Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 3- Lapsuus ja nuoruus Haapaniemen pappilassa

Frans E Wettberg KivekasTörmäsin tähän Kuortaneelta, Etelä-Pohjanmaalta, lähtöisin olleeseen papnpoika Fransiin sattumalta vanhan digitoidun lehden uutisessa. Siinä kerrottiin hänen maailmanympärysmatkastaan jalkapatikalla. Edellisessä osassa ”Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 2- Syntymä ja perhe” kuvailin hänen syntymäänsä ja perhettä Kuortaneella. Mikä on tämä lehtileikkeitten perusteella oleva ihmemies; merimies, leipuri, ammattijalankulkija, ”lännenmies”, maapallonkiertäjä ja vedonlyöjä sekä viisilapsisen perheen isä Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs? Taisipa hän kaiken lisäksi olla lehtileikkeiden mukaan syytettynä murhastakin.  Päätin ottaa hänen elämästään hiukan enemmän selvää. Käytän lähteinäni vanhoja sanomalehtilehtiä ja muita saatavilla olevia tietoja esimerkiksi digitoiduista kirkonkirjoista. Täytyy myöntää se, että tämän herra Fransin ”liikkujen” selvitys on ollut mielenkiintoista ja osin hankalaakin salapoliisityötä.

Fransin synnyinkoti oli Kuortaneen Haapaniemen pappila

vanhakartta-haapaniemipappila

vanha-pappila-haapaniemi-kuortane

Kuvan lähde: Kuortaneen Vaiheita sanoin ja kuvin. Heikki Klemetti. Kuortaneen pappilan entinen ”vähäpuoli” Lakajoen sahalle siirrettynä. Oli ennen korkeammalla kivijalalla. Ikkunat oli pienemmät ja oven edessä portaitten kate. Todennäköisesti tämä rakennus on ollut aikoinaan pappilan ainoa asuinrakennus silloin 1700 – luvun alulta ainakin.

Haapaniemen ensimmäinen asuirakennus lienee toiminut myös kappalaisen pappilana 1660 -luvulta lähtien. Olen piirtänyt pappilarakennuksen Heikki Klemetin kirjassa ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin” olleesta valokuvasta, jossa on hänen tietonsa mukaan  Haapaniemen ensimmäinen asuinrakennus. Alussa siinä lienee ollut malkakatto ja se on ollut puun värinen eli harmaa. Malka- ja turvekatto olivat yleisiä kattorakenteita Kuortaneenkin rakennuksissa tuohon aikaan.

Tämä rakennus oli Fransin lapsuuden aikaan 1860 -luvulla ”väentupa”, jossa Fransin perhe asui 1865 lähtien.

haapaniemipappila160014-001

haapaniemipappila160013-001

haapaniemipappila160011
Tämä piirrokseni on pärekatolla, joka tuli kuitenkin käyttöön vasta 1800 -luvun loppupuolella. Uudempi pappila oli jo rakennettu tuolloin 20 metriä ylemmäs tästä rakennuksesta.

Haapaniemen pappila 2 pi rere

Fransin synnyinkoti oli 1811 rakennettu uusi pappila.

haapaniemen-pappila-jarven-puolipi
Haapaniemen nykyinen päärakennus lienee rakennettu 1811, jonka jälkeen siihen on tehty lisäsiipi ja useita huoltoremontteja. Terassi on komea ja siitä aukeaa ranta ja Kuortanejärvi katselijan silmiin.

Pappilassa oli asuin- ja vierastupa sekä keittiö saman katon alla. Rakennuksen keskellä oli eteinen ja sali ja sen molemmin puolen kamarit ja keittiö.

aittakuortanehaapaniemi-jari-j-tuomisto-pi

haapaniemitallinavettakuortane-jari-j-tuomistopi
Nykyinen ulkorakennus sijaitsee mitä todenäköisimmin vanhan navetan ja hevostallin paikalla

Kuortaneen Haapaniemen pappilassa oli asuintupa, jossa oli kaksi kamaria ja kyökki sekä eteinen saman katon alla, panimohuone, jossa on leivinuuni ja kyökintakka, kaksilattiainen aitta eli luhti, ruoka-aitta ja kaksilattiainen lato ja luua välissä sekä navetta parsineen ja talli tarpeenmukaisine pilttuineen.

haapan-kuortanepappilan-takapiha-jari-j-tuomistopi
Pappilan aikaisempi päärakennus sijaitsi parikymmentä metriä lähempänä järveä, mutta alue huvimajalle ja puutarhalle oli samalla lailla kuin kuvassa sijoitettuna ja reunustettuna kiviaidalla. Sitä oli mukava katsella pappilan terassilta.

