Kruunun verotus ja sen mitta 1500 – 1600 -luvun vaihteessa

1500 -luvulle tultaessa  verotus perustui keskiaikaiseen perinteeseen ja tapoihin. Sen vaikutukset verovelvollisiin olivat monenlaiset. Tämän artikkelin tarkoitus on selvittää miten verotus vaikutti talonpoikiin. Artikkelissa esitetään aluksi verotusta ja tekijöitä, jotka vaikuttivat sen maksamiseen Ruotsin Suomessa 1500 – 1600 -vaihteeseen tultaessa. Samalla pohditaan niiden vaikutuksia niin veronmaksajiin kuin veronkantajiin. Siinä esitellään myös pääpiirtein tuolloin voimassa ollut verotusjärjestelmä. Päätavoitteena on näin asiaa näin käsittelemällä selvittää oliko verorasitus tuolloin raskas.

Verotuksesta tuona aikana on esitetty kaksi esimerkkilaskelmaa. Siinä esitetään vuotuinen verolaskelma kahden eri voutikunnan kylälle Kuortaneella ja Kihniössä vuonna 1609.

1. Verotus ja sen maksamiseen vaikuttavia taustatekijöitä 1500 – 1600 luvun vaihteessa

Verotusjärjestelmä luotiin Ruotsiin ja myös sen Suomen niemimaalle 1200 -1300 lukujen kuluessa. Verottamalla saatiin rahoitettua niin kirkollinen ja maallinen hallinto kuin muut valtakunnan toiminnot. Verotuksen kohteeksi joutuivat lähinnä talonpojat. Voidaan otaksua sen aiheuttaneen tullessaan ristiriitaisia tunteita talonpoikien keskuudessa. Tuolloin tiedetään heidän nousseen verotuksen tai siihen liittyvien asioiden takia jopa vastarintaan.

Kuva 1

Kruunu, joka keräsi ja hallitsi myös kaikkia kirkolle meneviä verotuloja vuodesta 1558 lähtien, tarvitsi veroja menojensa kattamiseen ja sen talous perustui lähes täysin 1500 -luvulla talonpoikien veronmaksukykyyn. Menot muodostuivat suurelta osin linnojen- ja kartanoiden ylläpidosta sekä viranhaltioiden ja muiden kruunun ihmisten kestityksestä, ylläpidosta ja palkkauksesta. Sodasta johtuvat menot olivat yhteensä karkeasti neljännes menopuolesta. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.31

 

On epäselvää, tiesivätkö kaikki talonpojat mihin heiltä kerätyt verotuotot menivät ja miten verotus heille perusteltiin vai perusteltiinko lainkaan. Voi kuvitella, että tässä asiassa olivat tärkeässä asemassa talonpoikien johtajat ja edusmiehet, jotka ”markkinoivat” verotusasian kukin tavallansa. Jollain alueella asia oli kaikkien tiedossa ”perusteellisesti” ja asiat otettiin vastaan rauhallisesti, toisella taas tieto ei välttämättä kulkenut niin hyvin ja kolmannella asia kärjistyi jopa riidaksi saakka. Voi ajatella, että tieto siitä, mihin talonpojilta kerätyt verot menivät, oli vaikuttamassa talonpoikien asenteisiin kielteisesti verotuksen oikeutusta ajatellessaan.

Vero maksettiin yleensä luontaistuotteilla.Rasila 1882, s.112 Ne olivat sellaisia tuotteita ja hyödykkeitä, joita oli mahdollista verotettavalta tilalta ja alueelta saada. Verottaja oli lisäksi ennen veronkantoa täytynyt hyväksyä maksuksi tarjottava vero. Näitä olivat esimerkiksi vilja, heinä, halot, nahkat ja turkikset. Tämä lienee olleen verovelvollisille hyvä asia, he saivat maksaa niillä tuotoksilla, joita heillä oli saatavilla. Rahaa alettiin käyttämään 1500 -luvun kuluessa myös maksettaessa veroja. Sitä käytettiin osin luontaistuotteiden ohella tai täysin vastikkeena tilalle määrätyn veron maksamisessa. Verot kerättiin kahdesta neljään kertaa vuodessa talonpojan luonnollisen vuotuisen tuotosrytmin mukaan. Veronmaksu luontaistuotteina ja niiden kerääminen, silloin kun oli niiden aika, sopi niin verotettavalle kuin verottajalle.

Verottaja halusi mieluiten verot maksettavan määrittäminään käyttöhyödykkeinä ja tuotteina. Tämä oli toiminnan ja esimerkiksi virkamiesten ja pappien palkanmaksun kannalta käytännössä tarkoituksenmukaisinta. Lisäksi rahan arvo oli muun muassa 1500 -luvun lopulla verottajalle epäedullinen.

Ihmisiä oli Ruotsin Suomessa vuonna 1570 arviolta noin 300 000 tuhatta. Lähes kaikki verovelvolliset olivat lukutaidottomia ja monessa pitäjässä vain voutien kirjurit osasivat kirjoittaa. Kirjurit merkitsivät talonpojan verotusta koskevia tietoja tositteisiin. Lukutaidottomuus oli otaksuttavasti yksi hämmennystä ja ehkä epäilyä aiheuttava tekijä kirjoitustaidottomille verotettaville, eikä ainakaan lisännyt luottamusta virkamiehiin. Tämä asia on huomioitava myös arvioitaessa mahdollista veron liiallista rasittavuutta.

Ruotsin Suomessa alkoi sotien kausi. Suomalaiset olivat olleet osallisena vuosien 1570 – 1595 välisenä aikana käydyssä Ruotsin ja Venäjän välisessä niin kutsutussa 25 -vuotisessa sodassa. Nousu suurvallaksi tapahtui hitaasti ja sen eteen oli käytävä sotia. Ne vaativat sotamiehiä taloista ja maksoivat henkiä sekä yhä raskaampia veroja pitkälle seuraavalle vuosisadalle. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.9 Otaksuttavasti 25 -vuotinen sota vaikutti lamauttavasti itäsuomen ja sen lähialueilla sijainneiden tilojen veronmaksukykyyn tuhojen takia ja aiheutti näin muille alueille lisää veronmaksupaineita. Nuijasota oli lisäksi oma sisäinen ”kapinasota” 1590-luvulla. Se oli mitä todennäköisimmin tilapäisenä veronmaksukyvyn rasitteena varsinkin siihen osallistuneiden talonpoikien tiloilla.

Maanomistus oli jakaantunut 1500 -luvun loppuun mennessä siten, että niin kutsuttuna talonpoikaisena perintömaana oli 90 prosenttia, kruunulla 2,2, prosenttia ja rälssillä 7,8 prosenttia maasta. Kirkolla ei ollut maata tuona aikana tilastollisesti lainkaan. Orrman 1984;Ågren 1997, s.271 Valtakunnan tulo perustui 1500 -luvulla maan viljelyyn ja karjatalouteen. Ruotsi ja sen osa Suomi oli maatalousyhteiskunta. Tähän maatalousyhteiskuntaan voidaan laajasti ajatellen kuuluvan myös muita elannon hankkimiskeinoja, kuten esimerkiksi metsästys ja kalastus ja metsätalous. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.10 Kaupunkien merkitys oli vielä vähäinen ja talonpojat kävivät kauppaa itsekin isommilla markkinoilla. Karonen 1999, 139–142   On ilmeisen selvää, että kruunu otti siltä kansanosalta, jolla oli tuloja. Näitä taustoja vastaan voi olettaa, että jos valtiolla oli tarve saada tuloja, oli ne otettava siltä kansanosalta, jolla niitä oli. On myös todettava, että valtakunnassa oli jo tuolloin varsin varakas aateli, joka oli kuitenkin rälssisopimusten ja aatelisvallan suojassa.

