Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 3- Lapsuus ja nuoruus Haapaniemen pappilassa

Frans E Wettberg KivekasTörmäsin tähän Kuortaneelta, Etelä-Pohjanmaalta, lähtöisin olleeseen papnpoika Fransiin sattumalta vanhan digitoidun lehden uutisessa. Siinä kerrottiin hänen maailmanympärysmatkastaan jalkapatikalla. Edellisessä osassa ”Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 2- Syntymä ja perhe” kuvailin hänen syntymäänsä ja perhettä Kuortaneella. Mikä on tämä lehtileikkeitten perusteella oleva ihmemies; merimies, leipuri, ammattijalankulkija, ”lännenmies”, maapallonkiertäjä ja vedonlyöjä sekä viisilapsisen perheen isä Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs? Taisipa hän kaiken lisäksi olla lehtileikkeiden mukaan syytettynä murhastakin.  Päätin ottaa hänen elämästään hiukan enemmän selvää. Käytän lähteinäni vanhoja sanomalehtilehtiä ja muita saatavilla olevia tietoja esimerkiksi digitoiduista kirkonkirjoista. Täytyy myöntää se, että tämän herra Fransin ”liikkujen” selvitys on ollut mielenkiintoista ja osin hankalaakin salapoliisityötä.

Fransin synnyinkoti oli Kuortaneen Haapaniemen pappila

vanhakartta-haapaniemipappila

vanha-pappila-haapaniemi-kuortane

Kuvan lähde: Kuortaneen Vaiheita sanoin ja kuvin. Heikki Klemetti. Kuortaneen pappilan entinen ”vähäpuoli” Lakajoen sahalle siirrettynä. Oli ennen korkeammalla kivijalalla. Ikkunat oli pienemmät ja oven edessä portaitten kate. Todennäköisesti tämä rakennus on ollut aikoinaan pappilan ainoa asuinrakennus silloin 1700 – luvun alulta ainakin.

Haapaniemen ensimmäinen asuirakennus lienee toiminut myös kappalaisen pappilana 1660 -luvulta lähtien. Olen piirtänyt pappilarakennuksen Heikki Klemetin kirjassa ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin” olleesta valokuvasta, jossa on hänen tietonsa mukaan  Haapaniemen ensimmäinen asuinrakennus. Alussa siinä lienee ollut malkakatto ja se on ollut puun värinen eli harmaa. Malka- ja turvekatto olivat yleisiä kattorakenteita Kuortaneenkin rakennuksissa tuohon aikaan.

Tämä rakennus oli Fransin lapsuuden aikaan 1860 -luvulla ”väentupa”, jossa Fransin perhe asui 1865 lähtien.

haapaniemipappila160014-001

haapaniemipappila160013-001

haapaniemipappila160011
Tämä piirrokseni on pärekatolla, joka tuli kuitenkin käyttöön vasta 1800 -luvun loppupuolella. Uudempi pappila oli jo rakennettu tuolloin 20 metriä ylemmäs tästä rakennuksesta.

Haapaniemen pappila 2 pi rere

Fransin synnyinkoti oli 1811 rakennettu uusi pappila.

haapaniemen-pappila-jarven-puolipi
Haapaniemen nykyinen päärakennus lienee rakennettu 1811, jonka jälkeen siihen on tehty lisäsiipi ja useita huoltoremontteja. Terassi on komea ja siitä aukeaa ranta ja Kuortanejärvi katselijan silmiin.

Pappilassa oli asuin- ja vierastupa sekä keittiö saman katon alla. Rakennuksen keskellä oli eteinen ja sali ja sen molemmin puolen kamarit ja keittiö.

aittakuortanehaapaniemi-jari-j-tuomisto-pi

haapaniemitallinavettakuortane-jari-j-tuomistopi
Nykyinen ulkorakennus sijaitsee mitä todenäköisimmin vanhan navetan ja hevostallin paikalla

Kuortaneen Haapaniemen pappilassa oli asuintupa, jossa oli kaksi kamaria ja kyökki sekä eteinen saman katon alla, panimohuone, jossa on leivinuuni ja kyökintakka, kaksilattiainen aitta eli luhti, ruoka-aitta ja kaksilattiainen lato ja luua välissä sekä navetta parsineen ja talli tarpeenmukaisine pilttuineen.

haapan-kuortanepappilan-takapiha-jari-j-tuomistopi
Pappilan aikaisempi päärakennus sijaitsi parikymmentä metriä lähempänä järveä, mutta alue huvimajalle ja puutarhalle oli samalla lailla kuin kuvassa sijoitettuna ja reunustettuna kiviaidalla. Sitä oli mukava katsella pappilan terassilta.

 

Luonnonkauneus Haapaniemessä

Haapaniemi sijaitsee Kuortanejärven pohjoisrannalla.

haapaniemi-pappila-piha-3-jari-j-tuomistopiHaapaniemen pappilaa reunustaa peltoaukeat. Sitä varjostaa siellä täällä vanhoja korkeita riippakoivuja ja havisevia haaparyhmiä.

Rantaan vie lehväkuja, joka varjostaa kulkijan tien ja luo turvallisen tunnon. Kesäisin saa valon ja varjon leikki luonnon vihreissä ja kirjavissa väreissä Haapaniemessä olijan mielen rauhoittumaan ja ihastelemaan sitä yhä uudelleen. Siellä on papilla ja hänen perheellään hyvä olla, tehdä virkatyönsä ja asua.

haapaniemi-pappila-lehtokuja-jari-j-tuomistopi

 

Kuortanejärven rannat ovat hiekkaiset ja osittain kivikkoiset. Järven vesi on lämpimän ruskeaa ja kaislikot reunustavat rantaa siellä täällä. Rannassa on puulaituri, jonka alle on kerätty jo aikaisemmin rantavedessä olleet nostettavat kivet. Ranta oli pappilan kohdalta pitkälle matalaa ja hiekkaista. Ranta, laituri ja vilpola eli rantamaja olivat oiva paikka niille, jotka halusivat uida tai viettää rannalla muuten vain aikaa. Tuuli kävi usein kuitenkin järveltä päin ja silloin rannassa oli perin ikävä olla. Venevalkama oli kaivettu laiturin läheisyyteen rannan suojaan.

nakyma-kuortaneen-kirkkoon-pappilasta-jari-j-tuomistopi

nakyma-kuortaneen-kirkkoon-haapaniemen-pappilasta1pi
Näkymä Kuortaneen kirkkoon Haapaniemen vanhalta kivilaiturilta.

Kirkkovene, jossa oli 6 airoparia, on ollut koko pappilan ajan tärkeä kulkuväline. Kirkon torni ja tapuli siintää rannasta katsoen noin 3 kilometrin päässä järven vasemmassa laidassa hiekkatöyryn ja metsikön takaa. Kirkkoon ja kirkonkylälle soudettiin järven selän yli usein varsinkin hyvällä säällä. Veneeseen mahtui monta henkilöä ja aina oli vapaaehtoisia soutajia. Pappi oli monesti pitämässä perää.

nakyma-lansirannalle-haapaniemestapi-jari-j-tuomisto

Toinen vene oli kalastusta ja ajankulua varten. Ei pappilassa paljoa kalastettu, jos poikasten onkimista ei oteta huomioon. Jos kalaa tarvittiin, sitä sai ostettua hyvätahtoisilta kalastajilta.

Pappila virka- ja asuinpaikkana

Vuonna 1811 rakennettu pappila rippikoulusaleineen ja asuinhuoneineen sekä väentupa eli ”vanha pappila” ja mahdollinen renkitupa sekä sen muut rakennukset olivat Kuortaneen seurakunnan. Päärakennuksessa eli pappilassa, jota kutsuttiin myös puustelliksi, olevien vierashuoneiden lisäksi oli sen länsipäädyssä todennäköisesti kouluhuone.

Tärkeät virkamiehet, kirkolliset ja muut huomattavat vieraat sekä pastorin sijaiset majoitettiin pappilan päärakennukseen. Olipa pappilassa mahdollisesti ajan hengen mukaan myös olut- ja viinikellari valtion virkamiehiä, kuten maamittareita, tuomareita ja upseereja varten. Väentupa oli nimensä mukaisesti tarkoitettu pappilan ”tavalliselle” väelle. Pappilassa oli lisäksi navetta, jossa oli ainakin hevosia ja lehmiä sekä lampaita, sikoja ja kanoja.

 

Pappilan hyvinvoinnin ja elämän ylläpitäjät

Naisväki hoiti kodin ja pappilan askareet. Johtajana oli kappalaisen vaimo, pappilan emäntä. Töitä oli paljon. Emäntä teki itse kotitöitä ja piti huolta lapsista. Kappalaisella ja hänen sijaisillaan oli apunaan palvelijoita. Sisätilatöihin palkattiin sisäkkö ja navettaan karjapiika. Sisäkkö huolehti emännän kanssa kodin ja pappilan yhteisten tilojen hoidon ja tarjoilut. Navettapiika hoiti tilan lehmien ylläpidon ja maidon lypsyn jatkokäsittelyineen. Miesten työt kuten hevosten hoidon ja ajot hoiti pappilan renki.

Pappilan elämässä arvostettiin tuona aikana käsitöitä, raamatun ääneen lukua ja kuuntelua. Niiden ääressä istuttiin ja rauhoituttiin. Myös tarkkaa ja jopa muodinmukaista pukeutumista pidettiin tärkeänä.

Hevonen oli tärkeä apu monessa asiassa. Se kuljetti pappia ja pappilan väkeä päivittäin paikasta toiseen, ympäri pitäjää. Kirkkomatkat olivat sille tuttuja. Kesällä se valjastettiin useimmiten vetämään kärryjä ja talvisin rekeä. Kyllähän sillä tehtiin myös pappilan maatöitä, mikäli sille aikaa reissuiltansa jäi. Pappilan renki huolehti yleensä hevosen valjastuksesta, ajosta ja sen hoidosta.

”Hengellisyyden ja sivistyksen ikkuna” kuortanelaisille

Seurakunta ja kuortanelaiset odottivat, että pappilan rakennukset ovat kauniita, edustuskelpoisia ja siistejä. Sen vieressä olevat puutarha ja hedelmäpuut oli myös oltava edustuskelpoisia. Ne olivat myös esimerkkinä koko pitäjän talollisille. Uusimpana muotina oli pappiloihin tulossa hyötypuutarhanurkkaus mauste- ja rohdoskasveineen ja siitä puhuttiin myös Kuortaneella.

Fransin lapsuus nälkävuosina 1860 -luvulla

Frans eli lapsuutensa ja kasvoi Kuortaneella Haapaniemen pappilassa 1860 -luvulla, jolloin Kortaneenkin pitäjää koettelivat niin kutsutut nälkävuodet.

Nälkävuodet ajoittuivat 1860 -luvulle Fransin lapsuuteen.  Aikaa kuvaa kertomukset esimerkiksi siitä, miten vuonna 1867 kevät tuli myöhään ja lunta oli vielä toukokuun lopulla paljon, lumimyrskyt pauhasivat lakeuksillakin ja kirkot olivat täynnä surullisia ihmisiä.

Talvella 1867-1868 nälkä kouraisi pahiten koko kansaa. Kuortane säästyi pahimmalta, sinne kulki kuitenkin muilta pahemmin kärsineiltä alueilta kerjäläisten joukkoja. Keväällä aliravitsemuksesta johtuvasta alentuneesta vastustuskyvystä heikentyneet ihmiset saivat sairauksia, joita osa ei enää kestänyt.

Pappilassa nälkävuosista selvittiin mitä ilmeisimmin ainakin kohtuullisesti seurakuntalaisten avustuksella. Nälkä ja siitä puhuminen olivat kuitenkin varmasti pappilassakin jokapäiväiseen elämään liittyvää, eikä siltä lie säästynyt Fransikaan. Uskottavaa on myös se, että pettuleipä tuli myös pappilassa tutuksi. Asuinalueiltaan lähteneitä nälkää näkeviä kerjäläisiä kiersi Kuortaneellakin talosta taloon ja tuli heitä pappilaankin.

kerjalaiset-haapaiemi-pappila
Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Wilhelm Ekmanin maalaus vuodelta 1860
Kulkuri
Hallands Konstmuseum. CC BY-NC 3.0

Frans ja isä Jaakko -pastori

Frans -pojan isä Jacob Wettberg oli siis pastori. Hänellä oli ollut vuodesta 1849 lähtien kappalaisen virka Kuortaneen kappeliseurakunnassa. Fransin perhe asui pitkään Kuortaneen Haapaniemen pappilan vanhassa pytingissä, jota nimitettiin myös kappalaisen puustelliksi. Se oli aiemmin pappilan päärakennus, joka oli järven rannasta noin 80 metrin päässä.