 

Luonnonkauneus Haapaniemessä

Haapaniemi sijaitsee Kuortanejärven pohjoisrannalla.

haapaniemi-pappila-piha-3-jari-j-tuomistopiHaapaniemen pappilaa reunustaa peltoaukeat. Sitä varjostaa siellä täällä vanhoja korkeita riippakoivuja ja havisevia haaparyhmiä.

Rantaan vie lehväkuja, joka varjostaa kulkijan tien ja luo turvallisen tunnon. Kesäisin saa valon ja varjon leikki luonnon vihreissä ja kirjavissa väreissä Haapaniemessä olijan mielen rauhoittumaan ja ihastelemaan sitä yhä uudelleen. Siellä on papilla ja hänen perheellään hyvä olla, tehdä virkatyönsä ja asua.

haapaniemi-pappila-lehtokuja-jari-j-tuomistopi

 

Kuortanejärven rannat ovat hiekkaiset ja osittain kivikkoiset. Järven vesi on lämpimän ruskeaa ja kaislikot reunustavat rantaa siellä täällä. Rannassa on puulaituri, jonka alle on kerätty jo aikaisemmin rantavedessä olleet nostettavat kivet. Ranta oli pappilan kohdalta pitkälle matalaa ja hiekkaista. Ranta, laituri ja vilpola eli rantamaja olivat oiva paikka niille, jotka halusivat uida tai viettää rannalla muuten vain aikaa. Tuuli kävi usein kuitenkin järveltä päin ja silloin rannassa oli perin ikävä olla. Venevalkama oli kaivettu laiturin läheisyyteen rannan suojaan.

nakyma-kuortaneen-kirkkoon-pappilasta-jari-j-tuomistopi

nakyma-kuortaneen-kirkkoon-haapaniemen-pappilasta1pi
Näkymä Kuortaneen kirkkoon Haapaniemen vanhalta kivilaiturilta.

Kirkkovene, jossa oli 6 airoparia, on ollut koko pappilan ajan tärkeä kulkuväline. Kirkon torni ja tapuli siintää rannasta katsoen noin 3 kilometrin päässä järven vasemmassa laidassa hiekkatöyryn ja metsikön takaa. Kirkkoon ja kirkonkylälle soudettiin järven selän yli usein varsinkin hyvällä säällä. Veneeseen mahtui monta henkilöä ja aina oli vapaaehtoisia soutajia. Pappi oli monesti pitämässä perää.

nakyma-lansirannalle-haapaniemestapi-jari-j-tuomisto

Toinen vene oli kalastusta ja ajankulua varten. Ei pappilassa paljoa kalastettu, jos poikasten onkimista ei oteta huomioon. Jos kalaa tarvittiin, sitä sai ostettua hyvätahtoisilta kalastajilta.

Pappila virka- ja asuinpaikkana

Vuonna 1811 rakennettu pappila rippikoulusaleineen ja asuinhuoneineen sekä väentupa eli ”vanha pappila” ja mahdollinen renkitupa sekä sen muut rakennukset olivat Kuortaneen seurakunnan. Päärakennuksessa eli pappilassa, jota kutsuttiin myös puustelliksi, olevien vierashuoneiden lisäksi oli sen länsipäädyssä todennäköisesti kouluhuone.

Tärkeät virkamiehet, kirkolliset ja muut huomattavat vieraat sekä pastorin sijaiset majoitettiin pappilan päärakennukseen. Olipa pappilassa mahdollisesti ajan hengen mukaan myös olut- ja viinikellari valtion virkamiehiä, kuten maamittareita, tuomareita ja upseereja varten. Väentupa oli nimensä mukaisesti tarkoitettu pappilan ”tavalliselle” väelle. Pappilassa oli lisäksi navetta, jossa oli ainakin hevosia ja lehmiä sekä lampaita, sikoja ja kanoja.