Lähtökohtana verotukselle oli ”tilakohtaisesti” arvioitu maksuvelvollisuus. Se perustui esimerkiksi viljalla maksavan talonpojan kohdalla viljelyalan mittaukseen sekä arviolta laskettuun alan tuottoon. Kaikkia tuoton muodostumiseen vaikuttavia muuttuvia tekijöitä, kuten esimerkiksi maanlaatujen eroja ja vaikutuksia, ei pysytty ottamaan välttämättä huomioon tarkasti. Tarkkaa tietoa siitä, mitkä olivat talonpoikien todelliset tuottopinta-alat, ei ole saatavissa lähteiden puutteen takia. Esimerkiksi viljely- ja maa-alan arviointeja ja tarkastuksia tehtiin perin harvoin. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.205 Tämä tarkoittaa sitä, etteivät luetteloihin merkityt pinta-alatiedot ole välttämättä luotettavia, vaan korkeintaan suuntaa antavia. Tilojen koko saattoi olla pienempi tai laajempi kuin mitattu vaikuttaen näin tuotokseen. Verorasituksen vertailua on vaikea tehdä tältä perustalta muun muassa eri läänien kesken.

Veronmuodostumisjärjestelmä oli värikäs. Veromittayksikkönä käytettiin parselia, jonka määrän valtakunta eli kruunu arvio. Sen yhtenä tärkeänä tekijänä olivat valtakunnan menot. Veron perustekijänä oli ”tilan” maaveroyksikkö, joka oli lääneissä erilainen. Käytössä olivat muun muassa koukku, panni, manttaali ja savu. Verojen mittausjärjestelmää voi kuvailla moninaiseksi. Lääneissä ja niiden sisäisissä kihlakunnissa oli erilaiset käytännöt ja mittaustavat.

Kuva 2

Muun muassa heinä- ja halkokuormat sekä vilja ja muuta nesteet mitattiin eri pitäjissä eri mitoilla. Heinäkuormaa saatettiin mitata toisessa paikassa kuormana ja toisessa aameina tai vetonuorana. Lisäksi sama mittayksikkö kuten esimerkiksi panni tai naula saattoi olla toisessa läänissä ja pitäjässä eri. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s. 28   Esimerkiksi tietyn kokoinen tynnyri saattoi olla toisessa paikassa vain vetoisuudeltaan vain ¾ osaa siitä. Vieressä on esitetty 1500 -luvulla käytössä olleita verotuksen mittayksiköitä.

Veto-, paino ja muiden mittojen kirjo oli sanalla sanoen valtava. Ruotsin Suomessa käytettiin 1500 -luvulla mitattaessa esimerkiksi voita, lihaa, humalaa tai kuivattua kalaa 3 eri painomittaa. Mitattaessa esimerkiksi viljaa tai kiinteää tavaraa oli käytössä noin 16 eri mittaa ja lisäksi kapan, tynnyrin ja pannin suhde vaihteli eri maakunnissa. Juoksevan nesteen, kuten esimerkiksi oluen, viinin ja traanin määrä mitattiin 5 erikokoisella mitalla. Heinää mitattiin ainakin 3 mitalla. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.252

Otaksuttavaa on kuitenkin se, että samassa pitäjässä käytettiin vuodesta toiseen mittoja, jotka paikalliset talonpojat olivat oppineet käsittämään. Tämä oli epäilemättä hämmentävä asia niille talonpojille, jotka olivat kontaktissa muiden pitäjien talonpoikiin. Voi ajatella myös, etteivät voudit halunneet vaihtaa alkuperäisen mitan kokoa, olihan heillä todennäköinen tarve pitää veronkanto hallinnassaan ja luotettavana. Uskottavaa on, että mittojen monenlaisuus aiheutti enemmän päänvaivaa kuin ristiriitoja. Eniten se voi arvella ihmetyttäneen ylemmän tason kirjureita ja yhteenvetojen sekä raportoijien tekijöitä. Kaiken kaikkiaan tämä kirjavuus mutkistaa verojen rasittavuuden arviointia tuona aikana.

Kuva 3

Rahan käyttömahdollisuus paransi verovelvollisen mahdollisuutta maksaa veronsa. Veroparseleita eli veron maksuyksikköjä alettiin korvata maksamalla niitä rahalla jo 1500 -luvun kuluessa. Niitä kutsuttiin vaihtoparseleiksi. Suomessa vakiintui käyttöön kruunun rahajärjestelmä. Kuvassa on esitetty rahan nimet ja vastaavuus toisiinsa nähden. Rahan osuus oli noin 8 prosenttia kaikesta verosta ennen lyhennyksiä Ruotsin Suomessa vuosien 1573 – 1582 välillä. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.95 Veronmaksutuotteen vaihtomahdollisuus toiseen tai rahalla maksettavaksi oli hyvä ja edullinen asia varsinkin talonpojille. Rahan arvon laskeminen esimerkiksi 1570 -luvulla sai verovelvolliset maksamaan verojaan enemmän rahassa kuin tuotteina ja vastaavina hyödykkeinä. Alueellisesti tästä mahdollisuudesta hyötyivät eniten rannikkoseutujen talonpojat, sillä heillä oli ”suoran” kaupankäynnin takia rahaa käytössään.

Maksettavien verojen lisäksi kruunu velvoitti talonpojat päivätöihin ”kruunun” eteen. Työtehtävät riippuivat alueesta, jolla talonpoika asui. Se suoritettiin 1539 alkaen esimerkiksi kruunun tiloilla hoitamalla karjaa tai tekemällä linnoituksen rakennustöitä tai kuljettamalla verottajan kuormia paikasta toiseen. Niillä alueilla, kuten esimerkiksi Kokemäenkartanon läänissä, se suoritettiin kruunun määrittämällä muulla tavalla eli haukina. Kruunu säilytti kyseisen veron, vaikka sille ei ollut myöhemmin siinä tarkoituksessa kuin se oli määritetty tarvetta, muuttaen sen rahalla maksettavaksi. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.176 Tämän vero ei ollut mitä ilmeisimmin veronmaksajien mieleen, sillä se kasvatti heidän verotaakkaansa. Suurin huolenaihe heille oli otaksuttavasti se, että se vei heiltä työvoimaa. Sen ”pysyväiseksi” muuttamiseen ei liene suhtauduttu hyvällä.

Apuverojen kanto oli yhä yleisempää 1500-luvun jälkipuoliskolla. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.209 Keskiajalta 1580-luvulle apuverojen kanto kohdistui niin varakkaisiin kuin köyhiin tiloihin samansuuruisesti.  Apuvero ei määräytynyt tavallisesti tuolloin maaveroluvun mukaan. Tila, oli se sitten savu tai manttaali, maksoi yhtä suuren veron. Tämä peruste oli huono niin veronmaksajille kuin kruunulle sillä veroja jäi enemmän ja enemmän maksamatta kyseisenä vuotena sekä rästiin seuraavaksi vuodeksi. 1500 -luvun lopulla pyrittiin tätä apuverojärjestelyä muuttamaan manttaali- eli tilalukua arvioinnilla suoritettavaksi. Isot tilat saivat tällöin enemmän apuveroja maksettavakseen kuin pienemmät.

Talonpoikien maksukykyä koeteltiin apuveroilla. Niitä tuli 1600 -luvun alussa edelleen lisää. Aikaisempien lisäksi tuli esimerkiksi vuonna 1604 kuukausivero, vuonna 1609 pariskuntavero ja sotilaiden, virkamiesten ja yksityistenkin henkilöiden kyyditykset. Apuverojen maksukyvyn mukaan keskinkertaisesti toimeentulevat tilat joutuivat maksamaan viimeisetkin toimeentulonsa rippeet kruunulle. Tämä lisäsi edelleen autiotilojen määrää. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.227

Veronkantoon tehtiin tarkennuksia ja muutoksia 1600 luvun aluksi. Siihen oli mitä ilmeisimmin laukaisevana tekijänä vaikuttamassa katovuodet ja kruunun saamatta jääneet verot. Kehittämisentarpeeseen vaikuttivat myös veronkantoon liittyvät muut perusteiden epäkohdat, kuten esimerkiksi manttaalitilan koon määrityksen yhtenäistäminen. Alla kaaviossa on esitelty veronkantojärjestelmä 1500 -luvulla ja 1600 -luvulla.

