Törmäsin tähän papinpoika Fransiin sattumalta sukututukimukseni ohessa vanhan amerikkalaisen digitoidun lehden uutisessa. Siinä kerrottiin hänen maailmanympärysmatkastaan jalkapatikalla. Ensimmäisessä osassa ”Ei mikään tavallinen elämäntarina osa 1 – Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs” kuvailin häntä yleisesti muutaman lehtileikkeen perusteella. Hän oli mies, joka esitteli itsensä tilanteen mukaan; kapteeniksi, merimieheksi, leipuriksi, ammattipatikoijaksi, maapallonkiertäjäksi, kirvesmieheksi tai vedonlyöjäksi sekä viisilapsisen perheen isäksi Frans Immanuel Wettbergiksi tai Kivekkääksi. Päätin ottaa hänen elämästään hiukan enemmän selvää. Täytyy myöntää se, että tämän herra Fransin ”liikkujen” selvitys on ollut mielenkiintoista ja osin hankalaakin työtä.
Ajan ja resurssien puutteen takia rajoitin lähdemateriaalin hankinnan vanhojen sanomalehtien uutisiin sekä kirkonkirjoista saatavaan tietoon sekä aineistoon, jota löysin Finna -hakupavelusta.
Esittelen pintapuolisen selvitykseni tuloksia hänestä kertovissa artikkeleissani. Pyrin sitomaan Fransin elämän tapahtumat ja käännekohdat ajankuviin. Tukeudun johtopäätöksissäni osittain valistuneeseen tulkintaan. Olen täydentänyt Fransin elämän vaiheita sekä tapahtumia myös kuvitteellisesti. En ole ollut lähdekriittinen, enkä merkitse viitteitä tarkemmin.
Tässä on linkki edelliseen osaan: ”Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 8 – Lurkevitschi, nimismiehen kunnia ja linnatuomio ”
Edellisen osan lopussa elettiin elokuuta vuonna 1901.
Jatkuu …
Syksy 1901
19.8.1901
Frans Emanuel Kivekäs, joka oli tuolloin 42 vuotias, oli passitettu vuodeksi vankilaan. Syy rangaistukseen oli Ikaalisten nimismieheen ja asianajajaan Kaarlo Sparfvéniin kohdistettu ”Erinomainen häjyys” eli ”kunnianloukkaus”. Täytäntöönpano aloitettiin todennäköisesti välittömästi Helsingin raastuvanoikeuden tuomion tultua vahvistetuksi. On uskottavaa, että Frans Kivekäs kärsi tuomiotaan Hämeenlinnan lääninvankilassa ja siellä työvankilan puolella. Sitä mahdollisuutta tukee se, että hän oli ”lyhytaikainen kunnianloukkaaja” -vanki. Hänen ja perheensä muuttokirjaus 17.päivänä elokuuta Hollolaan, Lahden naapurikylään, saattaa myös liittyä siihen.
1900 -luvun alun vankilaoloista Kakolassa kerrotaan muun muassa 01.08.1903 Kyläkirjaston Kuvalehti no 8 sivulla 8-9 artikkelissa ”Kakola”.
Matti Autio kirjoittaa kokemuksiensa ja näkemänsä perusteella, sosialistisesta näkökulmasta, vankilaoloista Suomen suurruhtinaskunnassa 1900 -luvun alussa lehdessä: 01.01.1911 Työväen kalenteri no 4 sivuilla 94 – 100 artikkelissa ”Piirteitä vankilaoloistamme”.
Isä Frans istui vuoden tuomiotaan ja äiti Amanda sekä pojat Frans ja Väinö ottivat kylmän talven vastaan Hollolassa Lahden naapurikylässä.
1902
Vankilassakin tiedettiin kevään sarastaessa, että suomalaisten laittomina pitämät kutsunnat alkoivat Helsingissä. Yleinen mielipide Suomen suurruhtinaskunnassa oli kuitenkin niitä vastaan ja niiden vastustukseksi toimeenpantiin kutsuntalakko .
Uusi vuosi alkoi ja Frans lähetti ”hyvitys- eli armahduspyyntöjä” kenraalikuvernööri Bobrikoville. Ilmeisesti hänet ”armahdettiin”, sillä Frans ei kärsinyt rangaistustaan lehtiuutisen mukaan täytenä. Antero Kesänne nimittäin kertoo Fransia koskevassa uutisessaan, joka ilmestyi 20.11.1918 Keskisuomalainen no 269 sivulla 3, että Frans Emanuel Kivekäs eli Wettberg ”…oli kerran tuomittuna vankeusrangaistukseen väärästä ilmiannosta virkamiestä vastaan mutta autuas Bobrikoff vapautti hänet kesken rangaistusaikansa.”