Myöhemmin, vuonna 1865, Jaakko isä teki sopimuksen muuttamisesta niin kutsuttuun vähäpuoleen. Puustelli, eli päärakennus, ja vähäpuoli muodostivat yhdessä navetan, hevostallin ja aitan kanssa suojaisan sisäpihan. Sinne eivät yltäneet Kuortanejärven myrskyt, eivätkä Maunuksen peltoaukean puhaltavat puhurit. Länsituulilta sitä suojasi Hiironniemi ja sen korkeat lehvät. Pieni kuusimetsikkö suojasi taas sitä pohjoisen suunnasta puhaltavalta kalsealta ja kylmältä pohjoistuulelta. Pappilan sisäpiha oli lämmin ja löytyi sieltä sopivasti varjopaikkojakin.

Pappila oli ollut isä Jacobin virkatalona vuodesta 1849. Hän oli paljon poissa kotoa. Papilliset työt, velvollisuudet ja pitkät välimatkat veivät häneltä paljon aikaa. Kuortaneen seurakuntalaiset olivat valinneet hänet virkaan äänten enemmistöllä ja olivat olleet tyytyväisiä Jacob pastoriinsa. Hänen vietti aikaansa heidän kanssaan paljon, myös tavallisten virkatehtäviensä lisäksi.

Isä Jaakko oli myös perheen pää, kuten ajan kuvaan kuului. Kotia ja lapsia hoiti ajan tapaan äiti Loviisa. Hänellä oli apunaan pappilan sisäkkö ja navetassa oli apuna navettapiika. Vaimonsa ja lapsiensa luo kotiin eli pappilan pienempään pytinkiin pastori ehti työreissuiltansa usein vasta iltatunteina.

Vaikka isä Jaakko oli valittu voittajana kappalaiseksi pitäjän vaalissa kuortanelaisten seurakuntalaisten äänillä, hänen toimensa eivät miellyttäneet Alavudella tuohon aikaan hallintoaan pitävää kirkkoherraa. He eivät pitäneet Wettbergin tavasta hoitaa työtään ja esiintymisestä muuna aikana. Hänen edesottamuksensa esimiehensä sekä myöhemmin myös kirkon ja seurakuntalaisten kanssa loivat tummia varjoja hänen ja perheen hyvinvointiin ja päivittäiseen elämään.

Kuortaneen seurakunnan kappelipappila oli Jacob pastorin hallinnassa virkapalkkaa vastaan. Hänen kuului sopimuksen mukaisesti pitää huolta pappilasta ja hänen hallintaansa annetuista seurakunnan maista. Ei Jacob ehtinyt paljoa pappilan maatöitä johtamaan, saati niitä itse tehdä. Pappilan maiden vaillinainen hoito alkoi näkyä. Siemenviljarästit ja puustellin korjaustarpeet kertyivät vuosi vuodelta. Pappilan rakennuksien ylläpitotoimien ja huollon puute alkoivat näkyä 1860 luvulla. Niiden huono hoito alkoi huolestuttamaan Kuortaneen seurakuntalaisia. Pappilan rakennuksien ulkoasu jäi näyttävyydeltään Kuortaneen isäntien kaksfooninkisten eli kaksikerroksisten puisten pohjalaistalojen jälkeen.

Isä Jacobin mieltä oli synkistänyt myös viran vastaanottamisesta 1849 lähtien vuosi vuodelta kasvava paine hänen esimiehensä ja eräiden seurakuntalaisten taholta. Paineet kirkkoherran ja myöhemmin kasvavana seurakuntalaisten tahoilta vaikuttivat myös kodin ilmapiiriin, eivätkä ne jääneet huomaamatta lapsiltakaan. Paine oli muuttunut myös julkiseksi.

Jacob isä kävi virallisesti taistelua oikeuksiensa puolesta eri oikeusasteissa vuodesta 1861 lähtien. Oikeusprosessin tuloksena ylin oikeusaste senaatti päätti jäädyttää hänen virkansa toistaiseksi. Tämä aiheutti sen, ettei hänellä ollut enää tuloja elättääkseen perheensä. Perhe eli tuon jälkeen monta vuotta suuressa puutteessa. Isä Jacobilla ei ollut enää varaa palkata apulaista kotitöihin eikä navettaan. Tämä Fransin isän hyllyttäminen ja viran sekä palkan jäädyttäminen päättyi Jacob isän kuolemaan 26.5.1870. Fransin isä kuolinsyyksi on laitettu kirjoihin hengen ahdistus.

Esimiehen painostus ja kappalaisen vuodesta toiseen jatkuva ”hyllytys” virastaan kirkon tuomiokuntakäsittelyjen ajaksi johtivat hänen ja perheensä kasvavaan epäsuosioon ja ”silmätikuksi” joutumiseen Kuortaneella. Perheen toimeentulo laski ja lasten koulutukseen laittomahdollisuudet heikkenivät. Tästä kertoo kirjassaan ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin” myös Fransin siskon mies Heikki Klemetti.

Yhtenä merkkinä seurakuntalaisten ja kappalaisen perheen suhteiden viilenemisestä voidaan nähdä myös kappalaisen perheen muuttojärjestelyt kappalaisen puustellista isompaan ”vähäpuoleen”. Asia otettiin ensimmäsien kerran esille kirkonkokouksessa vuonna 1862 ja sopimukseen päästiin vasta kolmen vuoden päästä. Sopimus ja ehdot muuttamisjärjestelyistä ovat tässä kirkonkokouksen pöytäkirjassa syyskuun 17. päivältä 1865. Oliko seurakuntalaisilla halu päästä eroon esimiehensä epäsuosioon joutuneesta kappalaisestaan ja hänen perheestään sekä antaa  puustellin kunnostettavat tilat kappalaisen sijaiselle? Näin kävikin myöhemmin.

Lapset ja heidän joukossaan Frans eivät voineet olla kuulematta ja aistimatta perheen vanhempien kokemista vaikeuksista ja ahdistusta. Ensimmäisellä kymmenellä kuullut ja koetut asiat  eivät voineet olla vaikuttamatta myös Fransin kasvuun, arvoihin ja asenteiden muodostumiseen. Isä Jaakko kuoli ilmeisen väsyneenä kaikkeen vuonna 1870 64 vuotiaana. Frans oli tuolloin 11 vuotias.

wetberg

Omaisten ja ehkä vanhempienkin katkeruudesta kertonee myös Fransin äidin Loviisan useita vuosia myöhemmin ilmestyneessä kuolinilmoituksessa oleva värssy :

”Sitt’ nähdä saan minun Jumalan

Kasvot ja silmät kirkkaat

Kaupungiss’ uudess’ iankaikkisuudess’

Ilon kanss’ ilman pilkatt'”

Ajankuva 1870 luvulla Kuortaneella

”Ajankuvaa Kuortaneelta 1830 -1920” -verkkosivu on tässä linkissä.

Ajankuvasta Kuortaneella vuonna 1874, Fransin ollessa 15 vuotta, saa kuvan myös ”Uusi Suometar no 103 Maaseudulta v.1874-lehtileikkeestä:

”Kuortaneelta 18.8.1874

Etehen päin on elävän mieli, ja sinne päin mekin koetamme kulkea, vaikka hitaalta se näyttää. Vaan parempi hiljaakin, kuin ei ollenkaan.

 Täällä, niin kuin muuallakin, on ollut kysymys mihin tarpeeseen käytetään ne rahat, joita hallitukselta on saatu viinaverosta ja joita saatiin 248 markkaa 23 penniä. Sanotut rahat on kunta päättänyt panna kansakoulun kassan perusteeksi, ja aivan yksistä mielin, jotta ei ollut yhtään vastaan sanojaa.

 Kaikilla oli se mieli, että kun meidän seurakunnassa sanottua wiinaa ylen runsaasti wiljellään, se myös ylöllisen raakuuden myötänsä tuopi, ja että sanotut rahat siis ovat käytettävät siihen tarkoitukseen, joka toisi sivistyksen myötänsä. Jos sanotun wiinaveron jako tehtäisiin sen mukaan kuinka paljon kussakin seurakunnassa wiljellään sanottua wiinaa, niin luulisin meidän seurakunnan osaksi tulevan likemmä 2000 markkaa. Kun sanottu wiina olisi Amerikasta asti, eiköhän salakapakat olisi vähän harvemmat, eikä joka toisessa mökissä, niin kuin nyt on. Kun sanottu wiina suuren valtameren takaa tuotaisiin, niin tottahan edes tuo hyvä maku jäisi wälille.

 Kyllä täällä olisi tarpeen waranimismies, joka estäisi suurta wiinan tulvaa, ettemme siihen hukkuisi. Herra läänin kuwernööri on luvannut sanotun nimismiehen, ja sitä on pyydettykin; mutta ei sitäkään ole kuulunut , ainakaan vielä. En luulisi sitä missään paremmin tarwittawan kuin täällä, kun wan olisi mies eikä miettulainen.

 Tämän kuun 5. p. wastaan warkaat murtautuivat wiidestä lukosta sisälle vaivaistukkiin, josta rahat, arviolta noin 20 markkaa, pihdit ja seinävaran. Voi surkeus suuri, kun tällaisia löytyy, jotka niin hirvittävää raakuutta harjoittavat. Olisi tarpeen esirukouksella lähestyä suurta Luojaa näiden raukkain puolesta, jotta Jumala awaisi heidänkin silmänsä näkemään millä tiellä hekin waeltawat, ja että he tekisivät totisen katumuksen ja parannuksen . Warkaista ei ole mitään tietoa. Ollaan siinä luulossa, jotta ei näin hirweän raakoja löydy omasta seurakunnasta, waan että ne owat olleet jostakin tulewia.

Wiime toukokuun 7. päivänä Etelämäen talossa tapahtui hirveä tulipalo. Walkea pääsi navetasta irralle ja poltti poroksi nawetan, 7 lehmää, 1 härän, 2 wasikkaa ja 5 lammasta. Wahinko on arwattu 1003 markkaan 25 penniin. Toinen tulipalo on ollut Matti Koiviston talossa wiime maaliskuun 17 p., jossa paloi poroksi aittariwi ja siinä paljon löytyvää irtainta tawaraa. Wahinko on arwattu 1907 markkaan 30 penniin.

Pappilan puustellia on seurakunta korjannut oikein miehen tawalla. Wiime syksynä wedettiin puustellin tielle santaa 700 kuormaa, ja niittyjen perkaamiseen on mennyt 350 miehen päivätyötä, sekä pellon ojien perkaamiseen 175 miehen päivätyöt. Sitten on iso pytinki rakennettu tällä suvella , sisältä ja päältä, kaikki uudesta, paitsi seinät.  Niin hyvästi on tehty kuin waan on saatu, maksoi mitä maksoi. Lisäksi on korjattu muita ulkohuonehia paljon. 3 maalaria maalaa parahillaan aita luikua sanotussa pytingissä. Kyllä luulen sanotun pykäyksien maksamaan tulewan likemmä 3000 markkaa. Kun kaikki palorahat ja pappilan pykäysmaksu pannaan yhteen, niin kyllä isännät taskunsa saawat warustaa kun menevät maksamaan. Toiste lisää. J. Kokkila”

Kasvuympäristö

Kasvuympäristö oli pappilassa virikkeitä antava, vilkas ja  joissain määrin ehkä vaativa. Pappilan tavat, säännöt ja sosiaalinen elämä sekä niiden omaksuminen loivat Fransin elämälle perustan.