 

Pappilan hyvinvoinnin ja elämän ylläpitäjät

Naisväki hoiti kodin ja pappilan askareet. Johtajana oli kappalaisen vaimo, pappilan emäntä. Töitä oli paljon. Emäntä teki itse kotitöitä ja piti huolta lapsista. Kappalaisella ja hänen sijaisillaan oli apunaan palvelijoita. Sisätilatöihin palkattiin sisäkkö ja navettaan karjapiika. Sisäkkö huolehti emännän kanssa kodin ja pappilan yhteisten tilojen hoidon ja tarjoilut. Navettapiika hoiti tilan lehmien ylläpidon ja maidon lypsyn jatkokäsittelyineen. Miesten työt kuten hevosten hoidon ja ajot hoiti pappilan renki.

Pappilan elämässä arvostettiin tuona aikana käsitöitä, raamatun ääneen lukua ja kuuntelua. Niiden ääressä istuttiin ja rauhoituttiin. Myös tarkkaa ja jopa muodinmukaista pukeutumista pidettiin tärkeänä.

Hevonen oli tärkeä apu monessa asiassa. Se kuljetti pappia ja pappilan väkeä päivittäin paikasta toiseen, ympäri pitäjää. Kirkkomatkat olivat sille tuttuja. Kesällä se valjastettiin useimmiten vetämään kärryjä ja talvisin rekeä. Kyllähän sillä tehtiin myös pappilan maatöitä, mikäli sille aikaa reissuiltansa jäi. Pappilan renki huolehti yleensä hevosen valjastuksesta, ajosta ja sen hoidosta.

”Hengellisyyden ja sivistyksen ikkuna” kuortanelaisille

Seurakunta ja kuortanelaiset odottivat, että pappilan rakennukset ovat kauniita, edustuskelpoisia ja siistejä. Sen vieressä olevat puutarha ja hedelmäpuut oli myös oltava edustuskelpoisia. Ne olivat myös esimerkkinä koko pitäjän talollisille. Uusimpana muotina oli pappiloihin tulossa hyötypuutarhanurkkaus mauste- ja rohdoskasveineen ja siitä puhuttiin myös Kuortaneella.

Fransin lapsuus nälkävuosina 1860 -luvulla

Frans eli lapsuutensa ja kasvoi Kuortaneella Haapaniemen pappilassa 1860 -luvulla, jolloin Kortaneenkin pitäjää koettelivat niin kutsutut nälkävuodet.

Nälkävuodet ajoittuivat 1860 -luvulle Fransin lapsuuteen.  Aikaa kuvaa kertomukset esimerkiksi siitä, miten vuonna 1867 kevät tuli myöhään ja lunta oli vielä toukokuun lopulla paljon, lumimyrskyt pauhasivat lakeuksillakin ja kirkot olivat täynnä surullisia ihmisiä.

Talvella 1867-1868 nälkä kouraisi pahiten koko kansaa. Kuortane säästyi pahimmalta, sinne kulki kuitenkin muilta pahemmin kärsineiltä alueilta kerjäläisten joukkoja. Keväällä aliravitsemuksesta johtuvasta alentuneesta vastustuskyvystä heikentyneet ihmiset saivat sairauksia, joita osa ei enää kestänyt.

Pappilassa nälkävuosista selvittiin mitä ilmeisimmin ainakin kohtuullisesti seurakuntalaisten avustuksella. Nälkä ja siitä puhuminen olivat kuitenkin varmasti pappilassakin jokapäiväiseen elämään liittyvää, eikä siltä lie säästynyt Fransikaan. Uskottavaa on myös se, että pettuleipä tuli myös pappilassa tutuksi. Asuinalueiltaan lähteneitä nälkää näkeviä kerjäläisiä kiersi Kuortaneellakin talosta taloon ja tuli heitä pappilaankin.

kerjalaiset-haapaiemi-pappila
Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Wilhelm Ekmanin maalaus vuodelta 1860
Kulkuri
Hallands Konstmuseum. CC BY-NC 3.0

Frans ja isä Jaakko -pastori

Frans -pojan isä Jacob Wettberg oli siis pastori. Hänellä oli ollut vuodesta 1849 lähtien kappalaisen virka Kuortaneen kappeliseurakunnassa. Fransin perhe asui pitkään Kuortaneen Haapaniemen pappilan vanhassa pytingissä, jota nimitettiin myös kappalaisen puustelliksi. Se oli aiemmin pappilan päärakennus, joka oli järven rannasta noin 80 metrin päässä.

