Pappilan empire tyylinen näköalaterassi – Kuortaneen Haapaniemen vanha pappila

Sisällysluettelo

Vanhan pappilan virkatalo eli ”puustelli”

Kuortanehaapaniemivanhapappila
Kuortaneen vanha pappila Haapaniemessä vuonna 2015.

Kuortaneen vanhan pappilan päärakennus, puustelli, sijaitsee Haapaniemessä. Se on rakennettu Museoviraston mukaan vuonna 1779.

Sen sisälle johtavalla kuistilla on ollut vielä 1940 -luvulla aumakatto, joka loi rakennuksen julkisivulle lähinnä kustavilaisen ilmeen. Tämä tyyli ajoittuu rakennuksen perustamisen aikaan. Kuistin aumakattoa on remontoitu tuon jälkeen ”yksinkertaisemmaksi”.

Kuortanevanhapappilahaapaniemipi
Kuva Kuortaneen vanhan pappilan kuistin katosta vuodelta 2015.

Kuistin kattorakenteeseen kuului valokuvan mukaan 1940 -luvulle asti aumakatos. Se antoi rakennuksen julkisivulle kustavilaisen ja ehkä kristillisen ilmeen. Olen mallintanut kuistin Erkki Ala-Könnin 1940 -luvulla ottaman kuvan perusteella.

haapaniemipappilakuistiaumakattokuortane1
Kuortaneen vanhan Haapaniemen pappilan kuisti entisessä ulkoasussaan mallinnettuna vanhasta valokuvasta.

Kuortaneen vanha pappila on rakennettu ”kruunun” virkatalosta antamien ohjeiden mukaan karoliiniseksi keskeissalirakennukseksi. Siinä rakennuksen keskellä on eteinen ja sali sekä sen molemmin puolen kamarit ja keittiö. Kuortaneen vanha pappila on näin ainutlaatuinen karoliininen pappilarakennus Suomessa. Tätä 1700 -luvun rakennusta on koristeltu todennäköisesti myöhemmin 1800 -luvun alkupuolella komealla katetulla näköalaterassilla tai -parvekkeella, josta johtivat portaat sitä vielä 1920 -luvulla ympäröineeseen puutarhaan.

haapaniemen-pappila-jarven-puolipi

Näköalaterassi

Pappilan järvenpuoleinen terassi on oivalla paikalla. Siihen paistaa etelästä aurinko. Terassilta aukeaa katsojan silmiin järven rantalehto ja takaa Kuortanejärven ulappa. Vastarannalla siintää Kuortaneen kirkon torni ja risti. Sitä voi nimittää myös ”näköalakuistiksi”.

3_KuortaneHaapaniemivanhapappilaterassiempire1830

Näköalaterassi on empire tyylinen. Sen mukaiset rakennelmat ajoittuvat maassamme 1830 jälkeiseen aikaan. Samaan aikaan tai myöhemmin pappilaan on rakennettu myös lisäsiipi sen pohjoispuolelle. Vaikutelma terassista on juhlallinen ja kristillinen. Sen tyylissä on jäljitelty kreikkalaista pylvästemppeliä ja roomalaista sotapäällikön telttaa. Rakennuksen arkkitehtuuri on suoraviivainen ja sitä kattaa laakea aumakatto. Siinä on tilaa myös pienelle puutarhapöydälle ja tuoleille.

Kuortaneen Haapaniemen pappilan terassi edustaa siis lähinnä 1830 -luvulla alkanutta empiretyyliä muun muassa pylväineen ja aumakattoineen. Sitä voi pitää itsenäisenä työnä koristeellisena ja kaunispiirteisenä. Voi toisaalta myös ajatella, ettei terassin tyyli ”istu” koko rakennuksen tyyliin ja kokonaisuuteen.

