettiin veron muodostumisperusteeksi. Uudistettu verojärjestelmä helpotti todennäköisesti pienempien tilojen verotusta kun taas isommat saivat suhteessa lisää veroja maksaakseen.

Voi hyvin otaksua, että verotuksen rasittavuuden luotettavimpana mittarina toimii autioituneiden tilojen määrä tuona aikakautena. Tilojen autioituminen lisääntyi apuverotuksen rasituksen kasvun myötä 1500 -luvun loppupuolella. Vaikka kruunu muutti tämän takia verotusperusteita, jäi jäljelle ne vähävaraisten talonpoikien tilat, joiden vuoro autioitua tuli katovuosien 1601-1602 jälkeen.

Kaiken kaikkiaan Ruotsin kruunun apuvero, katovuodet ja sodat kasvattivat kruunun verotuksen niin korkealle tasolle 1500 -luvun lopulla ja 1600 -luvun alkupuolella, että verojen maksusta tuli monelle talonpojille raskas taakka ja osalle niitä oli liikaa.

Lähteistä: Ilman Suvianna Seppälän väitöskirjaa tätä artikkelia ei olisi syntynyt. Kiitos!

Lisää aiheesta: Suvianna Seppälä: Viljana, nahkoina, kapakalana Doria (pdf)

© Jari J Tuomisto

Advertisements
Kruunun verotus ja sen mitta 1500 – 1600 -luvun vaihteessa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s