Kevät 1902
Frans vapautui keväällä 1902 vankeudesta. Amanda tuli raskaaksi. He pohtivat perheen ja yhdessäolonsa tulevaisuutta. Asuminen Ikaalisissa ei tullut enää kysymykseen aikaisempien edesottamuksien ja hänellä siellä olevan huonon maineen takia. Hän ajatteli että paras tapa jatkaa elämää ilman menneisyyden painolastia olisi lopettaa ”maakravun” elämä ja lähteä merelle; meri, laivatyöt, ulkomaat ja niiden satamat sekä Amerikka pelastaisivat hänet ja perheensä.
Keskusteltuaan Amanda vaimon kanssa tästä, he päättivät, että Frans lähtisi merelle tienaamaan elantoa. Sovittiin myös siitä, että Frans tutkisi tiedustelisi heidän koko perheen asumis- ja toimeentulomahdollisuutta Pohjois-Amerikassa. Se oli tuolloin monen ”toivo- ja kultamaa” merten takana. Siirtolaisia matkusti sinne myös Suomen suurruhtinaskunnasta.
Kesä 1902
Niinpä Frans alkoi jälleen merimieheksi ja pestautti itsensä laivaan, joka kulki Lontoon kautta New Yorkiin reittiä.
Amanda vaimo, joka oli raskaana, asui Frans Henrikin ja Väinön kanssa pienessä asunnossa Hollolassa ja yritti tulla toimeen vähillä varoin. Hänellä ei ollut helppoa.
Frans teki töitä merillä, lähettäen satamista ja siellä olevista Suomen merimieskirkoista ”Tervehdyssähkeitä” Amanda vaimolleen ja perheelleen, joita julkaistiin muun muassa Merimieskirkon Merimiehen Ystävä -lehdissä.
Tervehdykset yli mannerten lähetettiin uudella lennätintekniikalla. Sähkeet ”ilman lankoja” olivat uutta aikaa 1900 -luvun alussa. Alla kuva ”mastosta, joka lähettää ja vastaanottaa sähkölaineet”.
01.07.1902 Sjömanswännen no 7 s11 Sanomia ja tervehdyksiä: Lontoosta
Suomen Merimieskirkoista Lontoossa ja New Yorkissa oli Frans Emanuel Kivekkäälle samoin kuin useille muillekin merimiehille tukikohta ja paikka, jossa tapasi ystäviä ja tuttuja. Siellä sai myös rauhoittua ja jutella hengellisistä asioista lähetystyötä tekevän merimieskirkon pastorin kanssa. Siellä oli myös lukusali ja kirjallisuutta luettavaksi.
Siellä kuuli ja sai lukea uutisia kotimaasta. Muun muassa siitä, että Suomen suurruhtinaskunnassa oli 10. heinäkuuta – Suomen suuriruhtinaskunnan asetuskokoelman alkutekstiksi määrätty venäjän kieli, ja suomen- ja ruotsinkieli kelpasivat enää vain käännöksiksi.
Alla on ote ”Meriliike ja merimieslähetys” -artikkelista, joka antaa kuvan merimieskirkoista eri satamissa. Se julkaistiin 26.03.1902 Väinämöinen -lehdessä no 12-13 sivulla 5:
”… Mutta, rakas lukija, oletko tullut ajatelleeksi merimiehen asemaa. Hänen työnsä on raskasta ja määrällistä. Tämä työ on niellyt ehkä enemmän uhrauksia, kuin moni muu. Ja merimiehen tarmosta ja huolellisuudesta riippuu usein satojen matkustajien henki, mainitsemattakaan maallisia kalleuksia.
Puutteellista ja muikeaa on merimiehen elämä satamissakin. Työstä päästyään ei voi hän mennä kotiin omaistensa luo. Vieras paikka viettelyksineen odottaa häntä kaikkialla. Lisäksi saattaa painaa koti-ikävä. Turvattomana, ystävien ja hoivan puutteessa, on moni merimies joutunut turmion teille vieraissa oloissa. Meidän velvollisuutemme on tehdä parhaamme heidän hyväkseen. Tämän ovat useat Suomenkin kristityt jo aikoja sitten huomanneet. Vuodesta 1880 asti on meidänkin kansamme ottanut osaa merimieslähetykseen.