Kuva 4

1600 luvun alussa uudistettu verojärjestelmä helpotti ainakin hallinnon toimintaa koska veroja yhdistettiin. Se ei tuonut kuitenkaan helpotusta talonpojan veron määrään. Verojen määrä ei laskenut vaan pikemminkin nousi 1600 -luvulle tultaessa. Verottaja sääteli veron määrää käytännössä apuveroilla.

Ilmastolla oli niin hyviä kuin huonoja puolia talonpojan veronmaksukykyyn. Sen viileys keväisin oli hyväksi muun muassa kalan säilömisen kannalta. Vilkuna 1998, 141; Vilkuna 1965, 12–14; Talve 1973, 32 Ilmasto ja sen muutokset vaikuttivat viljankasvuun suotuisasti tai epäsuotuisasti. Voi olettaa ainakin osittain, että esimerkiksi itäisessä Suomessa maksettiin veroja 1540 -luvulla mielellään viljana, koska sadot olivat hyviä ja siellä oli suotuisat kasvuolosuhteet. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.109 Ilmasto kylmeni 1500 -lopulle tultaessa.  Tuli katovuosia, jolloin esimerkiksi viljan ja heinän satotuotto romahti enemmän ti vähemmän.  Vuosia 1601–1602 nimitetään ”olkivuosiksi”. Silloin epäsuotuisat sääolosuhteet veivät suuren osan talonpoikien sadosta 2 vuotena peräkkäin. Kruunu eli Kaarle Herttua tuli tässä tapauksessa talonpoikien toivetta ”vastaan” verorasituksen pienentämiseksi ja myöntyi antamaan talonpoikien 2 vuoden verot anteeksi. Oja 1955, 32–39; Jutikkala 2003, 292–293; Heino 1987, 228

Talonpojilla oli mahdollisuus saada äänensä kuuluville ja osin vaikuttaa verotukseen liittyviin asioihin sekä tarpeen tullen ilmoittaa tyytymättömyyttänsä kihlakunnankäräjillä ja kirjelmöimällä suoraan kuninkaalle. Suoraa kuninkaalle osoitettuja tyytymättömyyskirjeitä on osoitettu varsinkin 25 -vuotisen sodan aikana. Niissä osoitettiin yleensä tyytymättömyyttä kruunun kirjureita ja vouteja kohtaan. Talonpojat valittivat kasvaneesta verorastituksesta, joita aiheutui muun muassa ylimääräisistä työvelvollisuuksista ja niin kutsutuista apuveroista. Priha 1967, 56–57 Vouteja syytettiin huijausmaisesta mittojen ja painojen käytöstä sekä rästiverojen määräämisestä. Priha 1967, 1–3, 22,68–80; Kiuasmaa 1962, 420–434 Talonpojat anoivat myös verohelpotuksia. Niiden tavallisimpia syitä olivat palot, sotaväestä johtuvat rasitukset tai sadon heikkous. Nuijasota on yksi näkyvimmistä esimerkeistä alueellisesti 1500 -luvun lopulla esiintyneestä reagoinnista muun muassa verotuksen rasittavuuteen.

2.      Kahden kylän verorasitukset 1500 – 1600 luvun vaihteessa

Kuva 5Tässä kappaleessa esitetään kahden sisämaassa olevan viljelyä ja karjanhoitoa harjoittavan kylän verorasitus 1600 -luvun alussa. Esiteltävät kylät ovat kumpikin 10 tilan kyliä. Ensimmäinen on Korsholman läänin eteläisen Pohjanmaan voutikunnan Lapuan pitäjän Kuortaneen Ruonan kylä. Toinen on Kokemäenkartanon läänin Ylä-Satakunnan voutikunnan Kyrön pitäjän Kihniön kylä. Esiteltävien kylien sijainnit on merkitty punaisella tähdellä karttaan. Niiden välimatka on noin 80 kilometriä. Maantieteellisesti kyseiset kylät sijaitsevat suurin piirtein saman laatuisilla alueilla niin kasvuolosuhteiltaan kuin maalajeiltaan. Asutus on levinnyt näille entisille erä-, pyynti- ja laidunnusmaille lähes samanaikaisesti.

Verotusperusteet ovat näissä esimerkkikylissä yhtäältä samat ja toisaalta erit. Niitä voi sanoa kirjaviksi jo paperilla ja voi vain kuvitella, mitä oli niiden määritys ja kanto käytännössä. Laskelmissa oli paljon muuttujia ja ne olivat kohtuullisen työläitä laatia. Otaksuttavasti kirjureilla ja voudeilla on ollut täysi työ saada veroperusteet 1500 – 1600 luvun vaihteessa kullekin tilalle laadittua. Tämän jälkeen laskelmien perusteet, ”oikeudenmukaisuus” ja ”tasapuolisuus” on vielä pitänyt selittää verovelvollisille talonpojille. Veronkantojärjestelmään liittyvät arviot, perusteet, mittaukset ja laskelmat ovat mitä todennäköisimmin saaneet useimman asianomaisen pään ainakin hetkeksi pyöreälle.

Laskelmien perusteella Kuortaneen Ruonan kylän kokonaisverorasitus oli noin 5 prosenttia suurempi suhteessa kuin Kyrön Kihniön kylän.  Maaverossa oli suuri ero. Kyrö Kihniön maavero oli noin 50 prosenttia pienempi suhteessa kuin Kuortaneen Ruonan kylän vastaava vero. Verorasitus tasoittui apuverojen kautta. Apuverorasitus oli suhteessa suurempi Kihniön kylälle.

Näiden kahden voutikunnan kylien verorasituksesta saa tällä vertailulla selville muun muassa, että se on ollut markkamääräisesti kohtuullisen tasapuolinen. Apuverojen lukumäärä ja kirjavuus on myös huomiota herättävä. Nämä laskelmat eivät kerro veron maksamiseen tai kantamiseen liittyvistä käytännön ongelmista.

Alla on esitetty esimerkkiverolaskelmat 1. ja 2. kahden kylän osalta:

A. Korsholman läänin Eteläisen voutikunnan Lapuan pitäjän Kuortaneen Ruonan kylän verorasitus 1500 – 1600 luvun vaihteessa.

Kuva 6

B. Kokemäenkartanon läänin Ylä-Satakunnan voutikunnan Kyrön Kihniön kylän verorasitus 1500 – 1600 luvun vaihteessa.

Kuva 7

Yhteenveto

Ruotsin kruunun verotus oli 1500 – 1600 lukujen vaihteessa raskas taakka Ruotsin Suomessa varsinkin vähävaraisille ja toimeentulonsa kanssa painiskeleville talonpojille. Parhaiten selvisivät ne talonpojat, joiden tilat olivat viljavilla alueilla ja joilla oli peltoalaa sekä taitoa viljellä.

Veronkantoon liittyi otaksuttavasti paljon asioita, jotka olivat kielteisiä tai ainakin hämmentäviä talonpojille. Tieto siitä, mihin käyttöön heiltä kerätyt verot menivät, koettiin todennäköisesti usein epäoikeutetuksi. Lukutaidottomuus lisäsi heidän hämmennystä verotuksen suhteen. Ruotsin käymän 25 -vuotinen sodan takia verojen määrä lisääntyi. Verojen määrän laskentaan liittyvät arvioinnit ja mittojen kirjo ei mitä ilmeisimmin vahvistanut talonpoikien luottamusta verottajaan eli kruunuun.  Työsuoritteiden teko vei talonpoikien resursseja ja niiden muuttamista ”pysyväksi” rahalliseksi veroksi ei yleensä katsottu hyvällä. Uusi verojärjestelmä 1600 -luvun alussa ei laskenut heidän verojaan. Apuverojen muodostumisperusteet olivat 1500 -luvun lopulla sellaiset, että ne lisäsivät varsinkin vähävarasten tilojen autioitumista. Katovuosien 1601 – 1602 ja niiden aiheuttamaa maksukyvyttömyyttä ei otettu huomioon heti. Vaikka kadon perusteella annettiin helpotuksia myöhemmin, oli useita autiotiloja ehtinyt jo syntyä. Voutien ja heidän kirjuriensa veronkantotoimet aihettivat aika ajoin ristiriitoja hallinnon ja talonpoikien kanssa.