Ensi vuodet 1860 –luvun alussa

Frans ja hänen pikkuveljensä Karl kasvoivat ensi vuodet äidin hellässä huolenpidossa Kuortaneen kappalaispappilan vähälläpuolella. Apunaan hänellä oli jo kohta aikuinen Katarina ja kotipiika.  Heidän lisäkseen heidän kehittymistään lapsena seurasivat innostuneen kiinnostuneita siskonsa Eva ja häntä 3 vuotta vanhempi Olga. He oppivat paljon lapsen huolenpidosta nähdessään ja ollessaan mukana poikien ensi askelissa. Nythän heillä oli mahdollisuus harjoitella lapsen hoitoa todellisuudessa, muullakin kuin nukella. 7 vuotta vanhempaa Johania ei paljoa kotona näkynyt.

Pappilan talouteen kuuluivat renki ja kaksi piikaa. Ohessa on rippikirjaote heistä.

piiat-ja-rengit-haapaiemi-pappila

Isä oli paljon poissa ja hän oli kotona ollessaan itsekseen ja ajatuksissaan. Jacobin ja lasten välillä oli kuitenkin lämpimiä hetkiä, jolloin hän otti jonkun heistä syliin ja hyräili hiljaa.

Pappilan piika oli paljon äiti Lovisan apuna kotitöissä. Isosiskot olivat myös apuna pikkumiesten hoidossa. Parasta oli molemmille mielikuvitukselliset leikit joita Eva ja Olga keksivät. leikit ja Äiti oli keskittynyt entistä enemmän Fransin ja perheen nuorimmaisen Karlin hoitoon.

Kaverit, poikien leikit ja työt

Kaverina olivat todennäköisesti ainakin samanikäiset naapurin kummien pojat Hiironniemestä, Juho ja Jaakko Jaakonpoika. Kolmas Hiironniemen veljeksistä kuoli nuorena, mikä lienee koskettanut syvästi myös Fransia ja hänen sisaruksiaan. Muita samanikäisiä naapurinpoikia oli muun muassa Tuomas Kustaa* Juhanpoika Hiironniemi, Maunukselan Juha ja Jylhä Kustaa Juhonpoika, Matti Juhanpoika Hiiro ja Haapalan Heikki, Juha sekä Matti Matinpoika.

Fransilta, papin pojalta kysyttiin ehkä taitoa tulla hyväksytyksi säätynsä ja ruotsinkielensä takia. On todennäköistä, että Frans oppi myös suomenkielen ja puhui sitä ainakin kavereidensa kanssa. Ympärillä oli paljon samanikäisiä poikia ja Haapaniemen pappilan ympäristö tarjosi lukuisia mahdollisuuksia leikeille. Voi hyvin kuvitella poikien olleen usein yhdessä leikeissä järven rannalla; noukkimassa ja kaivamassa hiekasta kuoreita, pyydystämässä heinähirttosilmukalla hauentumppeja tai onkimassa, uimassa, tai muuten vain soutelemassa.

Talvisin he tekivät luultavasti lumilinnoja ja olivat lumisotasilla. Hurjimmat leikit lienevät olleen jäälautoilla ja omatekoisilla lautoillabseilaamista. Tietenkin niin Frans kuin muutkin tappelivat keskenään, välillä apunaan kivet, mailat tai muut apuvälineet. Pelasivat he todennäköisesti myös pilppua eli sauvapeliä, jossa lyödään teräväpäistä palikkaa seipäällä ympäri ”peltoja”. Kilpajuoksu pappilan 100 metrin pääsää olevalle kansanhilalle ja takaisin oli yksi ajankulu. Piilosilla olo pappilan rakennuksien salapaikoissa oli jännittävintä, olihan pappilassa useita mielenkiintoisia ja ehkä peloittaviakin komeroita ja huoneita. Pappilan kuulu aisakiikku lienee ollut jo silloin poikien temppupaikka. Hurjimmat menivät sillä varmasti useamman kerran ympärikin.

aisakiikku-haapaiemi-pappila

Uskottavasti osa leikeistä suuntautui puutöihin, opeteltiin käyttämään vasaraa ja kirvestä. Välillä kuunneltiin vain tarinoita , joita äiti, isä, piiat ja rengit kertoivat. Parhaimpia olivat esitelmöitsijät, joita kävivät pitämässä luentoja koulusalissa.

Joutui Frans myös töihin; oli ryytimaan kitkentää, perunoiden nostoa, aidanseipäiden ja riukujen kuorintaa, aitojen rakentamista ja korjausta sekä ojien perkuuta. Polttopuiden kanto ja hakuapu oli myös yhtenä tehtävänä.

Vaikka oltiin pappilan ”sivistyneessä” ympäristössä, voi uskoa Fransin oppineen rengeiltä ja kavereilta manaamisen taidon ja voimasanojen käytön. On Frans ehkä joskus saanut isältään ojennukseksi myös ajan henkeen sopivaa ”koivuniemen herraa” muun muassa manaamisestaan kiinni jäädessään.

Ruokapöytä

Ruokaa oli yleensä pappilan pöydässä. Kalaa oli harvoin, sillä kuortanelaiset pitivät kalaa kanan ruokana. Leipä, voi, ohra- ja ruisvelli sekä lihakeitto kuuluivat ruokapöytään. Niin kutsutut maitoperunat olivat täällä herkkua. Sienestä pappilanväki eikä muut kuortanelaiset ”piitanneet vähääkään”. Muita kasviksia kuin perunaa ei syöty ja kaura syötettiin hevosille, karjalle ja kanoille.

Katovuosien iskettyä vuosina 1866-1868 oli pappilan väenkin turvauduttava enemmän kalan syömiseen. Yhdelle rengeistä kuului tuolloin kalojen pyydystäminen. Kuortanejärvestä saatiinkin kalaa hauesta kuhaan ja särkeen. Noina nälkävuosina madetta varten oli talvella jäitten aikaan koukut pappilankin edustalla. Taidettiinpa sitä maistaa pettuleipääkin pahimpana aikana pappilassakin.

Oppimisympäristö ja saatu oppi

Fransia opetettiin todennäköisesti kotona lukemaan, pappilassa ku oltiin ja olihan Eva siskollakin  jo ollut kotiopettajatar musiikkia opettamassa. Pappilassa Frans oppi muiden mukaan lukemaan ja veisaamaan virsiä sekä tuntemaan itsensä syntiseksi. Miksi Frans kävi kuitenkin rippikoulun vasta 17 vuotiaana vuonna 1877, vaikka yleensä tuolloin ripille pääsi jo 15 vuotiaana? Oliko syynä Fransin vastenhakoisuus vai esimerkiksi muualla sijaitsevat kansakouluopinnot?

ripille-paasyfransewettberg

Kävikö Frans ruotsinkielistä ylempää kansakoulua Nikolaistadissa eli Vaasassa? Fransin leski äidin omistuksessa oli Nikolaistadissa eli Vaasassa Storalångatan 50:ssä ainakin kahden huoneen asuinhuoneisto.  Jostain syystä Lovisa äiti muutti virallisesti lapsiensa kanssa kuukaudeksi sinne 1874 Fransin ollessa 15 vuotias. Mistä syystä äiti kappalaisenleski Katarina Lovisa Wetberg vuokraa myöhemmin lehdessä asuntoa Nikolaistadissa opiskelijapojille?

lovisa-poisisaannikolaistadvaasa

1875-loviisa-wettberg-vasabladet-no-35-28-08-1875

Fransin saamat ”eväät ja kivet” lapsuudesta ja nuoruudesta

Mitä Frans sai elon reppuun evääksi ja mitä kiviksi? Fransin luonne lienee ollut lehtitietojen ja kertomusten perusteella levoton, vilkas ja rohkea, utelias, seikkailunhaluinen ja ehkä ovela. Oveluus tuli ilmi myöhemmässä elämässä siinä mielessä, että hän osasi käyttää hyvkseen lehdistöä ja ihmisten uteliaisuutta omien tavotteidensa saavuttamiseksi.

Hänellä useita lahjoja kuten esimerkiksi: älykkyys, hyvä ulosanti ja esiintymistaito. Hän oli rohkea ja pystyi esiintymään suurilekin joukoille. Hän oli sosiaalisesti taitava ja osasi käyttäytyä myös sivistyneesti, hän osasi oletettavasti ainakin ruotsia, suomea ja ehkä vähän venäjääkin sekä englantia. Hän oli lisäksi ulkoiselta olemukseltaan suuri ja vahva sekä fyysiseltä kunnoltaan kiitettävä.

Lapuudestaan ja nuoruudestaan Fransille jäi mitä ilmeisimmin traumaattinen kokemus häntä, isää ja äitiä sekä perhettä kohdanneesta väärinkohtelusta. Tämä näyttää seuranneen häntä koko elämän, hautaan saakka.

Frans muutti leipurinoppiin Helsinkiin 18 vuotiaana Joulupäivänä 25.12.1877.

frans-muutto-kuortaneelta-helsinkiin-1877

Aikaisemmat Fransin elämää koskevat artikkelit:
FRANS IMMANUEL WETTBERG ELI KIVEKÄS OSA 2 – SYNTYMÄ JA PERHE 

”Ei mikään tavallinen elämäntarina osa 1 – Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs”

© Jari J Tuomisto

Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 3- Lapsuus ja nuoruus Haapaniemen pappilassa

Keskiajan hämäläiset ja uusi läntinen maailma

Roomalaiskatolisen kirkon ja syntymässä olevan Ruotsin valtakunnan intressit ja voima johtivat niin Suomen niemimaan kuin Hämeen maakunnan valloitukseen keskiajan alussa. Valloitus ei sujunut kuitenkaan ilman vastusta. Ainakin hämäläiset nousivat olettamusten perusteella vastarintaan roomalaiskatolista piispa Tuomasta vastaan vuonna 1238. Jos tapahtuma on totta hämäläisten vastarinta osoittaa, etteivät he välttämättä halunneet taipua uuden opin ja vallan alle. He olivat tyytyväisiä sen hetkiseen eloonsa.

Tässä artikkelissa käydään lyhyesti läpi Hämeen historiaa keskiajalle tultaessa. Sen jälkeen tarkastellaan uuden hengellisen ja hallinnollisen ympäristön kehittymistä ja piirteitä. Samalla pohditaan mitä vaikutuksia ja paineita uusi hengellinen, hallinnollinen ja taloudellinen ympäristö aiheuttivat hämäläiselle ihmiselle keskiajan kuluessa.

1.      Hämeen alue ja ihmiset ennen kristinuskon voimakkaampaa vaikutusta

Häme Suomen niemimaan sisäosissa, runsaan vesistön halkoma erämaa-alue, on ollut asutettuna tuhansia vuosia. Siitä on osoituksena alla olevassa kuvassa esitetty viljakasvien siitepölyjen tutkimusanalyysitulos.

1. kuvaKuvasta 1. voi havaita, että tarkasteltavana olevalla Hämeen alueella on viljelty satunnaisesti ja vakituisemmin viljakasveja jo 3500 -3000 vuotta sitten. Hämeen ensimmäiset viljellyt alueet ovat länsi-itä suuntaisen vesireitin varrella.

2. kuva

Viljelyn esiintyminen jo tuolloin voi otaksua olevan myös pysyvän asutuksen ja karjanhoidon merkki. Sitä osoittaa myös alla olevan kuvan 2 pysyvän asutuksen karttapiirros.

3. kuvaKuvassa kolme on esitetty Suomen heimojen asuma-alueita tarkasteltavana aikana eli noin 1200 luvulla.

4. kuvaVoi myös ajatella, että ”Hämeen” alue on muotoutunut ennen ”Ruotsin” valtaa 1200 -luvulla suurin piirtein kuvassa 4 esitetyn hämäläisen murrealueen rajojen mukaiseksi. Puhuttiinhan tuolloin keskiajan alussa Hämeestä, johon kuului Kanta-Häme, Ylä-Satakunta ja Itä-Uusimaa.

Viljelyn mahdollistavat ravinteikkaat vesistöjen rantamaat ja niiden lähellä olevat kalavedet ja erämaat loivat tuolla alueella asumisen edellytykset sekä perustan pysyvälle asutukselle. Hämettä ei asutettu yhtä äkkiä eikä siihen liittynyt mitä todennäköisimmin ”hämäläisten” suurta kansanvaellusta. Pysyvän asutuksen merkittävimpänä tekijänä ja alulle panijana voidaan otaksua olleen karjanhoidon ja maanviljelyn taitojen omaksumisen. Se oli myös alku yhteisöllisyydelle ja kylien syntymiselle. Voi myös kuvitella, että siellä on ollut noina aikoina myös yhteisöjä, joilla on oma rakenteensa ja tapa elää sekä uskoa.