Myöhemmin, vuonna 1865, Jaakko isä teki sopimuksen muuttamisesta niin kutsuttuun vähäpuoleen. Puustelli, eli päärakennus, ja vähäpuoli muodostivat yhdessä navetan, hevostallin ja aitan kanssa suojaisan sisäpihan. Sinne eivät yltäneet Kuortanejärven myrskyt, eivätkä Maunuksen peltoaukean puhaltavat puhurit. Länsituulilta sitä suojasi Hiironniemi ja sen korkeat lehvät. Pieni kuusimetsikkö suojasi taas sitä pohjoisen suunnasta puhaltavalta kalsealta ja kylmältä pohjoistuulelta. Pappilan sisäpiha oli lämmin ja löytyi sieltä sopivasti varjopaikkojakin.

Pappila oli ollut isä Jacobin virkatalona vuodesta 1849. Hän oli paljon poissa kotoa. Papilliset työt, velvollisuudet ja pitkät välimatkat veivät häneltä paljon aikaa. Kuortaneen seurakuntalaiset olivat valinneet hänet virkaan äänten enemmistöllä ja olivat olleet tyytyväisiä Jacob pastoriinsa. Hänen vietti aikaansa heidän kanssaan paljon, myös tavallisten virkatehtäviensä lisäksi.

Isä Jaakko oli myös perheen pää, kuten ajan kuvaan kuului. Kotia ja lapsia hoiti ajan tapaan äiti Loviisa. Hänellä oli apunaan pappilan sisäkkö ja navetassa oli apuna navettapiika. Vaimonsa ja lapsiensa luo kotiin eli pappilan pienempään pytinkiin pastori ehti työreissuiltansa usein vasta iltatunteina.

Vaikka isä Jaakko oli valittu voittajana kappalaiseksi pitäjän vaalissa kuortanelaisten seurakuntalaisten äänillä, hänen toimensa eivät miellyttäneet Alavudella tuohon aikaan hallintoaan pitävää kirkkoherraa. He eivät pitäneet Wettbergin tavasta hoitaa työtään ja esiintymisestä muuna aikana. Hänen edesottamuksensa esimiehensä sekä myöhemmin myös kirkon ja seurakuntalaisten kanssa loivat tummia varjoja hänen ja perheen hyvinvointiin ja päivittäiseen elämään.

Kuortaneen seurakunnan kappelipappila oli Jacob pastorin hallinnassa virkapalkkaa vastaan. Hänen kuului sopimuksen mukaisesti pitää huolta pappilasta ja hänen hallintaansa annetuista seurakunnan maista. Ei Jacob ehtinyt paljoa pappilan maatöitä johtamaan, saati niitä itse tehdä. Pappilan maiden vaillinainen hoito alkoi näkyä. Siemenviljarästit ja puustellin korjaustarpeet kertyivät vuosi vuodelta. Pappilan rakennuksien ylläpitotoimien ja huollon puute alkoivat näkyä 1860 luvulla. Niiden huono hoito alkoi huolestuttamaan Kuortaneen seurakuntalaisia. Pappilan rakennuksien ulkoasu jäi näyttävyydeltään Kuortaneen isäntien kaksfooninkisten eli kaksikerroksisten puisten pohjalaistalojen jälkeen.

Isä Jacobin mieltä oli synkistänyt myös viran vastaanottamisesta 1849 lähtien vuosi vuodelta kasvava paine hänen esimiehensä ja eräiden seurakuntalaisten taholta. Paineet kirkkoherran ja myöhemmin kasvavana seurakuntalaisten tahoilta vaikuttivat myös kodin ilmapiiriin, eivätkä ne jääneet huomaamatta lapsiltakaan. Paine oli muuttunut myös julkiseksi.