Veronkannossa oli myös hyviä puolia molemmille osapuolille. Se oli esimerkkilaskelman perusteella ilmeisen tasapuolinen ainakin Ylä-Satakunnan ja eteläisen Pohjanmaan voutikuntien osalta. Talonpojilla oli myös mahdollisuus valittaa kuninkaalle, mikäli havaitsi siihen aihetta. Talonpojalla oli mahdollisuus maksaa niillä luontaistuotteilla, joita hänellä oli. Myös rahalla maksu mahdollistui. Tasapuolisuus apuverojen maksun suhteen otettiin 1500 -luvun lopulla huomioon kun tilojen ”todellinen” koko otettiin veron muodostumisperusteeksi. Uudistettu verojärjestelmä helpotti todennäköisesti pienempien tilojen verotusta kun taas isommat saivat suhteessa lisää veroja maksaakseen.

Voi hyvin otaksua, että verotuksen rasittavuuden luotettavimpana mittarina toimii autioituneiden tilojen määrä tuona aikakautena. Tilojen autioituminen lisääntyi apuverotuksen rasituksen kasvun myötä 1500 -luvun loppupuolella. Vaikka kruunu muutti tämän takia verotusperusteita, jäi jäljelle ne vähävaraisten talonpoikien tilat, joiden vuoro autioitua tuli katovuosien 1601-1602 jälkeen.

Kaiken kaikkiaan Ruotsin kruunun apuvero, katovuodet ja sodat kasvattivat kruunun verotuksen niin korkealle tasolle 1500 -luvun lopulla ja 1600 -luvun alkupuolella, että verojen maksusta tuli monelle talonpojille raskas taakka ja osalle niitä oli liikaa.

Lähteistä: Ilman Suvianna Seppälän väitöskirjaa tätä artikkelia ei olisi syntynyt. Kiitos!

Lisää aiheesta: Suvianna Seppälä: Viljana, nahkoina, kapakalana Doria (pdf)

© Jari J Tuomisto

Mainokset
Kruunun verotus ja sen mitta 1500 – 1600 -luvun vaihteessa

Kenraalikuvernöörit Ruotsin Suomessa 1600 ja 1700 luvuilla – Per Brahe ja Gustav Fredrik von Rosen

Kenraalikuvernööri oli Suomen ylin siviili- ja sotilasviranomainen 1600 – ja 1700 -vuosisadoilla Ruotsin valtakunnassa. Kuningas ja valtaneuvosto säätelivät kenraalikuvernöörin vallankäyttöä antamalla hänelle enemmän tai vähemmän valtuuksia eli päätösvaltaa. Ne olivat viran hoitamisen perusta ja tuki. Viran tavoitteita ja tehtäviä ohjasivat omalta osaltaan kuningas, valtaneuvosto sekä voimassa olevat lait, asetukset ja ohjesäännöt. Kenraalikuvernööri itse vaikutti myös tavoitteisiin tuomalla esiin muun muassa epäkohtia ja esittämällä tapoja niiden kuntoonlaittamiseksi.

Tässä artikkelissa esitellään, tarkastellaan ja vertaillaan kahta kenraalikuvernööriä ja heidän kausiaan, tehtäviään ja heidän toimiensa käytännöllisyyttä eri vuosisadoilla.

Brahe 3

Ensimmäinen henkilö on valtaneuvoston jäsen, sotilas ja kreivi Per Brahe, joka oli virassaan kaksi kertaa 1600 luvulla.



Toinen henkilö on valtaneuvoston jäsen, sotilas ja kreivi Gustav Fredrik von Rosen, joka oli Suomen kenraalikuvernöörinä 1700 -luvun puolivälissä.


Yhteistä heille oli se, ettei heistä kumpikaan näytä erityisesti hakeutuneen ”syrjäisen” Suomen kenraalikuvernöörin virkaan. He ajautuivat Suomen kenraalikuvernööriksi poliittisten tapahtumien virran tuomana eikä se olut heidän ensi toiveensa viran suhteen.

Per Brahen kenraalikuvernöörikaudet Suomessa vuosina 1637–1640 ja 1648–1651

Per eli Pietari Brahe valittiin kenraalikuvernöörin tehtäväänsä sen jälkeen, kun suomalaiset olivat sitä esittäneet maassa olevien epäkohtien korjaamiseksi. Se sai valtaneuvoston tuen, sillä sekin oli kiinnittänyt huomiota Suomen lukuisiin kehittämistarpeisiin Suomen historia,Pentti Virrankoski s.198.

von rosen 1

Hän hoiti ensimmäisen kauden tehtäväänsä vuosina 1637 – 1640 eli sen pituus oli 3 vuotta. Kenraalikuvernööri Brahe ja hänen kansliansa toimi Ruotsin alaikäisen kuningatar Kristiinan holhoojahallituksen alaisuudessa. Hänen valtaansa kuului Suomi, muttei Käkisalmi ja Pohjanmaan lääni Petri Karonen,Pohjoinen Suurvalta s.272. Päätehtävä oli laittaa kuntoon Suomessa havaittuja epäkohtia.

Turun linnan remontti

Ensi töikseen vuonna 1637 Brahen käskystä Turun linnaan remontoitiin työskentelytilat hänelle ja hänen virkamiehilleen. Hän hoiti virkaansa ja myös asui siellä. Brahe otti tehtävästään tiukan johtajan otteen aloittamalla kehittämistoimet tilanteen kartoituksella. Hän teki useita tutustumis- ja tarkistusmatkoja hallitsemilleen alueille Suomessa ja myös Pohjanmaan lääniin.

Tarkastusmatkat

Hän raportoi ja teki muistioita näkemästään ja kokemastaan. Hän laati laajan selvityksen alaikäiselle kuningattarelle ja holhoojahallitukselle 1639 kesällä tekemästään tarkastusmatkaltaan. Hän kuvailee ja kehuu olosuhteita ja maata yleensä, paitsi sen itäistä osaa, joka oli hänen sanojensa mukaan kivikkoista eikä ylen viljavaa. Pohjanmaan asukkaita hän kehuu ja sisämaan asukkaita hän moittii esimerkiksi ruokailutavoista. Muistio sisältää muun muassa Brahen kehotuksen olla läänittämättä Pohjanmaata. Siinä oli myös parannusehdotuksia kuten esimerkiksi se, että Suomeen piti perustaa akatemia. Hän erottelee ja arvio alueita muun muassa talouden, kansanluonteen, uskonnon, aateliston aseman ja sotilasrasitusten näkökulmista.

Lääninhallinto, posti, elinkeinot ja kaupungit sekä Turun Akatemia

Brahe sai järjestettyä ensimmäisellä virkakaudellaan lääninhallintoa ja oikeudenhoitoa. Kihlakunnantuomareita alettiin valvoa Brahe toimesta. Hän pyrki saamaan läänien johtoon oloihin sopivia henkilöitä. Hänen johdollaan perustettiin Suomeen vuonna 1638 ”Tukholmasta” käsketty postilaitos, jonka ohella nopeutettiin teiden rakentamista. Hän pyrki saamaan eteenpäin myös elinkeinoja ja kaupunkilaitosta Suomen historia,Pentti Virrankoski s.198. Myös uusia kaupunkeja kuten Hämeenlinna ja Savonlinna perustettiin. Hän oli tärkeässä asemassa Turun Akatemian perustamisessa.