Hämeen pohjoisosissa tiedetään olleen ainakin saamen kansaa, jota nimitetään myös lappalaisiksi. Suomen maakunnat IV Häme, F.O. Rapola Saamelaiset elivät todennäköisesti näillä alueilla paimentamalla enemmän tai vähemmän kesyjä peuroja eli nykyisin nimitettynä poroja. Voidaan myös hyvin otaksua, että nämä samat saamelaisten paimennusalueet olivat ”hämäläisten” ja idästä sekä lännestä tulevien erämiesten saalistus- ja pyyntimaita. Mitä todennäköisimmin nämä hyvät asuin- kuin pyyntialueet ovat aiheuttaneet ristiriitoja ja johtaneet myös yhteenottoihin. Voi ajatella, että näistä taisteluista ovat selvinneet voimakkaimmat ja järjestäytyneet yhteisöt. Asuinalueita on jouduttu sen jälkeen puolustamaan useaan kertaan. Näiden alueiden läheisyydestä, yleensä korkeilta paikoilta, on löytynyt muinaislinnojen raunioita.

6. kuvaMuinaislinnoja rakennettiin noin 800 – 1300 luvulla otaksuttavasti päälliköiden, talonpoikien ja koko yhteisön voimin. Se oli heille vartio, hälytys ja turvapaikka. Muinaislinnoja löytyy Hämeen alueelta 19 kappaletta. Ne sijaitsevat kuvissa 1 ja 2 esitetyillä viljely- ja asuinalueilla.

Hämäläiset kävivät kauppaa 1000 -luvulle tultaessa myös Turussa olevien ruotsalaisten ja saksalaisten kauppiaiden kanssa. Myytävänä heillä oli yleensä turkiksia ja vastineeksi he saivat kauppiailta muun muassa suolaa. Voi ajatella, että Turun kauppiaiden ja hämäläisten turkistenmetsästäjien ja ”talonpoikien” kanssakäyminen vilkasta. He saivat Turussa käydessään myös ensi kosketuksen muusta maailmasta ja sen asioista. Kristinusko oli yksi niistä.

2.      Roomalaiskatolisen kristinuskon ja ”Ruotsin” kruunun valtaan tulo Hämeessä

Tultiin rautakauden loppupuolelle ja Suomen niemimaalla puhuttiin Hämeestä, johon kuuluivat Kanta-Häme, Ylä-Satakunta ja Itä-Uusimaa.Katermaa Hämeessä oli kulttina tuohon aikaan vielä niin kutsuttu kansanusko ja siihen liittyvät tavat. Siihen sekoittui vähä vähältä vaikutteita kristinuskosta. Niitä saatiin yhä enemmän lähinnä kaupankäyntiin liittyvän verkoston ja kanssakäymisen kautta. Muun muassa Saksan, Gotlannin kuin Novgorodin suunnasta tulevat kristityt kauppiaat ja saarnamiehet levittivät sitä ollessaan tekemisissä lähinnä turkiksia myyvien hämäläisten kanssa. Lännen ja idän kirkot olivat eronneet 1050 -luvulla. Ne kävivät kilpailua pakanoiden eli kansanuskoisten käännyttämisessä kristinuskoon Suomen niemimaalla. Taavitsainen Heikkasen juhlakirja 2009 Läntinen, eli roomalaiskatolinen, usko oli levinnyt ja vakiintunut niin pitkälle Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa 1100 – ja 1200 -lukujen vaihteessa, että Suomen niemimaalle alkoi tulla pappeja, alettiin rakentamaan kirkkoja ja perustettiin pitäjiä eli seurakuntia. Tätä johti piispa, joka oli aluksi Lundin sitten Uppsalan arkkipiispan alainen. Syntymässä olevan Ruotsin kuninkaat ja Gotlannin jaarlit vahvistivat samanaikaisesti omaa valtaansa noilla alueilla. Suomen Historia Vahtola s.38

Kilpajuoksu Suomen niemimaan asukkaiden hengellisestä, maallisesta ja kaikkein tärkeimpänä kaupan hallinnasta oli käynnissä. Sitä kävivät lännen saksalaiset ja gotlantilaiset kauppaintressipiirit vastassaan idän Novgorodin kauppiaat. Hengellisellä rintamalla kilpailivat lännen ja idän katolisuus. Maallisesta vallasta Suomen niemimaalla olivat kiinnostuneita, lähinnä taloudellisista syistä johtuen, Ruotsin syntymässä oleva kuningaskunta lännessä ja Novgorodin suurruhtinaskunta idässä. Ruotsia johti tuolloin käytännössä Uppsalan piispa. Lännen kirkko ja ”Ruotsin” maallinen valta tekivät todennäköisesti ainakin ”voimannäytösmäisen” retken noin vuonna 1150 Suomen niemimaalle. Tämä tapahtuma, lännen kaupan osoittama kiinnostus johtivat ilmeisesti Novgorodin ruhtinaskunnan tekemään vuosina 1186, 1191 ja 1226-27 väkivaltaiset sotaretket Hämeeseen. Se sai luultavasti hallintaansa Kaakkois-Hämeen.  Hämäläiset tekivät kuitenkin vastaiskun Laatokalle vuonna 1228. Hämäläisillä oli tämän jälkeen itäisenä rajanaapureina Novgorodin vaikutuspiirissä olevat savolaiset ja karjalaiset. Suomen Historia Vahtola s.40

Nämä taistelut ovat merkki myös siitä, että hämäläiset eivät halunneet kääntyä eivätkä alistua ainakaan idän vallan alle. Kirkon järjestäytyminen jatkui ja samalla hämäläisten käännyttäminen. Käännyttämistä johti ”Suomen” piispa. Piispa Tuomas lienee tuon ajan piispoista hämäläisille merkittävin. Hänen toimeenpanemaa hämäläisten käännyttämistä ”oikeanlaiseen” kristillisyyteen ei suvaittu. Hämäläiset ryhtyivät vastarintaan. Suomen Historia Vahtola s.40.  Historioitsija Vahtola mainitsee kirjassaan vielä, että novgorodilaiset ja karjalaiset olisivat yllyttäneet heitä siihen. Voi olla näin, mutta voi ajatella myös niin, että historiankirjoitus on jälkeenpäin värittänyt hämäläisten vastarinnan ja sen taustat ”voittajien” mieleiseksi. Kirjoittajan oma tulkinta Arvellaan, että Ruotsi teki toisen ristiretken Hämeeseen noin 1239 ja hämäläiset saatiin rauhoitettua. Noin vuosi tämän jälkeen uskotaan, että hämäläiset tekivät ruotsalaisten kanssa sotaretken Nevalle, jossa hävisivät Novgorodille.

Suomen niemimaata hallitsi 1200 -luvulta syntymässä oleva Ruotsi ja käytännössä katolisen kirkon Uppsalan piispa. Hämeeseen perustettiin seurakuntia, joiden tehtävänä oli hoitaa hämäläisten sieluja. Niitä johti alkuaikana Uppsalan piispa

3.      Uuden roomalaiskatolisen uskon ja kuninkaallisen vallan vaikutus hämäläisiin keskiajan alussa

Hämäläisten suurimman joukon keskiajalla muodostivat talonpojat. Talonpojat olivat perheen päinä säätyjen alimmalla tasolla. Heidän vaimonsa ja perheensä sekä rengit ja piiat, nurkissa asusteleva koturi ja kerjäläinen olivat säädyn ulkopuolella. Koturi on hämäläinen ilmaus, joka tarkoittaa ”joutolaista”, ”loista” tai ”kestiä”. Säädyttömien yhteisnimityksenä käytetään usein sanaa ”rahvas”. Papit ja rälssi eli ratsupalvelusta suorittava aateli olivat säädyssä heidän yläpuolellaan. Myös virkamiehiä ja tavallisia sotilaita alkoi olla Hämeessä Ruotsin hallinnon kehittyessä. Porvarit olivat Turun kaupungissa. Kauppiaina Hämeessä olivat talonpoikaiskauppiaat, jotka hoitivat yhteisönsä nahka ja turkiskaupan kaupungin kauppiaiden kanssa.

Kirkko ajoi kristinuskoa näihin hämäläiseen rahvaaseen hitaasti ja varoen. Se oli huomannut ilmeisesti hämäläisten aikaisemmasta vastahakoisuudesta uusia hallitsijoita ja heidän menetelmiään kohtaan, että uudet asiat täytyy ajaa ihmisten mieliin taiten. Kirkko suhtautui aina 1500 – luvulle asti varsin ymmärtäväisesti vanhoihin tapoihin ja rituaaleihin. Se pyrki ottamaan niitä mukaan omiin tapoihin ja menoihin. Kirkko ei puuttunut hämäläisten taikamenoihin eikä uhraamistapoihin. Voi otaksua, että niin virkamiehet, aateliset, sotilaat kuin papisto pyrki kuitenkin mahdollisimman puhtaaseen katolisen uskonnon harjoittamiseen. Tärkeimmästä, eli siitä, että oli vain yksi Jumala, kirkko kuitenkin piti huolen. Suomen Historia Vahtola s.75.

5. kuvaKirkkopitäjiä perustettiin ja uusia kirkkoja rakennettiin Hämeen keskeisiin kyliin 1250 -luvulle tultaessa.

Kirkon toiminnan kustannusten kattamiseksi piti saada tuloja. Tulot suunniteltiin kerättävän Hämeen ihmisiltä. Kirkko teki verotusta varten Hämeen pitäjien kanssa kymmenyssopimuksen 1200 -luvulla. Hämäläiset tulivat näin verotettaviksi. Kirkko antoi vastineeksi osallistumisvaatimuksen kirkollisiin menoihin, uskon, rukouksen ja siunauksen. Se antoi myös lähinnä kirkollista opetusta seurakuntalaisille. Se oli lisäämässä myös yhteisöllisyyden tunnetta ihmisten ja kylien kesken. Kirkko oli myös Hämeessä kristillisen kulttuurin syntysija.

Keskiajan alusta lähtien olivat kirkon perimät verot ja linnojen sekä kirkkojen rakentamisesta koituva rasite talonpojille raskas kantaa. Talonpojat joutuivat kantamaan kaikkein kovimman taakan verotuksesta, koska aateliset ja papisto olivat usein verotuksesta vapaita.

4.      Kirkollinen valta ja sen vaikutus hämäläisiin keskiajalla

Turun hiippakunta perustettiin vuonna 1276 Turun Arkkihiippakunnan tuomiokapituli  ja kirkollista toimintaa johti tämän jälkeen Turun arkkipiispa apunaan tuomiokapituli. Kirkko jakoi oikeutta niin kutsutun ”kirkko-oikeuden” avulla. Kirkko alkoi kantamaan veroa omiin toimintamenoihinsa. Sitä kutsuttiin ”kymmenysverotukseksi”. Se takasi toiminnan jatkuvuuden ja oli näin kirkolle ja sen olemassaololle merkittävä asia. Pirinen, Kymmenysverotus 1956 Se oli ensimmäinen julkinen vero. Sitä kannettiin Hämeessä yleensä turkiksina ja tulosta jäi osa paikallisille seurakunnille. Osa siitä oli niin kutsuttua piispanveroa, joka meni Turun piispan käyttöön.