Haapaniemikuortanepappilanterassi1-001

Tätä arvioidessa täytyy kuitenkin muistaa, että tähän terassiin ja sen käyttöön on liittynyt 1800 -luvulla yksi maamme ensimmäisistä ja arvostetuimmista pappilan puutarhoista. Voi kuvitella, että terassi liittyi niin pappilarakennukseen kuin siitä aukeavaan puutarhaan. Se kuvasti sitä ympäröivän puutarhan ja siitä edelleen aukeavan luonnon sydäntä. Se oli , kuten 1600 -luvulta lähtien ajateltiin pappilan puutarhan olevan, Jumalan luoman paratiisin esipiha, jotka ylisti Kaikkivaltiaan kunniaa ja kasvatti ihmisen onnellisuutta.

Terassia ympäröivä puutarha

Puutarha terasseineen ihastutti muun muassa puutarhaopettaja ja puutarhakoulutuksen uranuurtajaa puutarhakoulun johtaja, hortonomi Jenny Elfvingiä 1900 -luvun alkupuolella. Hän sanoi puutarhan edustavan keskiaikaista luostarityyliä. Hän laati pappilan puutarhasta ja sitä ympäröivästä idyllistä artikkelin Kansan kuvalehteen vuonna 1928. Alla on esitetty Jenny Elfvingin 1920 -luvulla piirtämä kartta tästä puutarhasta. Se perustuu sekä hänen katselmukseensa että kirkkoherra rovasti Eevertti Soinin vaimon Signe Soinin kanssa käymiin keskusteluihin. Niiden perusteella Elfving arvioi puutarhan perustetun 1800 -luvun alkupuolella tai jopa 1700 -luvun lopulla.Puutarhaelfvingkuortane-001

Pappilan ja sen terassin sekä siihen liittyvän puutarhan muodostamassa kokonaisuudessa on tyylejä eri aikakausilta. Vanhan pappilan ilme oli monipuolinen ja täynnä yksityiskohtia.

VanhaPappilaKuortaneHaapaniemiElfvingTuomisto-001

Alla on esitetty piirrosluonnosteluni muutamasta näkymästä Kuortaneen vanhan pappilan takapihalla 1900 -luvun alussa keväisen kesän aikaan. Olen käyttänyt piirrokseni perusteena Jenny Elfvingin edellä mainitussa vuoden 1928 artikkelissa mainitsemia kasvilajeja sekä puutarhan pohjapiirrosta.

6 Nauhat keskikaytava-001

4e Kuortanevanhahaapaniemipappila1-001.JPG
”… rakennuksen eteläreunassa on pitkin seinustaa kulkeva syreenirivi, jonka edessä on vaaleanpunaisia kerrottuja puistoruusuja… puutarhan etuosaan on koottu ylenpalttisesti kukkia ja pensaita” kuvailee hortonomi Jenny Elfving vuoden 1928 artikkelissaan Kuortaneen vanhan pappilan puutarhasta.

3c Kuortanevanhahaapaniemipappila-001

 

Alla on tekemäni animaatio näköalaterassia ympäröivästä puutarhasta.

 

Pappilan tyylin ja puutarhan vaikutus Kuortaneella

Pappila, terassi ja puutarha ovat mitä ilmeisimmin aiheuttaneet aikakaudellaan 1700 -luvun lopulta, aina 1900 -luvun alkupuolelle asti, mielenkiintoa, ihastusta ja puhetta kuortanelaisten tervalla vaurastuvien talonpoikien ja muiden ihmisten keskuudessa. Ei sovi unohtaa sitä, että asumisessa 1800 -luvulla oltiin vielä siirtymässä niin Kuortaneella kuin muualla rakennuksien multipenkeistä kivijalkaan, savutuvista uloslämpiäviin savupiipullisiin leivinuuneihin sekä malka- ja olkikatoista pärekattoihin. On ilmeistä myös, etteivät kaikki seurakuntalaiset katsoneet hyvällä pappilan, ehkä jonkun mielestä, ”pröystäilevää ja hienostelevaa” ulkonäköä.