Ensimmäisen virkakauden tulokset

Kun ajatellaan hänen ensimmäisen virkakautensa onnistumista tuon aikaisten suomalaisten mielestä, voidaan todeta sen onnistuneen hyvin, sillä Suomessa oltiin hyvin pettyneitä, kun Brahen virkakausi päättyi vuonna 1640 Suomen historia,Pentti Virrankoski s.198. Jos onnistumista ajatellaan johtamisen kannalta, niin hän tarttui ripeästi toimeen, hahmotti tilanteen itse näkemällä ja kuuntelemalla, raportoi ja esitti parannusehdotukset sekä toimeenpani niiden perusteella ”Tukholmasta” käsketyt asiat. Tätä voi sanoa suoraviivaiseksi ja selkeäksi sekä laajanäköiseksi johtamiseksi.

Toinen virkakausi; edelleen kehittämistä ja rakentamista, uusina kievari- ja majamieslaitos sekä koulujärjestys

Toinen virkakausi alkoi Brahella vuonna 1648 ja päättyi vuonna 1651 Suomen historia,Pentti Virrankoski s.198. Hänen hallintoalueensa muuttui siten, että Pohjanmaa tuli hänen valtaansa ja Käkisalmen lääni jäi häneltä pois. Hän jatkoi ja kehitti ensimmäisenä virkakautenaan alulle pantuja toimia. Uusia kaupunkeja perustettiin ja Helsinkiä siirrettiin uudelle alueelle. Tieverkoston rakentamista jatkettiin. Hän piti tärkeänä kulkemisen kannalta järjestä ja rakentaa niin kutsuttu kievarilaitos teiden risteymä- ja etappikohtiin. Pitkän matkan kulkijalle oli tärkeää saada hevonen vaihtoon ja itselleen lepo ja huolto. Hän kehitti myös niin kutsutun majamieslaitoksen, jonka avulla talonpojat saivat tuotteitaan myyntiin myös kaupungeissa sekä samalla itselleen yösijan ja kestityksen. Hänen oli tärkeässä asemassa myös koulujärjestyksen aikaansaamisessa vuonna 1649 Suomeen.

Tapa hoitaa tehtäväänsä

Ylhäisaateliin kuuluva, oppinut kreivi Per Brahe ei halveksinut Suomea, eikä tehtäväänsä kenraalikuvernöörinä. Hänen tavallensa hoitaa tehtäväänsä oli ominaista asiallisuus ja ennakkoluulottomuus alaisia kohtaan Turun linna s.84. Usean lähteen perustella näyttää siltä, että hän oli johtamistaitoinen, oppinut, kunnianhimoinen ja vastuuntuntoinen tehtävässä, joka hänelle määrättiin. Hän pyrki lisäksi saamaan selville muita epäkohtia ja yritti saada niitä valtuuksiensa rajoissa korjattua. Suurista korjaustarpeista tai kehittämiskohteista hän teki esityksiä eteenpäin.

Moraali Suomea kohtaan

Hän oli myös suurmaanomistaja ja vaikka hän ilmoitti selvityksessään Suomesta ”Tukholmaan” esittävänsä, ettei esimerkiksi Pohjanmaan läänityksiä toteutettaisi ja se jätettäisiin ilman aatelia, oli hän ottamassa itselleen Kajaanin lääniä seuraavassa vaiheessa kun kuningatar Kristiinan niitä jakoi Petri Karonen Pohjoinen Suurvalta s. 272. Tästä huolimatta syy siihen, miksi hän näyttää pyrkineen näihin Suomen onneksi saavutettuihin tavoitteisiinsa, on mitä ilmeisimmin siinä, että hän halusi luonteensa mukaisesti ”saada annettu tehtävä hoidetuksi kunniansa kautta”. Suomalaiset olivat häneen ilmeisesti hyvin tyytyväisiä, vaikka hallinto toteutettiin ylhäältä alaspäin ja heiltä ei yleensä kysytty mitään.

Gustav Fredrik von Rosenin kenraalikuvernöörikausi Suomessa vuosina 1747-1754

Yleistä

Gustaf Fredrik von Rosen syntyi vuonna 1688 ja kuoli vuonna 1769. Hän oli ruotsalainen karoliinisotilas ja Suomen kenraalikuvernööri sekä paljon muuta, kuten esimerkiksi valtaneuvoston jäsen, vapaaherra ja kreivi. Hän oli jäsenenä hattu-puolueessa.

von rosen 2

Suomen kenraalikuvernööriksi hänet nimitettiin 13.2.1747 ja hän oli virassaan noin viisi vuotta. Lähteistä riippuen hänen viran päättämisaika liikkuu vuosien 1752 – 1754 välillä, mikä johtunee siitä, että hänen virkaansa hoiti ilmeisesti sijainen vuodesta 1752 tehtävän päättämiseen saakka. Von Rosenin tärkeimpinä tehtävinä oli Ruotsin Suomen puolustuksen vahvistaminen, talouselämän virkistäminen sekä suomalaisten luetettavuuden valvonta.

Von Rosenista ei ole kirjoitettu paljoa ja hän on kiistelty hahmo. Hänen ansioistaan ollaan useaa mieltä. Arvostelijat syyttävät hänen saavutuksiaan vähäpätöisiksi ja toimiaan muun muassa Suomen hyväksi epäonnistuneeksi. Hänellä oli kuitenkin aikanansa myös arvovaltaisia tukijoita. Häntä suosivat niin Ruotsin kuninkaat kuin puoluetovereiden joukko. Hänen päätehtävänsä oli vahvistaa kenraalikuvernöörin virassansa Suomen puolustusta ja virkistää sen taloutta. Mitä Gustav Fredrik von Rosen sitten sai aikaan? Tarkastellaan seuraavaksi niitä asioita, jotka edistyivät hyvin tai huonosti hänen virkakautenaan.

Kenraalikuvernööri von Rosenin tehtävä Ruotsin Suomen puolustuksen kohentamiseksi perustuivat jo aikaisemmin tehtyihin suunnitelmiin, jotka oli hyväksytty valtaneuvostossa. Von Rosenin tehtäväksi tuli näin valvoa puolustussuunnitelman toteutumista ja lähinnä sen linnoitusten rakentamista. Lisäksi hänelle kuului taloudellisten resurssien koordinointi, valvonta ja varaaminen. Hänen tehtävänsä olivat otaksuttavasti tarkoin määritelty ohjesäännöillä. Lisäksi hänen Tukholman valtaneuvosto suitsi hänen toimintaansa. Hänellä ei ollut myöskään valtuuksia toteuttaa kehittämissuunnitelmia. Häntä rajoitti myös valtakunnan erittäin huono taloudellinen tilanne.

Puolustus ja sen ylin valvonta

von rosen 4

Sveaborgin eli Viaborgin linnoitustyö oli osa koko Helsingin ympärille suunniteltua linnoitusprojektia 1740 -luvulta. Sen piti suojella Helsinkiä ja luoda turva- ja voimapesäke Ruotsi – Suomen itärajalle. Tämä on kuitenkin hyvä esimerkki epärealistisesta puolustuksen suunnittelusta ja rakentamisesta Ruotsi – Suomessa tuohon aikaan. Von Rosenin voi katsoa olleen kyseisestä asiasta ainakin vähän selvillä, sillä hän yritti vaikuttaa linnoitusten suunnittelijan Augustin Ehrensvärdin rakentamisjärjestykseen. Hän halusi saada linnoituksen valmiiksi pala palalta. Näin se olisi hänen mielestään ainakin osiltaan tavoitteen mukaisessa tehtävässään. Ehrensvärd rakensi kuitenkin linnoitusta kokonaisuutena.

Sveaborgin rakentaminen näyttää muodostuneen von Rosenin silmätikuksi. Ainakin rakentamisesta vastaavan Augustin Ehrensvärdin mielestä, mikäli lähetettyjen kirjeiden sisältöä on uskominen. Eniten vikaa von Rosen näki vikaa rakentamisjärjestyksessä. Augustin Ehrensvärdin ja hänen lähimmän upseerinsa Fabian Casimir Wreden kirjeiden sisältö kuvastaa äärimmäistä ahdistusta kenraalikuvernööriä ja hänen apulaistaan kohtaan.