Jacob isä kävi virallisesti taistelua oikeuksiensa puolesta eri oikeusasteissa vuodesta 1861 lähtien. Oikeusprosessin tuloksena ylin oikeusaste senaatti päätti jäädyttää hänen virkansa toistaiseksi. Tämä aiheutti sen, ettei hänellä ollut enää tuloja elättääkseen perheensä. Perhe eli tuon jälkeen monta vuotta suuressa puutteessa. Isä Jacobilla ei ollut enää varaa palkata apulaista kotitöihin eikä navettaan. Tämä Fransin isän hyllyttäminen ja viran sekä palkan jäädyttäminen päättyi Jacob isän kuolemaan 26.5.1870. Fransin isä kuolinsyyksi on laitettu kirjoihin hengen ahdistus.

Esimiehen painostus ja kappalaisen vuodesta toiseen jatkuva ”hyllytys” virastaan kirkon tuomiokuntakäsittelyjen ajaksi johtivat hänen ja perheensä kasvavaan epäsuosioon ja ”silmätikuksi” joutumiseen Kuortaneella. Perheen toimeentulo laski ja lasten koulutukseen laittomahdollisuudet heikkenivät. Tästä kertoo kirjassaan ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin” myös Fransin siskon mies Heikki Klemetti.

Yhtenä merkkinä seurakuntalaisten ja kappalaisen perheen suhteiden viilenemisestä voidaan nähdä myös kappalaisen perheen muuttojärjestelyt kappalaisen puustellista isompaan ”vähäpuoleen”. Asia otettiin ensimmäsien kerran esille kirkonkokouksessa vuonna 1862 ja sopimukseen päästiin vasta kolmen vuoden päästä. Sopimus ja ehdot muuttamisjärjestelyistä ovat tässä kirkonkokouksen pöytäkirjassa syyskuun 17. päivältä 1865. Oliko seurakuntalaisilla halu päästä eroon esimiehensä epäsuosioon joutuneesta kappalaisestaan ja hänen perheestään sekä antaa  puustellin kunnostettavat tilat kappalaisen sijaiselle? Näin kävikin myöhemmin.

Lapset ja heidän joukossaan Frans eivät voineet olla kuulematta ja aistimatta perheen vanhempien kokemista vaikeuksista ja ahdistusta. Ensimmäisellä kymmenellä kuullut ja koetut asiat  eivät voineet olla vaikuttamatta myös Fransin kasvuun, arvoihin ja asenteiden muodostumiseen. Isä Jaakko kuoli ilmeisen väsyneenä kaikkeen vuonna 1870 64 vuotiaana. Frans oli tuolloin 11 vuotias.

wetberg

Omaisten ja ehkä vanhempienkin katkeruudesta kertonee myös Fransin äidin Loviisan useita vuosia myöhemmin ilmestyneessä kuolinilmoituksessa oleva värssy :

”Sitt’ nähdä saan minun Jumalan

Kasvot ja silmät kirkkaat

Kaupungiss’ uudess’ iankaikkisuudess’

Ilon kanss’ ilman pilkatt'”

Ajankuva 1870 luvulla Kuortaneella

”Ajankuvaa Kuortaneelta 1830 -1920” -verkkosivu on tässä linkissä.

Ajankuvasta Kuortaneella vuonna 1874, Fransin ollessa 15 vuotta, saa kuvan myös ”Uusi Suometar no 103 Maaseudulta v.1874-lehtileikkeestä:

”Kuortaneelta 18.8.1874

Etehen päin on elävän mieli, ja sinne päin mekin koetamme kulkea, vaikka hitaalta se näyttää. Vaan parempi hiljaakin, kuin ei ollenkaan.

 Täällä, niin kuin muuallakin, on ollut kysymys mihin tarpeeseen käytetään ne rahat, joita hallitukselta on saatu viinaverosta ja joita saatiin 248 markkaa 23 penniä. Sanotut rahat on kunta päättänyt panna kansakoulun kassan perusteeksi, ja aivan yksistä mielin, jotta ei ollut yhtään vastaan sanojaa.

 Kaikilla oli se mieli, että kun meidän seurakunnassa sanottua wiinaa ylen runsaasti wiljellään, se myös ylöllisen raakuuden myötänsä tuopi, ja että sanotut rahat siis ovat käytettävät siihen tarkoitukseen, joka toisi sivistyksen myötänsä. Jos sanotun wiinaveron jako tehtäisiin sen mukaan kuinka paljon kussakin seurakunnassa wiljellään sanottua wiinaa, niin luulisin meidän seurakunnan osaksi tulevan likemmä 2000 markkaa. Kun sanottu wiina olisi Amerikasta asti, eiköhän salakapakat olisi vähän harvemmat, eikä joka toisessa mökissä, niin kuin nyt on. Kun sanottu wiina suuren valtameren takaa tuotaisiin, niin tottahan edes tuo hyvä maku jäisi wälille.