Kirkon järjestäytyminen jatkui ja alkoi vakiintua 1300 -luvulle tultaessa. Hämettä ja sen ihmisiä oli kouraissut Novgorodin tekemä hävitysretki sinne vuonna 1292. Erään, tarkastamattoman, tiedon mukaan Turun piispa Maunu I oli antanut verohelpotuksia hämäläisille talonpojille tuhotun omaisuuden takia ja laskenut veron neljästä nahasta kolmeen. Vuonna 1307 vero kuitenkin alettiin periä jälleen täysimääräisenä, jonka maksusta seurakuntalaiset kuitenkin kieltäytyivät. Vuonna 1327 he kieltäytyivät maksamasta koko veroa. Kiista verosta eteni siihen pisteeseen, että kirkko julisti hämäläiset, Hauhon kylän seurakuntalaiset, pannaan ja kielsi heiltä kaikki kirkon toimitukset. He olivat näin Jumalan silmien alla lainsuojattomia. Apuun pyydettiin kuningastakin ja käskettiin talonpoikia kuninkaan nimissä maksaa säädetty vero. Kiista jatkui aina vuoteen 1335 saakka, jonka jälkeen ilmeisesti seurakuntalaiset alkoivat maksaa taas veroa täysimääräisenä. Häme.fi

Roomalais-katolisen kirkon pää, paavi Roomassa, oli hämäläisille kaukainen ja otaksuttavasti vieras myös Hämeen pitäjien eli seurakuntien kirkkoherroille eli papeille. Turun piispa oli konkreettisempi papeille ja seurakunnan miehille. Saattoipa hänet nähdä tarkastusmatkoillaan sattumoisin Hämeen Härkätiellä rahvaskin, jos siellä oli kulkemassa. Tuomiokapituli oli Turussa ja se esitteli kirkon sisäiset asiat kurinpidosta nimityksiin piispalle, joka päätti asioista. Piispa oli myös ylin tuomiovallan käyttäjä. Piispa piti valvonnassaan tuomiokapitulin avulla pitäjiä eli seurakuntia, niiden toimintaa ja pappeja. Piispa oli myös kuninkaan valtaneuvoston jäsen valtakunnan hallinnon kehittyessä.

Tämä kaikki ei näkynyt konkreettisesti Hämeessä muille kuin seurakunnan papeille ja mahdollisesti seurakunnan työntekijöille. Papeista tuli joka kylään tärkeä ja merkittävä henkilö, jota arvostettiin, kuunneltiin ja joskus pelättiin. Hän oli hämäläisten sielujen hoitaja. Kirkon alkuaikana jumalanpalvelukset olivat aluksi latinankielisiä ”näytöksiä” myös Hämeen uusissa kirkoissa. Voi hyvin otaksua niiden pian muuttuneen ainakin saarnaosaltaan suomenkieliseksi. Messussa kuultiin myös neuvoja ja uutisia muualta maailmasta. Olihan tämä osuus merkittävä kanava niin kirkon kuin maallisen vallan käytölle. On uskottavaa, että hämäläisten sielut oli helpompi saada kirkon oppien mukaiseksi myötäilemällä niitä ja kieli oli yksi tärkeimmistä keinoista saada kirkon ääni hämäläisten korviin.

Pappien ja seurakuntalaisten välit lienevät olleet yleensä hyvin läheiset. Pappi toimi hengellisen ajatusmaailman sanansaattajana. Hän oli myös yhteisön ehjänä pitäjä. Hän pääsi ”hämäläisen” ihmisen sisälle ja sieluun asti ripin kautta. Hän kuunteli aatelisten, talonpoikien ja rahvaan ilot, surut ja tuskat sekä salaisuudet. Voi ajatella, että roomalaiskatolisuuden ”näyttävyys”, pyhimykset ja rippi olivat tärkeitä syitä tämän opin omaksumiseen Hämeessä ja muualla Suomen niemimaalla. Oma tulkinta

Kirkon verotus vahvistettiin 1320 -luvulla ja se jaettiin Turun piispan, pappien, ja Hämeen seurakuntien, jotka olivat samalla pitäjiä, kesken. Lisäksi heidän oli ylläpidettävä seurakuntien kiinteistöjä ja pappien asumista ja viranhoitoa. Verotus kohdistui lähinnä ”vapaisiin” talonpoikiin. Rälssi eli aateliset, joita oli Hämeessä vähän, sekä papisto olivat verovapaita.

Suuri muutos tavallisille hämäläisille oli kristillisen ajanlaskun ottaminen käyttöön seurakunnissa. Vuorokauden tuntirytmistä alettiin opetella ensiksi aatelisten ja virkamiesten ja sotilaiden parissa. Ajan myötä myös talonpojat ja heidän talonväkensä oli luovuttava totutusta päivän rupeamarytmityksestä ja sovitettava työnsä tuntijaolliseksi.

5.      Ruotsin valta ja sen vaikutus hämäläisiin keskiajalla

Kirkko aloitti hallintonsa järjestämisen Suomen niemimaalle ja Hämeeseen 1200 -luvulla. Maallinen valta, syntymässä oleva Ruotsin kruunu, tuli heti kirkon kannassa ja rakensi valtaansa Suomen niemimaalle vahvasti 1200 -luvun lopulla.  Se jatkui 1300 -luvun aina 1400 -luvulla asti. Sen ensitavoitteena oli saada hallintaan ja alkuun hämäläisten ihmisten verotus. Verotusta perusteltiin kruunun tarpeella peittää toimintansa kustannukset. Vastineeksi hämäläisille kruunu lupasi turvallisuutta, suojaa ja mahdollisuutta käsitellä asiat ”oikeuden kautta”. Talonpojat saivat kantaa näistäkin veroista suurimman taakan. Uusia veroja ja maksuja, joita määrättiin, laitettiin niin kutsuttuun pankkiin. Rälssi eli aateliset, joita oli vähän Hämeessä, sekä papisto olivat verovapaita.

Myös hallinnon julkiset työt kuten esimerkiksi Hämeen linnan rakentaminen piti saada järjestymään ja käyntiin. Kruunu aloitti linnojen rakentamisen. Myös Hämeen linnaa alettiin rakentamaan noin 1280 -luvulla. Siitä tuli kruunun hallinnon ja sotavoiman tukikohta. Se oli myös edusmiesten asunto.

1300 -luvun alussa perustettiin Hämeestä linnalääni. Sen rajat eivät noudattaneet täysin murrealueen rajoja, eikä Suomen niemimaalla ollut selkeitä maakuntarajoja kuten Ruotsissa eikä puhuttu ”maakunnista”. Linnaläänien rajojen määrittämisessä olivat tärkeimpänä tekijänä kulkuyhteydet sen keskukseen eli linnaan. Suomen historia 1. Virrankoski s. 96

Historioitsijat Vahtola ja Virrankoski esittävät Suomen historiaa käsittelevissä teoksissaan erilaiset tulkinnat ”maakunta” -käsitteestä. Vahtolan teoksessa: ”Suomen historia, Jääkaudesta Euroopan Unioniin”, sivulla 90 selitetään, että linnaläänit perustettiin ”pitkälle maakuntajaon pohjalle”. Virrankoski selittää teoksessaan sivulla 96: ”Suomen historia 1”, että ”linnalääneistä kehittyi vähin muutoksin maakunnat”. Voi otaksua, että Virrankosken tulkinta on lähempänä oikeaa. ”Maakunta” -käsitteen voi kuvitella liittyneen tuohon aikaan lähinnä murrealueen rajoihin. Maakunta -käsitettä parempi ilmaus puhuttaessa alueen rajoista ennen Ruotsin hallintoa 1200 -luvulle saakka olisi käyttää ilmaisua ”murrealue”.

Hämeen linnalääniä johti linnapäällikkö aseosastonsa ja apulaistensa avulla. Hänen tärkeimpänä tehtävänä oli kerätä verot itse tai voutinsa avulla läänin alueelta. Veroista jäi osa linnan palkkoihin ylläpitomenoihin ja osa meni kuninkaalle Ruotsiin. Suomen Historia Vahtola s.90   Hämäläisten oikeusturvasta piti huolta Hämeen linnaläänin perustalta rakennettu Hämeen maakunta. Sen raja kulki lähes linnaläänin mukaisesti.

Pitäjät perustettiin 1200 -luvun jälkipuoliskolla Hämeessä suurin piirtein kirkkopitäjien mukaisiksi. Suomen historia 1. Virrankoski s. 96  Niiden tarkoitus oli toimia veronkantoelimenä. Pitäjissä oli itsehallinto. Pitäjän hallinto toimi kihlakunnanoikeuden käräjillä ja kokouksissa, kun niitä kokoon kutsuttiin. Käräjillä käsiteltiin niin pitäjän oikeudellisia kuin yhteisiä asioita. Käräjät olivat talonpojille hyvä kanava saada äänensä kuuluville. Tämä oli tärkeä asia, saatiinhan sillä lisää talonpojan luottoa uuteen hallintoon. Nimismieheksi valittiin pitäjän arvovaltainen talonpoika, joka järjesti käräjät. Hän vastasi myös järjestyksen säilyttämisestä. Kihlakunnaksi muodostui useamman pitäjän yhteenliittymä, jota johtamaan tuli vouti. Hän huolehti veronkannosta linnapäällikön käskyn mukaisesti. Apunaan hänellä oli talonpoikaiset neljännesmiehet, jotka huolehtivat oman kihlakunnan neljännesosa-alueen veronkannosta. Hän arvioi pitäjän veron ja sopi maksutavasta nimismiehen kanssa. Veron maksavat hämäläiset talonpojat saivat vaikutusmahdollisuuden nimismiehensä kautta. Voi hyvin otaksua, että nimismiehen asema oli hyvin tärkeä ja arvostettu niin talonpoikien kuin hallinnon silmissä.

Hallintoa täytyi järkiperäistää 1300 -luvulle tultaessa. Maallinen ja kirkollinen hallinto tarvitsivat järkevän kokoisen keskustelukumppanin, koska kaikkien pitäjien kanssa käytävät keskustelut olisivat vieneet liikaa resursseja. Perustettiin pitäjien yhteenliittymä eli maakuntahallinto. Maakunta järjesti tarvittaessa maakuntakäräjät, joihin olivat oikeutettuja osallistumaan vapaat talonpojat ja täysi-ikäinen rahvas. Niillä vahvistettiin muun muassa kruunun ja kirkon sopimukset. Se oli myös oiva kanava talonpojille valvoa voutinsa toimia ja valittaa niistä tarvittaessa. Suomen historia 1. Virrankoski s. 96  

Asumattomia maita sai ottaa vielä 1300 -luvun alussa viljeltäväksi ja hakattavaksi kunhan maksoi veroa kruunulle. Kruunu ilmoitti 1334 julistuksella omistavansa Suomen niemimaan asumattomat maat. Tämä antoi elämisen mahdollisuudet monille hämäläisille miehille ja heidän perheilleen. Kuka vain sai perustaa uudistilan. Tämä nosti uudisraivaajan talonpojaksi ja säätyläiseksi. Suomen Historia Vahtola s.58

Kruunun ”lupaamaa” suojaa ja turvaa koeteltiin heti vuonna 1292, kun Novgorod hyökkäsi Suomen niemimaalle ja myös Hämeeseen. Hämäläisiä kohtasi tuona ajanjaksona hävitys, kirkon kymmenysvero, uusi maallisen hallinnon vero ja työ- ja materiaalirasitteet sekä uudet hallintotavat. Voi otaksua, että ne saivat hämäläisten mielet matalaksi ja hämmennyksiin. Varsinkin verovelvolliset talonpojat olivat todennäköisesti ristiriitaisten tunteiden vallassa. Heidän perheitänsä ja omaisuuttansa oli kohdannut hyökkääjien tuho ja hävitys. Kruunu ja kirkko eivät olleet tässä tragediassa auttaneet. Kerrotaan, että ainakin Hauhossa talonpojat olisivat kieltäytyneet enemmän tai vähemmän verojen maksusta aina vuoteen 1335 saakka ja saaneet siitä välillä niskaansa jopa kirkon kirouksen. Tarinasta on tarkempi kuvaus myöhemmin.

Verotuksen kohteeksi joutuneet vapaat talonpojat joutuivat yhä ahtaammalle. Verojen lisäksi kaikenlaiset maallisen hallinnon ja kirkon rakennustyöt veivät taloista työkykyisiä ja metsästyskelpoisia miehiä. Nämä asiat rasittivat myös hämäläisten talonpoikien ja heidän perheidensä toimeentuloa. Kaiken kaikkiaan keskiajalla hämäläisten verorasitukset olivat monenlaiset. Hänen veromaksujansa meni hallinnon kehittyessä kruunulle, kirkolle, paikalliselle hallinnolle ja oikeudenkäytölle.  Veron suuruus vaihteli ajankohdasta riippuen. Verot maksettiin veroesineinä eli veroparseleina.