Von Rosen lähetti myös kirjeitä. Niitä saivat niin kuningas, valtaneuvosto kuin hallinnon virkamiehet. Hän raportoi ja esitti näkemyksiään esimerkiksi Sveaborgin rakentamisesta. Nämä ovat olleet ilmeisesti vaikuttamassa myös kuningas Aadolf Fredrikin asenteeseen Sveaborgin linnoitustöitä kohtaan. Hän arvosteli hyvin ankarasti Suomen matkalta palattuaan vuonna I752 koko Sveaborgin linnoituksen puolustussuunnitelmaa, joka oli lähinnä Ehrensvärdin käsialaa, sekä linnoitusrakennelmien teknistä toteutusta. E. W. Juva. Suomen puolustus 1721 – 1808

On edelleen kiistanalaista, miten paljon tähän arvosteluun on ollut vaikuttamassa kenraalikuvernööri ja hänen raportointinsa. Kiistatta on kuitenkin selvää, että Sveaborgin linnoitus ei palvellut tuon ajan puolustuksellista tarvetta. Venäläisellä vihollisella oli mahdollisuus vallata Helsinki myös maitse.

Voi otaksua, että kenraalikuvernööri von Rosen oli tavalla tai toisella mukana myös varamieslaitoksen luomisen alkuvaiheessa Suomessa. Armeijan kehittämiseksi pyrittiin myös Suomen puolella 1740 -luvulla rakentamaan niin kutsuttu varamieslaitos. Siinä pyrittiin aloittamaan varamiehistöön perustuva väenotto. Se tarkoitti sitä, että kaksi jalkaväkiruotua ja kaksi rusthollia laittoivat yhdessä sotajoukkoihin yhden varamiehen. Se onnistui jollain lailla ja perustettaviin joukkoihin saatiin joitain varamiehiä. Varamieslaitos alkoi kuitenkin toimimaan toden teolla v. 1776. Terhi Nallinmaa-Luoto Militaria-asiakirjojen tulkinta ja käyttö sukututkimuksessa

Maanmittaus

Von Rosenille oli annettu sotilaalliseen puolustustehtävään liittyen myös sotillaallisten alueiden kartoitustehtävä vuonna 1747.Juvelius 1921 Jo aikaisemmin Hattujen sodan jälkeen vuodesta 1743 oli suunniteltu ja tehty töitä kartoituksen eteen. Kartoituksen toisena tarkoituksena oli luoda perusta maan taloudelliselle kehitykselle, ajatellen tehostaa verotusta. Kustakin kartoituspitäjästä oli laadittu tarkka selitys, josta ilmeni muun muassa alueen maaperä, tuotteet ja väestömäärä, elintavat ja -keinot. http://www.maanmittaustieteidenseura.fi/…/2010_2_harju.pdf Rekognosointi eli tiedustelukartoitus aloitettiin lokakuun 27 päivänä 1747. Gustafsson 1933, 101–105 Von Rosenin aikana siihen kuului lähinnä linnoitettavien alueiden kartoitus. Edellä oleva kuului von Rosenille annettuun ohjesääntöön ja näin ollen sen aloittamista ei voi laskea hänen ansiokseen. Hänen voidaan otaksua toimeenpanneen sen ja valvoneen sen toteutusta.

Von Rosenin ansioksi voidaan kiistatta lukea niin kutsutun kreivi von Rosenin kartan laatiminen vuonna 1747. Rosen oli halunnut vasta valmistuvaan karttaan tarkennuksia ja parannuksia lähinnä itseään ja hallintoaan varten. Kartan toimitti Georg Biurman ja se oli selvä parannus aikaisempiin karttoihin nähden.http://www.vanhakartta.fi/…/kreivi-von-rosenin-kartta-1747

Isojako

Isojakoa peltojen, niittyjen ja metsien omistuksen suhteen puitiin v. 1746 – 47 valtiopäivillä. Sen päätökset olivat kuitenkin sellaiset, että se lähti erittäin hitaasti käyntiin myös Suomessa. Jos yksikin osakas oli eri mieltä maan jaon perusteista, halkominen ei toteutunut. Vuonna 1751 valtiopäivillä päätettiin kuitenkin alkaa valmistelemaan isojaon kehittämistä suuntaan, jossa ei tarvittu kaikkien osakkaiden suostumusta. Kuusi 1914, s. 61 Isojakoa koskeva asetus julkaistiin vuonna 1757. Siinä on kullakin halukkaalla talollisella oikeus tiluksensa erilleen jakamiseen isojaolla ja näin saada maansa yhdistetyksi yhteen palstaan.

Kenraalikuvernööri von Rosen lienee vaikuttanut Suomen osalta isojakoon suunnitteluvaiheessa, mutta hänellä ei todennäköisesti ollut osuutta itse isojaon toimeenpanolle vuonna 1757. Hän oli poistunut maasta jo vuonna 1751 ja oli tuolloin jo muissa tehtävissä.

Talouden virkistäminen

Talous oli Ruotsi – Suomessa 1700 -luvulla huonolla tasolla lähinnä käytyjen ja käytävien sotien ja jatkuvan varustautumisen takia. Von Rosenilla ei ollut päätösvaltaa niille kustannuksille, jotka menivät laskelmien yli. Näin kuitenkin kävi ja laskelmat pettivät karkeasti. Von Rosen lähetti Ruotsin puolella oleville päättäjille useita anomuskirjeitä rahoitusten saamiseksi muun muassa Sveaborgin linnoitustyömaan paisuneiden kustannusten peittämiseksi. Rahaa ja rakentamiseen tarvittavia muita resursseja ei saatu suureellisiin suunnitelmiin nähden tarpeeksi ja linnoitustyömaita supistettiin alkuperäissuunnitelmista. Puolustussuunnitelmat oli suunniteltu myös maalle Helsingin ympärille, mutta ne olivat toteuttamiskelvottomat niin taloudellisten- kuin työväkiresurssien puutteen takia.

Linnoitusten, kuten myös koko puolustussuunnitelman, toteutus oli suurempi urakka kaikille osallisille, niin Suomessa kuin Ruotsissakin, kuin oli ajateltu. Pieleen menivät niin taloutta, materiaalia kuin työvoimaa koskevat laskelmat. Toki voi ajatella, että materiaali, jota ei ollut paljoa paikallisesti tarjolla rakentamisen alkuvaiheessa, virkisti taloutta siinä vaiheessa kun sitä alettiin alkuvaiheiden jälkeen saada myös Suomesta.

Näin voi ajatella, että von Rosen virkisti linnoitustyömaiden rakentamisen kautta paikallisesti ainakin jonkun verran Suomen taloutta. Kaiken kaikkiaan puolustusrakentaminen ja muu varustautuminen rasitti huomattavasti Ruotsin talouden menopuolta ja näin asetti paineita saada tuloja lisää verotuksen kautta. Verotuksesta kärsi sitten lopuksi myös Suomessa lähinnä talonpojat.

Mielialojen valvonta ja venäläsvaikutuksen estäminen

Karjalassa korkeissa viroissa olevat henkilöt olivat hyvissä väleissä muun muassa rajan toisella puolella olevien virkaveljiensä kanssa. Olihan heitä jäänyt sinne suuren Pohjan sodan jälkeen rajan paikkaa siirrettäessä. Von Rosenin kerrotaan katsoneen tätä pahalla. Hänen sanotaan mahdollisesti hoitaneen ainakin yhden tuomariviran haltijan vaihdon. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/418/ Hän pyrki estämään venäläisten vaikutuksen Suomessa ja varsinkin sen itärajan läheisyydessä.