 Kyllä täällä olisi tarpeen waranimismies, joka estäisi suurta wiinan tulvaa, ettemme siihen hukkuisi. Herra läänin kuwernööri on luvannut sanotun nimismiehen, ja sitä on pyydettykin; mutta ei sitäkään ole kuulunut , ainakaan vielä. En luulisi sitä missään paremmin tarwittawan kuin täällä, kun wan olisi mies eikä miettulainen.

 Tämän kuun 5. p. wastaan warkaat murtautuivat wiidestä lukosta sisälle vaivaistukkiin, josta rahat, arviolta noin 20 markkaa, pihdit ja seinävaran. Voi surkeus suuri, kun tällaisia löytyy, jotka niin hirvittävää raakuutta harjoittavat. Olisi tarpeen esirukouksella lähestyä suurta Luojaa näiden raukkain puolesta, jotta Jumala awaisi heidänkin silmänsä näkemään millä tiellä hekin waeltawat, ja että he tekisivät totisen katumuksen ja parannuksen . Warkaista ei ole mitään tietoa. Ollaan siinä luulossa, jotta ei näin hirweän raakoja löydy omasta seurakunnasta, waan että ne owat olleet jostakin tulewia.

Wiime toukokuun 7. päivänä Etelämäen talossa tapahtui hirveä tulipalo. Walkea pääsi navetasta irralle ja poltti poroksi nawetan, 7 lehmää, 1 härän, 2 wasikkaa ja 5 lammasta. Wahinko on arwattu 1003 markkaan 25 penniin. Toinen tulipalo on ollut Matti Koiviston talossa wiime maaliskuun 17 p., jossa paloi poroksi aittariwi ja siinä paljon löytyvää irtainta tawaraa. Wahinko on arwattu 1907 markkaan 30 penniin.

Pappilan puustellia on seurakunta korjannut oikein miehen tawalla. Wiime syksynä wedettiin puustellin tielle santaa 700 kuormaa, ja niittyjen perkaamiseen on mennyt 350 miehen päivätyötä, sekä pellon ojien perkaamiseen 175 miehen päivätyöt. Sitten on iso pytinki rakennettu tällä suvella , sisältä ja päältä, kaikki uudesta, paitsi seinät.  Niin hyvästi on tehty kuin waan on saatu, maksoi mitä maksoi. Lisäksi on korjattu muita ulkohuonehia paljon. 3 maalaria maalaa parahillaan aita luikua sanotussa pytingissä. Kyllä luulen sanotun pykäyksien maksamaan tulewan likemmä 3000 markkaa. Kun kaikki palorahat ja pappilan pykäysmaksu pannaan yhteen, niin kyllä isännät taskunsa saawat warustaa kun menevät maksamaan. Toiste lisää. J. Kokkila”

Kasvuympäristö

Kasvuympäristö oli pappilassa virikkeitä antava, vilkas ja  joissain määrin ehkä vaativa. Pappilan tavat, säännöt ja sosiaalinen elämä sekä niiden omaksuminen loivat Fransin elämälle perustan.

Ensi vuodet 1860 –luvun alussa

Frans ja hänen pikkuveljensä Karl kasvoivat ensi vuodet äidin hellässä huolenpidossa Kuortaneen kappalaispappilan vähälläpuolella. Apunaan hänellä oli jo kohta aikuinen Katarina ja kotipiika.  Heidän lisäkseen heidän kehittymistään lapsena seurasivat innostuneen kiinnostuneita siskonsa Eva ja häntä 3 vuotta vanhempi Olga. He oppivat paljon lapsen huolenpidosta nähdessään ja ollessaan mukana poikien ensi askelissa. Nythän heillä oli mahdollisuus harjoitella lapsen hoitoa todellisuudessa, muullakin kuin nukella. 7 vuotta vanhempaa Johania ei paljoa kotona näkynyt.