Kruunu järjesti 1300 -luvun loppupuolella oikeuslaitosta uudelleen. Perustana uudelleenjärjestelylle oli vuoden 1347 Maunu Eerikinpojan maanlaki. Kihlakuntaan perustettiin kihlakunnantuomarin virka. Virka oli yleensä tarkoitettu rälssi- eli aatelismiehelle, jolla oli lukutaito ja hallinnollista kokemusta. Kerrotaan, että olisi käynyt joskus myös niin, että aatelismies, joka oli tällaisen viran saanut, olisi palkannut tehtävään sijaisen. Näin aatelismies sai itselleen viran tuomat edut ja maat. Sijainen oli saanut vallan, työn ja sovitun palkkion. Käräjiä pidettiin pitäjittäin tuomarin ja 12 kyseessä olevilla käräjillä tehtävään valitun talonpoikaisen lautamiehen kanssa. Näillä lautamiehillä oli tärkeä merkitys tuomiota punnitessa. Kansan ajattelun perustana oli tuohon aikaan yhteisöllisyys ja Jumalan laki. Näiden lautamiesten käsitykset ihmisestä tältä pohjalta vaikuttivat suuresti tuomioihin. Suomen historia 1. Virrankoski s. 97 

Käräjät olivat tärkeitä tapahtumia, joihin kokoontui yleensä niin moni pitäjän ihminen, kuin kynnelle kykeni. Siellä oli pitäjän vähälukuinen aatelisto, kirkonmiehet, talonpojat ja rahvas. Käräjillä annettiin tuomioita tapoista, maa- ja perintöriidoista näpistyksiin. Ne muodostuivat oletettavasti joskus jopa ”kansanhuviksi”. Vankilaan ei siihen aikaan joutunut, vaan tuomiot kärsittiin muilla tavoin.

Ylimpänä oikeusasteena oli niin kutsuttu ”kuninkaan oikeus”, jota käytti Hämeen linnan päällikkö. Heillä oli apunaan tuomareita, joita kutsuttiin ”laamanneiksi”. Noin vuonna 1360 perustettiin Suomen laamannin virka. Viran vastuulle kuului alioikeuksien valvonta. Ylimpänä oikeusasteena oli edelleen kuninkaan oikeus. 1435 jaettiin Suomen laamannikunta kahteen osaan ja Häme kuului Etelä-Suomen laamannikuntaan. Suomen historia 1. Virrankoski s. 97  Ylintä oikeusastetta edusti hämäläisille Hämeen linnan linnapäällikkö, jolle kuningas oli antanut sen käyttöoikeuden. Sen voi katsoa olleen Hämeen hallinnan ja linnapäällikön aseman näkökulmasta niitä vahvistava asia. Linnapäällikkö ja hänen linnansa sekä sotajoukkonsa loivat myös näkyvällä olemassaolollaan hämäläisille ihmisille konkreettisen kuvan ylimmästä hallinnosta ja sen kaikki voipaisuudesta. Voi ajatella myös niin, että linnapäällikön valta oli vahvempi Hämeessä verrattuna hengelliseen valtaan, koska piispan istuin sijaitsi Turussa. Se oli kaukana lännessä, päivien matkan ja Hämeen Härkätien päässä. Oma päätelmä.

1400 luvulta aina 1500 luvun alkuun oli Hämeessä ”rauhallista” niin hengellisesti kuin hallinnollisesti. Häme vakiinnutti hallinnollisesti osansa yhtenä Ruotsi -Suomen maakunnista. Turun piispa johti hiippakuntaansa vakaalla ja varmalla kädellä, osallistuen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon niin Suomessa kuin kuninkaan valtaneuvostossa istuessaan. Hämäläiset tyytyivät kohtaloonsa, ainakin melkein, sillä vuonna 1438 Hämeen Ylä-Satakunnassa puhkesi niin kutsuttu Davidin kapina.

Kapinan kerrotaan johtuneen talonpoikien ja parempi osaisina pidettyjen rälssimiesten välisestä riidasta. Riita koski maanhallinta- ja nautintaoikeuksia. Kaiken taustalla näyttää olleen kuitenkin verotuksen muuttuminen kireämmäksi. Talonpojat eivät olleet tyytyväisiä siihen verotusmuutokseen, että heidän nahkansa ja turkiksensa mitattiin uudella tavalla muuttaen niiden arvo rahaksi. He katsoivat, että vouti sahaa heitä linssiin arvostaessaan heidän tuotteitaan. Viikin kartanoon tehtiin hyökkäys ja siellä tuli vainajia. Kapina jatkui seuraavaan vuoteen 1439, jolloin se saatiin tyrehdytettyä. Sitä oli taltuttamassa henkilökohtaisesti myös Turun piispa Maunu II Tavast. Yrjö Punkari http://www.narvasoft.fi/historia/pirkanmaa/matti_kurki.html

Tapahtumaa pohtiessa voi otaksua, että hämäläiset talonpojat olivat perin ihmeissään kun veroja siirryttiin määrittämään uudella mitalla eli markan rahalla. Kalmarin Unionin aikana Ruotsin kuningas Eerik Pommerilainen kiristi 1400 luvun alussa verotusta myös Hämeessä. Tämän lisäksi hän määräsi verot perittäväksi rahana, jonka vuoksi Turussa alettiin lyömään rahaa. Suomen Historia Vahtola s.96   Raha oli markka ja se oli mitä todennäköisimmin oudohko maksuväline monelle vaihdantatalouteen tottuneelle hämäläiselle. Nahkojen, turkiksien ja saaliiden mittauksen sekä arvonmäärityksen epätarkkuus ja tulkinnallisuus lienee olleet muuallakin Hämeessä ristiriitoja, epäilyä ja jopa vihastusta herättäviä.

Verotukseen tehtiin kuitenkin vuonna 1440 niin kutsuttu verontasaus, jonka jälkeen sitä ei muutettu lähes sataan vuoteen. Verotus oli tämän jälkeen tasaista ja kevyttä. ”Vastineeksi” hallinto kiristi rangaistuksia ryöstöstä, väkivallasta ja kotirauhan rikkomisesta. Historiankirjoitus ei kerro Hämeessä tapahtuneen muita merkittäviä kapinoita tai ristiriitoja keskiajan lopulla.  Talonpojat maksoivat veronsa ja valtakunta onnistui turvaamaan heidän olonsa.

Eerik Pommerilainen pyrki 1400 luvun alkupuolella verojen korotuksen lisäksi peruuttamaan aatelis- eli rälssitiloja kruunulle. Tämä ei oletettavasti ollut heidän mieleensä. Turun linnan asujien ja aatelisten elämää ”häiritsivät” 1400 luvulla aina 1500 -luvun alkuun Kalmarin Unionin ja oman valtakunnan ylemmän tason hallinnasta käydyt ristiriidat. Vuonna 1451 puhkesi Tanskan ja Ruotsin välille sota, josta Häme ja Suomi saivat olla melko rauhassa. Sota pitkittyi ja sodan ylläpitorasitukset lienevät tuntuneen Hämeessä saakka. 1460 -luvulta alkoi sekava kamppailu kuninkaaksi pyrkivien ja aristokratian kesken. Suomella ja sen linnoilla, Hämeen linna mukaan lukien oli suuri merkitys omaisuuden ja veronkannon takia valtaan pyrkijöille. Hämeen linnan, kuten monen muiden Suomen linnojen valtaa piti 1460-1470 -luvuilla Eerik Akselinpoika Tott ja hänen suojattinsa kunnes valtionhoitaja Sten Sture otti hänen kuolemansa jälkeen 1481 Suomen päälinnat ja Hämeen linnankin haltuunsa. Voi ajatella, että valtakamppailulla oli sekaannuttava vaikutus hallinnon hoitamiseen. Tämän huomasivat todennäköisesti valtaa pitävien virkamiehet, sotilaat ja suojatit. Aatelisto, jota kuunneltiin niin ylemmällä kuin alemmalla portaalla, oli valittava useaan kertaan henkilö j apuoli, jota kannattaa. Heillä oli liossa omaisuus, valta ja henki. Talonpojat ja tavallinen rahvas otaksuttavasti ei välittänyt kovin paljoa mitä linnassa ja muualla tapahtui, mutta oli tapahtumista todennäköisesti tietoinen. He olivat tyytyväisiä, jos hallinto antoi heidän olla rauhassa ja varsinkin siitä, että saivat olla turvassa.

Suomen johtomiehet, linnapäälliköt ja piispat asettuivat Unioniristiriidassa 1500 -luvun alussa Ruotsin valtionhoitaja Sten Sturen puolelle. He olivat samalla Tanskaa ja sen liitossa olevaa Venäjää vastaan. Vuonna 1503 – 1523 oli Ruotsi – Suomi sodassa niin Venäjää kuin Tanskaa vastaan. Venäjän kanssa saatiin tehtyä 1510 60 -vuotinen rauhansopimus, mutta Tanska jatkoi yhä rajummin hyökkäyksiään. Tanskalaiset olivat voitokkaita ja päättivät sotaretkensä Ruotsissa ”Tukholman verilöylyyn” 7.11.1520. Tanskan kuningas oli valtias nyt myös Suomen maakunnissa. Hän hiljensi oletettavasti myös Hämeessä Sten Sturen kannattajia. Tanskan pelko oli mitä todennäköisimmin myös hämäläisten keskuudessa suuri. Tanskan hallinto ei ehtinyt juurtua Hämeessäkään kauaa sillä kapinaliikkeen johtajaksi asettui isänsä verilöylyssä menettänyt Kustaa Eerikinpoika Vaasa. Hänen johdollaan ja Lyypekin laivaston avulla hän mursi Tanskan vuosina 1522 – 1523. Hänet valittiin Ruotsi – Suomen kuninkaaksi sodan vielä ollessa käynnissä 6.6.1523. Tanska pyrki vielä vastarintaan Suomen linnoissa, mutta Kustaa Vaasan joukkojen ”sissisota” murensi tanskalaisten puolustuksen ja linnat kuten Hämeen linnakin vallattiin syksyyn mennessä.  Suomen Historia Vahtola s.100

Yhteenveto

Edellä on kerrottu roomalaiskatolisen kristinuskon ja maallisen vallan tulosta Suomen niemimaalle ja Hämeeseen sekä niiden tuomien piirteiden vaikutukset hämäläisiin. Kummankaan tulo ei onnistunut yhtä äkkiä vaan niiden juurruttaminen vei aikaa. Hämäläiset eivät omaksuneet uutta uskoa ja hallintoa ristiriidoitta. He näyttävät olleen tyytyväisiä elämäänsä aikana ennen uusia vallanpitäjiä ja tapoja.

Verotus oli rasite varsinkin Hämeen talonpojille. Verotus koettiin usein epäoikeutetuksi. Sen oli aiheuttamassa jännitteitä ja ristiriitoja maksajien eli talonpoikien ja kirkon sekä maallisen hallinnon välillä. Paine ja viha purkautuivat ainakin eriasteisena uppiniskaisuutena ja ilmeisesti jopa vastarintaan nousuna. Vastarinta kohdistui ”parempiosaisiin” eli rälssi -säätyihin.

Roomalaiskatolisen opin ajatusmaailman tärkeimpänä sanansaattajana ja yhteisöllisyyden opastajana oli hämäläisten parissa toiminut pappi. Hän oli apuna niin aateliselle, talonpojalle kuin rahvaalle niin ilon, surun kuin tuskan asioissa. Hän sai hämäläiset ”pakanat” oppimaan kristinuskon tapoja ja käsitteitä. Synti, rangaistuksen oikeutus sekä siunaus tulivat ihmisille tutuiksi. Pappi oppi myös tuntemaan hämäläisten sisimmät salaisuudet. Hämäläisten mielien käännyttämisessä oli häntä auttamassa roomalaiskatolisuuden ”näyttävyys”, pyhimykset ja rippi.