Häntä kuvaillaan useassa lähteessä epäluuloiseksi. Se sopi ilmeisen hyvin suomalaisten luotettavuuden tarkkailuun. Hänen yksi tehtävänsä oli tarkkailla Suomessa venäläismielisyyttä. Hän valvoi innolla sitä vakoojiensa avulla ja toimi tarvittaessa poiskitkeäkseen sen. Hän toteutti sitä muun muassa vaikuttamalla virkaanvalintoihin. Hänellä oli lisäksi ympäri Suomen, ja otaksuttavasti varsinkin itärajan tuntumassa, urkkijoita, joiden raportoinnin perusteella hänelle muodostui ”syvällinen” käsitys siitä; mitä, missä, milloin ja kuka puhui mitäkin. Jos puheet eivät olleet kruunulle ja kenraalikuvernöörille myönteisiä, joutui puhuja tuomioistuimeen vastaamaan teoistaan. Einar W. Juva ja A. R. Cederberg

On todennäköistä, että tällainen toiminta ei ollut juuri kenenkään mieleen. On otaksuttavaa, että niin suomalaisten kuin ruotsalaisten virkamiesten ja aatelisten arvostus von Rosenia kohtaan laski huomattavasti tämän kaltaisen johtamisen tuloksena.

Terveydenhoito: piirilääkärit

Terveydenhoito astui askeleen eteenpäin myös Suomen puolella 1740 luvun lopulla. Piirilääkärit tulivat Suomeen von Rosenin virkakaudella. Oliko piirilääkärilaitoksen tulo Suomeen siten von Rosenin aikaansaamaa?

Collecium Mediciumin alaisena toimiva piirilääkärilaitos ohjasi Ruotsi – Suomen terveydenhoitoa. Tämä lääkäreistä koostuva kolleegio oli taas kuninkaan ja valtaneuvoston alaisuudessa. Vähäinen määrä piiriläkääreitä toimi Ruotsin puolella jo 1600 -luvulla. Lääkäripiirejä oli 1700 -luvun alussa yhdeksän. Tämä järjestelmä laajeni hitaasti. Suomen ensimmäinen piirilääkäri saatiin Pohjanmaalle vuonna 1749. Saara-Maija Kontturi, Parantajat ja tieteentekijät s.6 Hän oli Rudolf Hast, joka oli ollut jo tätä ennen vuodesta 1747 lähtien Suomessa kenraalikuvernööri Gustav von Rosenin viraston ja armeijan lääkärihoidon antajana.

Noin 1743 eli pikkuvihan jälkeen oli lääneissä käynnistetty maksukeräykset, jotta saataisiin piirilääkärit Suomeen. Pohjanmaan kaupungit saivat ensimmäiseksi koottua rahastoon tarvittavan pääoman. Tämän turvin saatiin Pohjanmaalle perustettua Suomen ensimmäinen piirilääkärin toimi. Piirilääkäreiden palkanmaksu valtaneuvoston päätöksellä kruunun varoin alkoi vasta vuonna 1772. Arno Forsius, Barthold Hast-Piirilääkäri, Suomen kansallisbiografia 3

Näiden lähteiden tietojen mukaan von Rosen on suhtautunut ilmeisen positiivisesti lääkärinsä siirtymiseen piirilääkäriksi Pohjanmaan Vaasaan vuonna 1749. Nämä tiedot eivät kuitenkaan tue sitä ajatusta, että piirilääkärit olisi saatu Suomeen von Rosenin ansiosta ja avulla.

Kruunun- ja pitäjänmakasiinit

Kruunun makasiineja perustettiin 1700 luvullakin lähinnä varmistamaan kruunun virassa olevien palkanmaksu sekä sotilaiden muonitus. Niitä tarvittiin varsinkin huonoina viljavuosina. Niiden kapasiteetti havaittiin Ruotsi – Suomessa riittämättömäksi turvaamaan katovuotena kaikkien ihmisten ravinnon saanti. Kruunu keksi 1700 luvun alussa pitäjänmakasiiniajatuksen kaikkien ihmisten ja viljelijöiden pelastukseksi. Jokaiseen Ruotsi – Suomen pitäjään oli tavoite saada talonpoikien itse rakentama, kustantama ja ylläpitämä varaviljamakasiini.

Kenraalikuvernööri August Fredrik von Rosenin virkakauden aikana 1750 -1751 perustettiin varsinkin pitäjänmakasiineja paljon. Oliko tämä von Rosenin ansiota?

Kruunu ”markkinoi” jo 1720 -luvulta asti tätä mahdollisuutta talonpojille. Makasiineja syntyi kuitenkin aina 1740 -luvulle hyvin hitaasti, koska hyviä satovuosia ei ollut. Näin hyvästä sadosta otettavaa peruspääomaosuutta ei ollut mahdollisuus kerätä taloista.

von rosen 5

Suomessa ja otaksuttavasti myös Ruotsin puolella saatiin vuonna 1750 erinomainen sato. Talonpojat eivät halunneet myydä kaikkea viljaansa halvalla hinnalla vaan laittoivat osan sadosta itse perustamaansa makasiiniin. Esimerkiksi Pohjanmaalla, Uusimaalla ja Hämeessä perustettiin 1750 – 1751 lähes kaikkiin niiden pitäjiin makasiinit. Juntumaa, Rasila,Suomen maatalouden historia,Osa I s.398-399

On siis mitä todennäköisintä, ettei pitäjänmakasiineja perustettu noina vuosina von Rosenin ansiosta. Tärkein syy pitäjänmakasiinien perustamiseen von Rosenin virkakaudella lienee erinomainen sato.

Kenraalikuvernöörikaudet vertailussa

Jos tarkastellaan näiden kahden ylhäisaatelisen herran kenraalikuvernöörikausia toisiinsa niin ensimmäisenä kiinnittyy huomio aikakausiin, jona he virkaansa Suomen hyväksi suorittivat. Aikakaudet olivat erilaiset taloudellisesti, hallinnollisesti sekä sotilaspoliittisesti. Toisena asiana ei voi olla kiinnittämättä huomiota heidän erilaisiin johtamistapoihin virassansa. Kolmanneksi tulee se asia, mitä he saivat aikaan kausillaan. Neljänneksi tarkastellaan mikä oli heidän moraalinsa ja syynsä tehdä Suomen hyväksi asioita.

Aikakaudet

Ruotsi oli Brahen kenraalikuvernöörikausina 1600 -luvun puolivälin aikana suurvalta ja voi taloudellisesti kohtuullisen hyvin, mikä vaikutti parantavasti myös Brahen toimien onnistumista. Hänelle voitiin antaa laajempi toimintavapaus ja valtuutukset hoitaa kenraalikuvernöörin tehtävää kuin von Rosenille 1700 -luvulla kun Ruotsin valtakunnan talous voi huonosti. Tämä heikensi jo virantoimitukseen lähtiessä von Rosenin virantoimitusta ja asetettujen tavoitteiden saavuttamista.

Hallinnollisesti Ruotsi oli 1600 -luvulla Brahen hoitaessa kenraalikuvernöörin virkaansa ensin holhoojahallituksen alaisena ja toisella kaudella nuoren kuningatar Kristiinan alaisuudessa. Se, että holhoojahallitus oli tiedostanut Suomen epäkohdat ja huono tilan jo Brahen kautta ennen, edesauttoi Brahen tehtävien hoitoa ja tavoitteiden saavuttamista. Myös se, että Brahe piti kuningatar Kristiinan myös ensimmäisellä kaudella tietoisena muun muassa Suomen kehittämistarpeista, auttoi niiden toteuttamista niin ensimmäisellä ja varsinkin toisella kaudella.

