Kivikasalämmitin eli kiuas – asuminen ennen osa 3

On uskottavaa, että ihminen on huomannut kiven lämmönsitomiskyvyn jo aikaisin. Voi otaksua, että hän on osannut kerätä ja latoa kiviä tulen ympärille ja päälle jo tulen sytyttämisen ja hallinnan oppimisen yhteydessä noin 300 – 400 000 vuotta sitten. Voi hyvin olettaa, että tulen tuottama lämpö mahdollisti jo tuolloin myös Suomen niemimaalla asumisen kylminä aikoina.

Ennen kuin ihmiset asettuivat eläimien hoidon ja maanviljelyn myötä paikoilleen ja alkoivat rakentaa puupirttejä asuttiin Suomen niemimaallakin turvekammissa sekä kota- ja ”risu”- rakennelmissa.

Asuinsijat eristettiin ulkoilmasta ympäriltä saatavalla maalajeilla ja kasvustolla, kuten turpeella. Myös eläimien nahkoja käytettiin hyväksi.Sisätiloissa lämpöä antoivat maa, ihmiset ja yhteisessä tilassa pidettävät eläimet sekä avotuli. Avotuli oli kuitenkin tärkein edellytys saada asuinsija tarpeeksi lämpimäksi kylminä pakkaskausina.

Kotarakennelmaan lämpimänä pysymiseen riitti usein tulen ympärille kasattu pieni kivikeko, jossa oli tulipesä. Kun asuinrakennuksien asuinala suureni, ja alettiin rakentaa niin kutsuttuja savupirttejä, piti tämän kivirakennelma rakentaa entistä isommaksi. Kivikasaa, joka on ladottu siten, että tulipesä on saatu holvattua sen sisään sopivan muotoisilla ja kokoisilla kivillä nimitetään savukiukaaksi.

Se oli savupiiputon ja savu tuli kivien välistä lämmitettävään tilaan. Savu johdettiin asuinsijan seinissä ja ylärajassa olevista tuuletuskanavista ja rei’istä ulos. Usean tunnin lämmittämisen jälkeen kiviin varastoitui lämpö niin, että ne olivat tulikuumat. Ne lämmittivät tulen sammumisen ja savun hälvenemisen jälkeenkin asuinsijaa pitkän aikaa.

Kiuas nimi vääristää sen tarkoitusta ja käyttötapaa. Sen käyttötarkoitusta kuvaisi paremmin esimerkiksi sana ”savupiiputon kivikasalämmitin”. Sen tarkoitus oli toimia kylmän asuinsijan lämmittäjänä. Tulen avulla kuumennetut kivet luovuttivat lämmön hitaasti ja tasaisesti.

Sitä ei käytetty yleensä siinä mielessä kiukaana, että sille heitetäisiin vettä. Tässä mielessä se eroaa savusaunan kiukaan käyttötarkoituksesta.

Voi olla, että samaa tilaa käytettiin aika ajoin, silloin tällöin, myös peseytymistarkoitukseen ja siihen liittyvään ”saunomiseen”. Näitä kivikasalämmittimiä tarvittiin myöhemmin monissa tiloissa asuinsijan lisäksi. Tätä kivikasakiuasta käytettiin lämmittämään muun muassa ihmisten peseytymiseen liittyvät saunat, olutsaunat ja riihisaunat.

Tätä lämmitintä tai kiuasta ei käytetty yleensä apuna ruoan valmistuksessa. Ulos rakennettiin yleensä erikseen ruoan paisto- ja keittopaikka, jonka suojana oli usein ”kota” rakennelma.

Alla on esitetty esimerkki savupirtin savupiiputtomasta kivikasalämmittimestä, jota myös savukiukaaksi nimitetään. Se mahdollisti Suomen niemimaan asuttamisen ja perheiden asumisen yleisesti 1800 -luvulle ja osin aina 1900 -luvun alkuun saakka.

savupirtti kiuas

© Jari J Tuomisto

 

 

 

Mainokset
Kivikasalämmitin eli kiuas – asuminen ennen osa 3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s