Pappilan talouteen kuuluivat renki ja kaksi piikaa. Ohessa on rippikirjaote heistä.

piiat-ja-rengit-haapaiemi-pappila

Isä oli paljon poissa ja hän oli kotona ollessaan itsekseen ja ajatuksissaan. Jacobin ja lasten välillä oli kuitenkin lämpimiä hetkiä, jolloin hän otti jonkun heistä syliin ja hyräili hiljaa.

Pappilan piika oli paljon äiti Lovisan apuna kotitöissä. Isosiskot olivat myös apuna pikkumiesten hoidossa. Parasta oli molemmille mielikuvitukselliset leikit joita Eva ja Olga keksivät. leikit ja Äiti oli keskittynyt entistä enemmän Fransin ja perheen nuorimmaisen Karlin hoitoon.

Kaverit, poikien leikit ja työt

Kaverina olivat todennäköisesti ainakin samanikäiset naapurin kummien pojat Hiironniemestä, Juho ja Jaakko Jaakonpoika. Kolmas Hiironniemen veljeksistä kuoli nuorena, mikä lienee koskettanut syvästi myös Fransia ja hänen sisaruksiaan. Muita samanikäisiä naapurinpoikia oli muun muassa Tuomas Kustaa* Juhanpoika Hiironniemi, Maunukselan Juha ja Jylhä Kustaa Juhonpoika, Matti Juhanpoika Hiiro ja Haapalan Heikki, Juha sekä Matti Matinpoika.

Fransilta, papin pojalta kysyttiin ehkä taitoa tulla hyväksytyksi säätynsä ja ruotsinkielensä takia. On todennäköistä, että Frans oppi myös suomenkielen ja puhui sitä ainakin kavereidensa kanssa. Ympärillä oli paljon samanikäisiä poikia ja Haapaniemen pappilan ympäristö tarjosi lukuisia mahdollisuuksia leikeille. Voi hyvin kuvitella poikien olleen usein yhdessä leikeissä järven rannalla; noukkimassa ja kaivamassa hiekasta kuoreita, pyydystämässä heinähirttosilmukalla hauentumppeja tai onkimassa, uimassa, tai muuten vain soutelemassa.

Talvisin he tekivät luultavasti lumilinnoja ja olivat lumisotasilla. Hurjimmat leikit lienevät olleen jäälautoilla ja omatekoisilla lautoillabseilaamista. Tietenkin niin Frans kuin muutkin tappelivat keskenään, välillä apunaan kivet, mailat tai muut apuvälineet. Pelasivat he todennäköisesti myös pilppua eli sauvapeliä, jossa lyödään teräväpäistä palikkaa seipäällä ympäri ”peltoja”. Kilpajuoksu pappilan 100 metrin pääsää olevalle kansanhilalle ja takaisin oli yksi ajankulu. Piilosilla olo pappilan rakennuksien salapaikoissa oli jännittävintä, olihan pappilassa useita mielenkiintoisia ja ehkä peloittaviakin komeroita ja huoneita. Pappilan kuulu aisakiikku lienee ollut jo silloin poikien temppupaikka. Hurjimmat menivät sillä varmasti useamman kerran ympärikin.

aisakiikku-haapaiemi-pappila

Uskottavasti osa leikeistä suuntautui puutöihin, opeteltiin käyttämään vasaraa ja kirvestä. Välillä kuunneltiin vain tarinoita , joita äiti, isä, piiat ja rengit kertoivat. Parhaimpia olivat esitelmöitsijät, joita kävivät pitämässä luentoja koulusalissa.

Joutui Frans myös töihin; oli ryytimaan kitkentää, perunoiden nostoa, aidanseipäiden ja riukujen kuorintaa, aitojen rakentamista ja korjausta sekä ojien perkuuta. Polttopuiden kanto ja hakuapu oli myös yhtenä tehtävänä.

Vaikka oltiin pappilan ”sivistyneessä” ympäristössä, voi uskoa Fransin oppineen rengeiltä ja kavereilta manaamisen taidon ja voimasanojen käytön. On Frans ehkä joskus saanut isältään ojennukseksi myös ajan henkeen sopivaa ”koivuniemen herraa” muun muassa manaamisestaan kiinni jäädessään.