Uusi hengellinen ja maallinen valta juurrutettiin hämäläisiin keskiajan kuluessa taitavasti, hitaasti ja lähes väkivallattomasti. Kristillinen kirkko ja Ruotsin kruunu saivat tällä tavoin useimpien hämäläisten tuen ja resurssin omalle toiminnalleen sekä arvovallalleen. Tämä mahdollisti omalta osaltaan kirkon ja kruunun kehityksen Suomen niemimaalla. Hämäläiset opettelivat keskiajan, kruunu ja kirkko opettajinaan, olemaan uuden maallisen ja hengellisen yhteisön jäseniä. He opettelivat myös, osa hammasta purren ja toiset pää painuksissa, tottelemaan uutta kuningasta ja hänen miehiään sekä maksamaan veroja. Ja tämän kaiken lisäksi hämäläisten oli vielä opeteltava pelkäämään ja ylistämään vain yhtä Jumalaa.

Lisää aiheesta:  Suomen liittäminen Länsi-Eurooppaan – Suomen eurooppalaistumisen historiaa/ Jari J Tuomiston artikkeli 4.6.2015

ja sen taustosta: Pakana ja kristitty – Suomalainen vuonna 1323  /Jari J Tuomiston artikkeli 27.11.2015

© Jari J Tuomisto

Keskiajan hämäläiset ja uusi läntinen maailma

Suomen liittäminen Länsi-Eurooppaan – Suomen eurooppalaistumisen historiaa

Johdanto

Piispa_Henrik_at_Kupittaa
”Piispa Henrik kastaa suomalaisia.” Robert Wilhelm Ekmanin teos 1850 luvulta [Public domain], lähde: Wikimedia Commons
Myöhäiskeskiaikaa, eli noin vuosien 1100 – 1300 ajanjaksoa, pidetään yleisesti länsieurooppalaisuuden vaikutteiden voimakkaimpana tuloaikana Suomen niemimaalle. Tuolloin alueelle rantautui lujalla otteella Länsi-Euroopassa ja nuoressa Ruotsissa vallalla ollut usko, kulttuuri ja maailmankäsitys sekä valta- ja talouspolitiikka. Länsi-Eurooppaa ja Skandinaviaa piti tuolloin hengellisessä vallassaan paavi ja roomalaiskatolinen kristinusko. Sen valtioiden päämiehinä olivat kuninkaat, jotka olivat tehneet liiton paavin kanssa. Paavi ja roomalaiskatolinen usko saivat valtiollisen suojeluksen ja yksinoikeuden valtiossa vallalla olevana uskontona. Kuningas sai jumalallisen oikeuden hallita valtakuntaansa maan päällä paavin voidellessa ”Jumalan tahdolla” hänet tähän tehtävään 1. Länsi-Euroopan valtakunnat ja ihmiset omaksuivat itselleen kristillisen aallon mukana tulleen kreikkalais-roomalainen kulttuurin. Paavi ja kuningas ”liittoutuivat” muun muassa Ruotsin nuoressa kuningaskunnassa. Hengelliset, taloudelliset ja valtapoliittiset intressit ajoivat Ruotsin kuningasta ja roomalais-katolista paavia vaikutusalueensa laajentamiseen pakanalliseen periferiaan eli Suomen niemimaalle.  Tämä aikakausi avasi tien suomalaisten länsieurooppalaistumiselle ja kuten voidaan todeta, sillä on vaikutus nykyiseenkin elämään ja ihmisiin Suomessa.

Vaikka Suomeen on saatu sen asutushistorian ajan niin etelästä, lännestä kuin idästä kulttuurillisia vaikutteita, tässä artikkelissa keskitytään noin 1000 – 1300 -lukujen välisen ajanjakson tapahtumiin Ruotsissa ja Suomen niemimaalla. Kuningasvaltainen Ruotsi oli ottanut katolisen kristinuskon valtakunnan uskonnoksi ja omaksunut Länsi-Euroopasta tulleita vaikutteita. Ruotsin valtakunnan syntyvaiheissa 1100 -1200 luvulla oli todellinen johtoasema ensin Göötanmaan ja LIngöpingin piispoilla 2. Ruotsin valtakunnan alkuvaiheisiin liittyi kasvuhalut etelään, pohjoiseen, länteen ja meren yli itään, Suomen niemimaalle.

Keskus on tässä artikkelissa tietyllä maantieteellisellä alueella vallalla oleva maailmankäsitys ja uskonto, kulttuuri, arvomaailma ja valtapolitiikka. Keskuksella oli ”valta” ja ”intressit” kohdistaa ne alueensa ulkopuolelle. Keskuksia edustavat tässä artikkelissa keskiaikainen Länsi-Eurooppa ja Itä-Eurooppa. Niitä erottivat toisistaan muun muassa uskonto, joka oli lännessä roomalais-katolinen ja idässä kreikkalais-katolinen.

Periferia käsittää tässä artikkelissa ne alueet ja ihmiset, jotka ovat tarkasteltavana olevana aikana tämän keskuksen alueen ulkopuolella tai laidalla. Suomen niemimaan alue oli hallintonsa puolesta heimojen ja yhteisöjen aluetta, eikä sillä ollut valtiollista valtarakennetta. Alue alkoi kiinnostaa keskusalueella olevia valtoja muun muassa uskonnon levittämistarpeen, valtapolitiikan ja talouden intressien takia. Se sijaitsi keskuksista katsottuna kaupallisesti tärkeän Itämeren alueella ja oli näin ollut Itämeren kulkuväylän takia niin idän kuin lännenkin vaikutteiden piirissä niin kauan kuin merta pitkin oli kuljettu. Suomen niemimaa ja sen asukkaat olivat kulttuurillisesti niin lännen kuin idän vaikutuspiirissä. Sen valloittamisesta oli tuona aikana kiinnostunut pääasiassa Ruotsi lännestä. Novgorod idässä halusi lähinnä pitää alueensa Laatokan Karjalassa sekä laajentaa vaikutustaan koko Karjalan alueella.

1 Kristinuskon historia 2000: Alkukirkosta renessanssiin s. 78–80
2 Per Olof Sjöstrand HTF 3/94, Katermaa luentoesityksestä

Aikaisemmat vaikutteet Euroopasta

Jo tarkasteltavaa aikakautta aikaisemmin on Suomen niemimaa ja sen kansa ollut jatkuvasti sen ympärillä olevien vaikutteiden alaisena. Siellä asuvat ihmiset ovat saaneet aina ”ulkopuolisilta” jotain piirteitä omaan elämäntapaansa, uskoonsa ja kulttuuriinsa 3.

Esimerkiksi noin vuosina 3200–2600 e aa, Suomen niemimaan rannikolla asuneilla ihmisillä on ollut Euroopasta tullutta indoeurooppalaista nuorakeraamista- eli vasarakirveskulttuuria. Tiedetään, että tämä ”vasarakirveskansa” olivat tulleet etelästä, todennäköisesti Baltian kautta. Varmoja todisteita siitä, että heidän kulttuuriinsa olisi kuulunut karjanhoitoa ja maanviljelyä ei ole arkeologisten löytöjen perusteella. He sulautuivat myöhemmin ”kampakeraamiseen” kantaväestöön. Heidän kulttuurillaan on ollut kuitenkin vaikutus ainakin kieleen, tuoden siihen indoeurooppalaisia lainoja 4.

Kristinuskon tulo Skandinaviaan

Pohjola ja sen kansan hengellistä ajattelua ohjasi vielä Viikinkiajalla, 8. vuosisadalta aina vuoteen 1050, germaaninen kansanusko.  Suomen niemimaalla vaikutti oma ”perifeerinen” kansanusko, jossa lienee ollut sävyjä niin germaanisista kuin idästä saaduista kansanuskojen tavoista3. Kristinuskoiset hallitsijat levittivät kuitenkin samanaikaisesti kovalla kädellä kristinuskoa pakanoiden pariin Euroopan mantereella niin pohjoisessa kuin idässä.

Kaarle Suuren johdolla käännytettiin 800 vuosisadalle tultaessa Itämeren etelärannikolla asuvat saksit ja friisit. Kristinuskoiset friisikauppiaat levittivät Itämeren kauppapaikoissa ja kaupungeissa vaikutteita kristinopeista ja sen maailmankäsityksestä. Viikinkiajan alusta lähtien tehtiin johdettua kristillistä lähetystyötä Saksasta, Hampurin-Bremenin arkkihiippakunnasta Skandinaviaan 5. Voidaan otaksua, että tämän lähetystyön kristillisiä oppeja rantautui jo tuona ajanjaksona myös Suomen rannikolla sijaitseviin kauppapaikkoihin. Kristinuskon ”soluttautumista” kansanuskoisten pakanoiden pariin tukivat myös Suomen niemimaan rannikoiden kauppapaikkoihin pysyvästi asumaan tulleet kauppiaat ja heidän perheensä 3.

Käännytystyö ”Ruotsiin” ja sen tärkeimpään BIrka -kaupunkiin aiheutti ristiriitoja ja pakanat nousivat vastaiskuun ja pysäyttivät sen. Kristinuskon uuden tulemisen laukaisi 1000 -luvulla se, että kuninkaat alkoivat ottamaan kristinuskon kasteen. Näin kirkollinen lähetystyö alkoi uudelleen Hampurin – Bremenin hiippakunnan kautta. Käännytystyön vaikutteiden voimistuneet laineet pärskyivät tuolloin mitä todennäköisimmin myös Suomen niemimaan kauppapaikkoihin. Niitä saatiin niin sinne tulleilta kauppiailta ja saarnamiehiltä kuin BIrkassa käyneiltä omilta ihmisiltä. Myös Gotlannin kristinopin ottaneilla talonpoikaiskauppiailla lienee ollut vaikutuksensa myös Suomen niemimaan rannikon kauppapaikkojen ihmisiin 5.

3 Kirjoittajan oma tulkinta
4 Suomen Historia 1, Pentti Virrankoski, s. 28
5 Suomen Historia, Jääkaudesta Euroopan Unioniin, Jouko Vahtola, s. 26

Suomen niemimaan kiinnostavuus kasvoi keskiajalla hengellisesti ja poliittisesti

Suomen niemimaan periferia kiinnosti yhä enemmän valtakeskuksia keskiajan kuluessa niin etelässä, lännessä kuin idässä. Sen alueella ja asukkailla oli merkitystä hengellisesti kuin valtapoliittisesti. Hengellisesti se oli roomalais- ja kreikkalaiskatolisuuden välimaastoa, ”ei kenenkään maata” ja näin ”valloitettavaa” aluetta. Paavi Eugenius III:n julisti vuonna 1147 Roomassa olevalta valtaistuimeltaan, että roomalaiskatolista kristinusko täytyy levittää Itämeren rantojen pakanoiden keskuuteen.  Se sai ilmeisesti aikaan myös Ruotsin kuningas Eerikin ja piispa Henrikin mahdollisen niin kutsutun ensimmäisen ristiretken noin vuonna 1155. Tämä katsotaan olevan lähtökohta Suomen periferian valloittamiseksi ja länsimaistamiseksi. Tästä valloitus- ja käännytysretkestä ei ole oman ajan uskottavia lähdetietoja 6.

Kartta 1190 eurooppa

Yllä kuvassa on esitetty Wikimediasta löydetty kartta ilmeisesti noin 1190 -luvulta. Kartan tallentajaksi on ilmoitettu ”Roke” niminen henkilö. Vaikka se ei täytä lähteelle asetettavia ehtoja esimerkiksi alkuperämerkinnöiltään, voi siitä saada kuvan Suomen niemimaan sijainnista suhteessa sen länsi, itä- ja eteläpuolisiin ”keskusvaltoihin”.

Valloittamattomat, ei kenenkään maat eli ”periferia” on väritetty karttaan valkoisella. Arkkipiispan johtavasta valta-asemasta Ruotsin syntymässä olevassa kuningaskunnassa voi katsoa olevan merkkinä Uppsalan maininta ainoana kaupunkina Ruotsin kuningaskunnan osalta.