Uskon pappilan ulkoasun yksityiskohtineen olleen yhtenä esimerkkinä ja vaikuttimena 1700 -luvun lopulta lähtien Kuortaneen kaksifooninkisten talojen sekä alueen huvilarakentamisen tyyliin sekä pihapuutarhojen syntyyn. Voi asia olla myös toisinpäin eli seurakuntalaiset rakensivat pappilallensa sellaisen näköalaterassin tai -kuistin kuin tervalla vaurastuneiden varakkaimpien talonpoikien toinen toistaan komeampiin pohjalaistaloihin oli tuohon aikaan tapana rakentaa.

haapan-kuortanepappilan-takapiha-jari-j-tuomistopi
Kuvassa Kuortaneen vanha pappila ja sen takapiha Haapaniemessä vuonna 2015. 1700 -luvun lopulta lähtien tämän ”takapihan” täytti kaunis pappilan puutarha. Puutarha on poistettu ja tilalla on nurmikko. Näköalaterassin edessä kasvavat nykyään sembramännyt, jotka estävät näkymän rantalehtoon ja järvelle.

Jäljelle jäänyt vanhan pappilan ”elävä henki ja kauneus”

Olen oivaltanut mielestäni tätä artikkelia kirjoittaessani hitusen siitä, miksi Haapaniemessä sijaitseva vanha pappila on monelle nykypäivänkin kuortanelaiselle ja minulle kesäkuortanelaiselle tärkeä ja ehkä ”salaisen” lumoava paikka. Sen hengestä ja kauneudesta on jotain jäljellä. Jenny Elfvingin pohjapiirros sekä artikkeli puutarhasta antaa mahdollisuuden kuvitella tuo hänen sanoin ”Kuortaneen pappilan ihana, vanhantyylinen puutarha”. Eikä tässä pappilan puutarhassa vähintä osaa näytellyt tuo siitä jäljelle jäänyt ”Kuortaneen vanhan pappilan näköalaterassi”.

Olen luonnostellut piirroksilla tätä kadonnutta puutarhaa Esittelen niitä artikkelissani: ”Pappilan ihana, vanhantyylinen puutarha – Kadonneen puutarhan luonnostelua”

Lisää tietoa Kuortaneen Haapaniemen vanhasta pappilasta saat lisäksi muun muassa näistä lähteistä:

Jenny Elfvingin artikkeli ”Kuortaneen pappilan ihana, vanhantyylinen puutarha” Kansan kuvalehti nro 45 sivu 3-4 vlta 1928

Kevään ja kesän kukat 1900 -luvun alussa – Pihapiiri ennen osa 9, artikkeli Jari Tuomisto

Kuortaneen Haapaniemen pappila v.1600 – 1800 – Hengellisyyden ja sivistyksen ikkuna , artikkeli Jari Tuomisto

Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 3- Lapsuus ja nuoruus Haapaniemen pappilassa , artikkeli Jari Tuomisto

Lisää tietoa ja kuvan yleensä pappiloiden ihmisistä, elämästä, sisutuksesta ja kalustuksesta vuosilta 1860 – 1890 saat muun muassa katselemalla lisää kirkkoherrantytär Toini Olga Kallion , s.11.7. 1891, piirtämiä upeita vesiväritöitä ja niissä olevia selityksiä Ruoveden ja Pirttikylän pappiloista. Niihin pääset tästä Finna -hakupalvelun linkeistä: ”Ruoveden pappila” ja ”Pirttikylän pappila”.

”Ruonan kylä ja Haapaniemen pappila” , Museoviraston verkkosivut

Ensio Rislakin eli entiseltä nimeltään Svanbergin ”Valentin” nimellä kirjoitettu kirja ”Pappilan häjy poika”, jossa hän kertoo muun muassa hänen lapsuudenkokemuksistaan Kuortaneen Haapaniemen pappilassa 1900 -luvun alussa.

© Jari J Tuomisto

Mainokset
Pappilan empire tyylinen näköalaterassi – Kuortaneen Haapaniemen vanha pappila

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s