Ruokapöytä

Ruokaa oli yleensä pappilan pöydässä. Kalaa oli harvoin, sillä kuortanelaiset pitivät kalaa kanan ruokana. Leipä, voi, ohra- ja ruisvelli sekä lihakeitto kuuluivat ruokapöytään. Niin kutsutut maitoperunat olivat täällä herkkua. Sienestä pappilanväki eikä muut kuortanelaiset ”piitanneet vähääkään”. Muita kasviksia kuin perunaa ei syöty ja kaura syötettiin hevosille, karjalle ja kanoille.

Katovuosien iskettyä vuosina 1866-1868 oli pappilan väenkin turvauduttava enemmän kalan syömiseen. Yhdelle rengeistä kuului tuolloin kalojen pyydystäminen. Kuortanejärvestä saatiinkin kalaa hauesta kuhaan ja särkeen. Noina nälkävuosina madetta varten oli talvella jäitten aikaan koukut pappilankin edustalla. Taidettiinpa sitä maistaa pettuleipääkin pahimpana aikana pappilassakin.

Oppimisympäristö ja saatu oppi

Fransia opetettiin todennäköisesti kotona lukemaan, pappilassa ku oltiin ja olihan Eva siskollakin  jo ollut kotiopettajatar musiikkia opettamassa. Pappilassa Frans oppi muiden mukaan lukemaan ja veisaamaan virsiä sekä tuntemaan itsensä syntiseksi. Miksi Frans kävi kuitenkin rippikoulun vasta 17 vuotiaana vuonna 1877, vaikka yleensä tuolloin ripille pääsi jo 15 vuotiaana? Oliko syynä Fransin vastenhakoisuus vai esimerkiksi muualla sijaitsevat kansakouluopinnot?

ripille-paasyfransewettberg

Kävikö Frans ruotsinkielistä ylempää kansakoulua Nikolaistadissa eli Vaasassa? Fransin leski äidin omistuksessa oli Nikolaistadissa eli Vaasassa Storalångatan 50:ssä ainakin kahden huoneen asuinhuoneisto.  Jostain syystä Lovisa äiti muutti virallisesti lapsiensa kanssa kuukaudeksi sinne 1874 Fransin ollessa 15 vuotias. Mistä syystä äiti kappalaisenleski Katarina Lovisa Wetberg vuokraa myöhemmin lehdessä asuntoa Nikolaistadissa opiskelijapojille?

lovisa-poisisaannikolaistadvaasa

1875-loviisa-wettberg-vasabladet-no-35-28-08-1875

Fransin saamat ”eväät ja kivet” lapsuudesta ja nuoruudesta

Mitä Frans sai elon reppuun evääksi ja mitä kiviksi? Fransin luonne lienee ollut lehtitietojen ja kertomusten perusteella levoton, vilkas ja rohkea, utelias, seikkailunhaluinen ja ehkä ovela. Oveluus tuli ilmi myöhemmässä elämässä siinä mielessä, että hän osasi käyttää hyvkseen lehdistöä ja ihmisten uteliaisuutta omien tavotteidensa saavuttamiseksi.

Hänellä useita lahjoja kuten esimerkiksi: älykkyys, hyvä ulosanti ja esiintymistaito. Hän oli rohkea ja pystyi esiintymään suurilekin joukoille. Hän oli sosiaalisesti taitava ja osasi käyttäytyä myös sivistyneesti, hän osasi oletettavasti ainakin ruotsia, suomea ja ehkä vähän venäjääkin sekä englantia. Hän oli lisäksi ulkoiselta olemukseltaan suuri ja vahva sekä fyysiseltä kunnoltaan kiitettävä.

Lapuudestaan ja nuoruudestaan Fransille jäi mitä ilmeisimmin traumaattinen kokemus häntä, isää ja äitiä sekä perhettä kohdanneesta väärinkohtelusta. Tämä näyttää seuranneen häntä koko elämän, hautaan saakka.

Frans muutti leipurinoppiin Helsinkiin 18 vuotiaana Joulupäivänä 25.12.1877.

frans-muutto-kuortaneelta-helsinkiin-1877

Aikaisemmat Fransin elämää koskevat artikkelit:
FRANS IMMANUEL WETTBERG ELI KIVEKÄS OSA 2 – SYNTYMÄ JA PERHE 

”Ei mikään tavallinen elämäntarina osa 1 – Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs”

© Jari J Tuomisto

Mainokset
Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 3- Lapsuus ja nuoruus Haapaniemen pappilassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s