6  Suomen Historia, Jääkaudesta Euroopan Unioniin, Jouko Vahtola, s. 36

Periferia eli Suomen niemimaa ja sen asukkaat keskiaikana

Suomen niemimaahan kuului keskiaikana: Suomi, Häme, Pohjanmaa ja Karjala. Pohjanmaalla kävivät retkillään niin hämäläiset kuin karjalaiset. Lapin alue käsitetään olleen tuolloin tuon alueen ulkopuolella 7.  Se oli niin lännen kuin idän keskuksista katsoen kaukaista periferiaa. Se oli syrjäinen ja kulkuyhteydet muualle kuin rannikolle olivat huonot. Siellä oli talvisin kylmä ja pimeä. Kesä oli valoisa ja lyhyt. Sen rannikon läheisyydestä alkoivat erämaat. Ne olivat siellä asujien pyynti- ja saalistusmaata. Kalastukseen siellä sopivat parhaiten sen rannikko ja vuolaat joet. Asutusta oli harvassa ja välimatkat olivat pitkiä. Sen asukkaat olivat keskusvaltojen näkökulmasta luonnonuskoisia pakanoita eli ”maalaisia”. Heidän elämäntapansa oli syklinen, jota rytmittivät muun muassa työ, oikeus, velvollisuudet ja juhlat. Kellonaikakäsitettä ei ollut. Yhteisö ja naapuriapu olivat tärkeitä8. Heimoja hallitsivat kuninkaat ja yhteisöjä päälliköt. Väkiluku oli 1100 -luvun tienoilla epävarmasti arvioiden 50 000 ja 60 000 hengen välillä 9.

Taloudellisesti ajatellen Suomenmaan arvo mitattiin keskiajan alussa mitä ilmeisimmin muutaman kaupungin kaupan sekä turkiksien, kalan ja käsitöiden vaihdannan mitassa. Sen arvo oli näin ajatellen taloudellisesti vähäinen 3. Sijainti Itämeren rannalla ja kaupankäynnin hallinta sen kautta oli kuitenkin tärkeä seikka kaikille kaupankäynnin intressipiireille. Näitä intressejä oli muun muassa saksalaisella hansakaupalla, Ruotsin syntymässä oleva valtiolla, Tanskalla ja idän Novgorodilla.

Valtapoliittisesti Suomen niemimaan alue ja sen asukkaat kiinnostivat keskiaikana niin länttä kuin itää. Se nähtiin ”raja- ja turvavyöhykkeenä”. Keskusvaltojen ympärillä olevien ”laita-alueiden” merkitys kasvoi. Suomen niemimaa oli hyvä valloittaa, olihan se turvallisen matkan päässä etuvartioasemana ja taistelutantereena 3. Sotaväen ottamisresurssi oli myös merkittävä houkutin keskusvalloille. Sieltä oli saatavissa lisäksi veroja. Sillä ei ollut kuitenkaan suurta merkitystä, koska Suomen alueella ei ollut keskiajan alkuaikoina paljoa veronmaksukykyistä väkeä.

Ruotsin intressit itään

Niin kutsutun ensimmäisen ristiretken aikana, noin vuonna 1150, oli perifeerisen Suomen niemimaan länsipuolella vasta syntymässä oleva Ruotsin kuningaskunta sekä itäpuolella Novgorodin ruhtinaskunta. ”Ruotsia” hallitsi tuolloin vahvimmin Göötanmaan ja LIngöpingin piispat. Ruotsi oli Suomen rannikkoalueen valloittamispyrkimyksissä tuona aikana kuitenkin aloitteellisempi kuin Novgorod. Syntyvä Ruotsi ja sen kanssa liitossa oleva roomalaiskatolinen kirkko päättivät aloittaa laajentumisen itään. Itämeri ja sen kauppa oli otettava hallintaan. Katolinen usko oli saatava levitettyä itään ja valtakunnan olemassaolo, talous sekä toimintavapaus piti turvata.

7 Keskiajan politiikka ja Suomi, Aino Katermaa, PowerPoint -esitys
8 Katermaa P3 2012-13
9 Suomen Historia 1, Pentti Virrankoski, s. 60

Sotilaallisesti Suomen niemimaa kiinnosti Ruotsia ilmeisesti myös siitä syystä, että siellä oli sopivaa ottoväkeä Itämeren rannikkojen valloittamiseksi ja hallinnan ylläpitämiseksi. Ruotsin kuninkaan intressit olivat todennäköisesti myös taloudelliset. Hän halusi valloittaa Itämeren rannikkokaupunkeja kaupan takia. Se, että ensimmäinen valloitusretki tehtiin Turun kaupunkiin, ei liene olleen sattumaa. Ruotsin kuningas sekä Uppsalan piispa katsoivat sen otaksuttavasti tärkeäksi ja avainasemassa olevaksi paikaksi Suomen niemimaalla. Upsalan piispa halusi todennäköisesti laajentaa aluettaan. Hän otaksuttavasti näki, että idän suuntaan Suomen niemimaalle sitä oli helppo laajentaa, koska siellä oli jo valmiina verraten paljon kristillisiä elämänpiirteitä omaavia ihmisiä. Ruotsin arkkipiispalla ei ollut siellä kuitenkaan katolisen kirkon organisaatiota, jonka hän todennäköisesti halusi sinne alkaa perustamaan 8.

Ruotsin kuninkaan ja Uppsalan piispan intressit lienevät olleet myös verotukselliset. Organisaatioiden ylläpitämiseksi tarvittiin verojen kautta saatavaa pääomaa. Kuningas halusi myös uusia alueita hallitakseen ja jaettavaksi palkkioina aatelisilleen. Hän halusi myös varmistaa isässä suotuisat maarajat sodankäynnin kannalta.

Kulttuurin levittämisen suunnitelmallista intressiä ei liene Ruotsilla ollut vaan se tyytyi levittämään hengellistä kulttuuria kirkon kanssa. Roomalaiskatolisen kristinuskon ja hengellisen kulttuurin leviäminen alkoi voimistua noin 1220 -luvulta kun kirkkopitäjiä perustettiin rannikolta alkaen Suomen historian kartasto 2008 s. 64.

Valloitus- ja käännytystyö Suomen niemimaalla vuosina 1150 – 1300

On esitetty arveluita, että Varsinais-Suomen länsiosa ja Satakunta olisivat liittyneet svealaisten kuninkaan valtaan ehkä jo 1000 -luvulla. Se on mahdollista, mutta väite on kuitenkin kiistanalainen. On kuitenkin uskottavaa, että ennen ”ristiretkiä” niin ruotsalaisten kuin Novgorodin suunnasta tulleet kauppiaat kilpailivat ”Suomen” alueella vaikutusvallasta 10.

Suomen niemimaalle tehtiin noin vuosien 1155 – 1293 aikana ainakin 3 nykyään ”ristiretkinä” kutsuttua retkeä. Näitä on kuvailtu yhtäältä sotaisaksi ja toisaalla valloitus- sekä käännytyshaluisiksi. Ristiretki nimitys on liitetty näihin sotaretkiin ilmeisesti jälkeenpäin 1800 -luvulla. Kirkollisessa mielessä kyse oli lähinnä lähetystyöstä sen organisaation järjestämiseksi 11.  Ristiretki -nimitys on myös harhaanjohtava. Sitä ei voi rinnastaa Pyhän maan ristiretkiin, jotka olivat tapahtumiltaan täysin erilaisia 8.  Jos nämä useissa historialähteissä mainitut ristiretket ovat statuksesta puolesta kiisteltyjä, niin myös niiden tapahtumat ovat hämärän peitossa. Pitäviä todisteita ei aikakaudelta löydy. On otaksuttu esimerkiksi niin, ettei ensimmäistä ristiretkeä tehty ollenkaan ainakaan siinä mielessä kuin Eerikin ja Henrikin legendat siitä kertovat.

3 ristiretkea suomeen

Yllä olevassa kuvassa on esitetty nämä kolme ”ristiretkeä”, jotka tehtiin enemmän tai vähemmän uskottavasti niistä kirjoitettujen kertomusten perusteella. Valloitus- ja käännytysretkiä on kuitenkin tehty tavalla tai toisella perifeerisen Suomen niemimaan kansan käännyttämiseksi läntiseen hengelliseen ja maalliseen keskusvallan valta- ja vaikutuspiiriin.

10 Suomen Historia 1, Pentti Virrankoski, s. 64

Yhteenveto

Suomen niemimaa, periferia, oli näin vallallisesti liitetty läntiseen valtakeskuksen Ruotsiin ja sitä myötä Länsi-Eurooppalaiseen uskontoon, maailmankäsitykseen ja valta ja talouspolitiikkaan sekä kulttuuripiiriin. Roomalaiskatolisen kirkon ja kuninkaan vallan organisaatioiden rakentaminen voimistui Suomen niemimaalla. Suomea alettiin kutsua Ruotsin maakunnallisena osana. Otaksuttavasti ensimmäinen virallinen lähde, jossa Suomen voidaan katsoa esiintyvän selvästi Ruotsin osana, on Ruotsin piispojen luettelo 11.2.1253. Siinä mainitaan Suomen piispa ensimmäisen kerran Ruotsin piispojen luetteloissa 12. Tämä kehitys takasi ”pysyvyyden” ja valtatien länsieurooppalaisille vaikutteille Suomen niemimaalle ja myöhemmin Suomeen sekä sen kansaan. Ruotsi – Suomen olemassaolon aikana, aina vuoteen 1808 asti, Suomi yhdistettiin osaksi läntistä kristikuntaa. Se liitettiin myös osaksi läntisen Euroopan kulttuuria ja sen hallinnollista ja taloudellista järjestystä. Voidaan todeta, että se oli perusta, josta muodostui muun muassa Suomen perustuslaillinen valtiomuoto ja markkinatalous sekä tarkkoihin laillisuusperiaatteisiin sidottu hallinto.

11 Suomi, Ruotsi ja läntinen kirkko: Teoksessa Suomen kulttuurihistoria. 1, Taivas ja maa, s. 84–99.Lehtonen, Tuomas
12  Suomen varhaiskeskiajan lähteitä nro 60

Jälkipuhe

Suomen länsieurooppalaisuus on omaleimainen. Siihen on sekoittunut aikojen saatossa vaikutteita lännestä, idästä ja etelästä ja jopa Mongoliasta asti. Sen kulttuuri, kieli, hengellisyys ja maailmankäsitys sekä arvot sisältävät eurooppalaisuuden lisäksi muun muassa slaavilaisuutta. Suomen sijainti idän ja lännen välillä on siihen luonnollinen selitys. Olemme olleet aikojen saatossa niin läntisen, eteläisen kuin itäisen vaikutuspiirin vallassa. Länsieurooppalainen valtiorakenteemme, poliittinen ja uskonnollinen järjestelmämme ovat kuitenkin kehittyneet sen liitoksen varassa, joka luotiin Ruotsin ja Suomen niemimaan välille tuona tarkasteltuna vallan ja voimankäytön aikakaudella vuosien 1100 – 1300 välillä.

”Ristiretket” ja eurooppalaisuus eivät tuoneet välttämättä heti suurta onnea 1100 – 1300 -luvuilla tuossa ”periferiassa” ilman kelloja eläneille suomalaisille. Asiasta voi olla myös sitä mieltä, että ihmisten onni ja elämäntapa, usko ja maailmankäsitys rikottiin tuolloin Ruotsin, otaksuttavasti brutaalilla ja perifeerisellä väkivallalla ja voimalla tuolla vuolaitten virtojen ja takametsien alueilla. Yleisradion uutiset kertoivat kuitenkin nykyisestä Suomesta 24.4.2015 näin: ”Onnellisimpien maiden listaa hallitsevat läntisen Euroopan pienet maat – Suomi nousi kuudenneksi ohi Ruotsin! Kärkikymmenikössä ovat kaikki Pohjoismaat.” Tässä raportissa onnellisuuden mittareita ovat: kansantuote, odotettavissa oleva terve elinikä, tunne vapaudesta tehdä elämänvalintoja, vapaus korruptiosta, anteliaisuus sekä sosiaalinen tuki.

Lisää aiheista:

”Suomi onnellisten maiden listalla kuudentena” by Yleisradion uutiset 24.4.2015: http://yle.fi/uutiset/onnellisimpien_maiden_listaa_hallitsevat_lantisen_euroopan_pienet_maat__suomi_nousi_kuudenneksi_ohi_ruotsin/7951286

”Keskiajan hämäläiset ja uusi läntinen maailma” Jari J Tuomiston Artikkeli 8.6.2015

© Jari J Tuomisto
Suomen liittäminen Länsi-Eurooppaan – Suomen eurooppalaistumisen historiaa