1700 -luvun puolivälissä Ruotsin valta oli valtaneuvostolla. Päätöksen tekoon liittyi politiikka ja kaksi eri ryhmittymää, joka aiheutti lisää vaiheita ja pitkittivät päätöksentekoa. Holhoojahallitus, pienempänä kokoonpanoltaan, ja kuningatar Kristiina 1600 -luvulla pystyivät todennäköisesti suoraviivaisempaan ja nopeampaan päätöksentekoon kuin valtaneuvosto 1700 -luvulla. Nämä asiat olivat vaikuttamassa parantavasti Per Brahen kenraalikuvernöörin viran toimittamisen mahdollisuuksiin. Voi otaksua, että 1700 -luvun hallinnon koostumus ja päätöksenteko olivat heikentämässä taas Gustav von Rosenin viranhoitomahdollisuuksia. Näyttää myös siltä, että Brahe sai enemmän valtuuksia tehtäviensä hoitamiseen kuin von Rosen ylhäältä. Brahe sai 1600 -luvun kausillaan toimia perin itsenäisesti, koska hänellä oli paljon valtuuksia eli valtaa. Von Rosen taas oli valtaneuvoston otteessa ”lyhyen narun päässä” ja hän sai jatkuvasti kirjelmöidä ja tehdä esityksiä toimiensa onnistumiseksi. Voi otaksua, että ”Tukholma” luotti Braheen 1600 -luvulla enemmän kuin von Roseniin 1700 -luvulla.

Sotilaspoliittinen tilanne oli 1700 -luvulla jatkuvasti sotainen ja herkkä. Tämä näkyi viran tehtävien painotuksessa. Von Rosenille annetuissa tehtävissä asetettiin painoarvo Suomen puolustuksen lujittamiselle. Puolustuksen suunnitelmien, kuten muun muassa linnoitusten ja rakennelmien sekä muun varustautumisen, toteuttamisen voidaan katsoa olleen toteuttamiskelvottomat niin niiden tarkoituksen kuin resurssien suhteen. Von Rosenille oli annettu mahdoton tehtävä. Brahen kenraalikuvernöörikauden tehtävissä 1600 -luvulla sotilaallista puolustusta ei mainita useassa lähteissä ollenkaan ja se ei näin ollen ollut ainakaan hänen päätehtäviään.

Johtamistapa

Brahella oli virassaan kenraalikuvernöörinä mitä ilmeisimmin oivat johtamiskyvyt. Hän oli asiallinen ja ennakkoluuloton. Hänellä näyttää olleen luottamukselliset suhteet alaisiinsa. Tähän kykyyn liittyi oppineisuus, kunnianhimo ja vastuuntunto. Näin hän sai suoritettua hänelle määrätyt tehtävät ja hänen alaisillensa ei jäänyt kuvaa huonosta johtajasta. Hänen johtamiskykyjään ei näytä laitetun kyseenalaiseksi historiankirjoituksessa.

Von Rosenin kohdalla on otaksuttavaa, että niin suomalaisten kuin ruotsalaisten virkamiesten ja aatelisten arvostus hänen urkinnan ja valvonnan sävyttämää johtamistapaa kohtaan ei ollut kovin korkea. Von Rosenia on arvosteltu useissa lähteissä vaikeaksi henkilöksi. Häntä on sanottu myös ennakkoluuloiseksi, pikkutarkaksi ja epäluuloiseksi. Tämä antaa viitteen myös hänen johtamistavastaan ja -kyvyistään. Hänen alaisensa eivät mitä todennäköisimmin pitäneet von Rosenin alituisista tarkastuksista ja puuttumisesta esimerkiksi Sveaborgin linnoitustyömaan rakentamiseen. Sanotaan, että häneltä puuttui kokonaisuuksien hahmottamis- ja hallintakyky. Voi olla totta, mitä osoittaa pikkutarkka asioihin puuttuminen. Hänellä lienee ollut näyttöhaluja ”Tukholmaan” ja kenties lievä frustraatio johtuen alituisesta resurssien puutteesta toteuttaa tätä päätehtävää eli puolustuksen lujittamista. Hänellä oli halu suoriutua aatelisella arvolla ja kunnialla tehtävästä, joka näytti toivottomalta.

Von Rosenilla ei ollut samanlaisia johtamiskykyjä kuin Per Brahella. Voidaan sanoa, etteivät tavoitteet, resurssit, valtuudet ja aikakausien olosuhteet olleet tasapuoliset vertailtaillessa näitä henkilöitä. Voidaan kuitenkin todeta, että Brahe oli parempi johtajana tuloksellisuuden ja aikalaisten hänestä antaman positiivisemman kirjallisen palautteen perusteella.

Aikaansaannokset

Kuten edellä on todettu, näiden aatelisherrojen saavutukset poikkeavat monella lailla toisistaan. Brahe sai Suomen hyväksi paljon aikaan. Lisäksi hänen aikaansaannokset eivät perustuneet pelkästään valtaneuvoston tai kuningattaren määräyksien toteuttamiseen vaan hän teki uudistuksia myös omien havaintojensa pohjalta. Von Rosen toimeenpani myös hyviä asioita Suomen hyväksi, mutta päätavoitteen saavuttamisessa eli Suomen puolustuksen vahvistamisessa hän ei onnistunut. Tämän voidaan katsoa johtuneen osaksi myös siitä, ettei von Rosenilla ollut kaudellaan realistisia taloudellisia ja materiaalisia resursseja sekä valtuuksia toteuttaakseen tärkeimpiä tavoitteitaan.Hän kärsi tästä myös alaistensa negatiivisen palautteen muodossa.

Per Brahe lujitti virkamiesten luottavuutta hallinnon toimivuuteen, kun taas von Rosen oli otaksuttavasti johtaja, joka ei katsonut ehkä tärkeäksi saavuttaa kenraalikuvernöörin asemassa alaistensa luottamusta. Von Rosenin kausi aiheutti myös sen, että hänen aikansa jälkeen virka lakkautettiin. Von Rosen teki näin mahdollisesti suurimman virheensä eli ”karhunpalveluksen” koko ”Suomen niemimaan” tulevalle kehitykselle Ruotsin osana.

Moraali Suomea kohtaan

Niin Brahe kuin von Rosen olivat kumpikin aristokratian edustajina kunnian miehiä. He halusivat kasvatuksensa tai luonteensa mukaisesti hoitaa tehtävä kunniansa kautta mahdollisimman hyvin. Brahella oli otaksuttavasti enemmän aitoa halua tehdä asioita Suomen hyväksi. Von Rosen ehkä halusi tehdä Suomea paremmaksi, mutta sotkeutui toimissaan useasti oman luonteensa takia pieniin kiemuroihin ja annettujen resurssien sekä valtuuksien puutteeseen.

Yhteenveto

Kenraalikuvernöörit Per Brahe ja Gustav Fredrik von Rosen tekivät työnsä Suomen hyväksi 1600 – ja 1700 -luvuilla. He olivat kumpikin ruotsalaisia aristokraatteja. Historiankirjoitus on nostanut ehkä syystä Brahen jalustalle ja von Rosen taas tuntuu olevan syystä tai toisesta lähes unohdettu. Kumpikin heistä teki työnsä valtuuksiensa, kykyjensä ja resurssiensa puitteissa. He olivat tärkeitä Suomen kehittämisessä Ruotsin osana. Brahe onnistui omassa työssään erinomaisesti niin itsensä kuin Suomen kannalta, niin kuin hän jäähyväispuheessaan sanoi: ”Niin Suomi kuin minä olimme tyytyväisiä”.

Von Rosen oli taas ikään kuin ”surullisen hahmon ritari”eli hän mitä ilmeisimmin halusi, mutta ei saavuttanut kaikkia kaudellensa asetettuja tavoitteita. On kuitenkin totta, että hän onnistui kehittämään Suomea muutamissa tärkeissä asioissa. Otaksuttavaa on se, ettei hänen toimintansa kenraalikuvernöörinä ollut syy, miksi virka lopetettiin hänen jälkeensä. Pikemminkin on todennäköistä, että syitä ja kiinnostuksen puutetta Suomen kehittämistä kohtaan on etsittävä ”Tukholman” suunnasta.

© Jari J Tuomisto

Kenraalikuvernöörit Ruotsin Suomessa 1600 ja 1700 luvuilla – Per Brahe ja Gustav Fredrik von Rosen