Aluksi oli Suomen merimieslähetyksellä vain yksi pappi. Nyt on sillä jo merimieslähetysasemia Lontoossa, Hullissa, New-Yorkissa, San Franciskossa, Liverpoolissa ja Hampurissa. Sen lisäksi on Suomen Merimieslähetysseuralla palveluksessaan myös 2 siirtolaispappia, jotka kiertävät Amerikassa asuvain suomalaisten uudisasutuksilla, missä ei järjestettyä sielunhoitoa ole, saarnaavassa Jumalan sanaa, järjestämässä pyhäkouluja ja seurakuntia sekä toimittamassa kansalaisille kaikkea muutakin papillista palvelusta, mitä he tarvitsemat. Toinen näistä työskentelee Missisippivirran länsipuolella Sierra Nevadan lumivuoriin asti, toinen taas Columbiavirran ja Tyynen meren seuduilla.
Ei siis enää ole merimies ystävittä. Ainakin jonkun kerran vuodessa saapuu hän satamaan, missä löytyy merimiespappi. Tämän koti ja sydän on hänelle avoinna, ja merimieskirkossa ja siellä katetun armopöydän ääressä löytää hän toisia kumppaneita, jotka myös tahtovat hyvää kilvoitusta kilvoitella. Ja jos hän joutuu sairashuoneeseen, käy siellä pappi häntä viikko viikon jälkeen katsomassa, tuomassa kotikirjeitä ja puhumassa taivaallisesta kodista. Merimieslähetys on rakennuttanut suuriin satamakaupunkeihin kirkkoja ja lukusaleja. Merimiespappi käy kutsumassa ja etsimässä merimiehiä laivasta, majataloista, kaduilta ja kapakoista.
Lukusalissa saa hän lukea oman maan lehtiä ja hyviä kirjoja. Siellä on kirjoitusneuvot ja siellä on rauhaa, jotta voi kirjoittaa kirjeen omaisille kotimaahan.
”
-
Kuva julkaistu 01.03.1906 Kyläkirjaston Kuvalehti no 3 sivulla 13
Syksyksi 1902 Frans palasi New Yorkista ja laivamatkaltaan kotiin.
Amanda vaimolle kesä oli ollut raskas. Hän oli selvinnyt 15 vuotiaan piikatyttö Marian avulla. Maria oli Lahden kaupungista ja tullut kysymään aputytön töitä edellisenä kesänä. Se oli ollut raskaana olevalle Amandalle kuin enkelin kosketus. Hän oli auttanut Amanda äitiä kaikissa kotitaloustöissä ja saanut vastineeksi siitä jokapäiväisen ruoan ja asuinsijan. Äiti ”Manta” hoiti kotona 6 vuotiasta Frans Henrikkiä ja pikku Väinöä, joka oli vajaan kahden ikäinen.
Amanda synnytti 23. lokakuuta onnellisesti potran pojan, joka sai nimekseen Pertti Uuno. Uunoksi häntä alettiin kutsua.
Perhe tuli toimeen talven kitkutellen Fransin laivatöistä säästöön jääneillä tuloilla.
Frans seurasi lehdistä politiikkaa. Hän luki kiinnostuneena lehdistä poliittisesta liikehdinnästä Suomen suurruhtinaskunnassa; kuinka vanhasuomalaisen puolueen mukaan sotaväkeen kutsutut suomalaiset olivat heidän mielestään velvollisia astumaan palvelukseen Venäjän armeijaan. Mitä mieltä Frans oli tästä, näkyikö hänen lukiessaan tuota uutista suupielessä pieni hyväksymistä osoittava väre? Perustuslailliset puolueet taas vaativat yhä kuuluvammin kutsuntalakon jatkamista.
1903
Tammikuussa Turun ja Porin, Mikkelin ja Oulun läänien kuvernöörit vastustivat uutta asevelvollisuuslakia ja tämän johdosta kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov kehotti heitä eroamaan viroistaan. Kuvernöörit noudattivat kehoitusta ja myös Vaasan läänin kuvernööri erosi.
Venäjän keisari, Suomen suurruhtinas NIkolai II määräsi kutsuntoihin saapumatta jääneille rangaistuksen. Heidät erotettiin valtion viroista loppuiäksi ja ulkomaanpassi kiellettiin viideksi vuodeksi.
Huhtikuussa Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorinvaltuudet. Hänellä oli muun muassa maastakarkoitusoikeus. Hän karkoitti ensi töikseen Suomen suurruhtinaskunnassa syntyneen vastarintajärjestön eli kagaalin johtomiehiä. Se vastusti venäläistämissortotoimia ja hallintojärjestelmää ja erityisesti kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovia. Kagaalin tärkein työkalu oli propaganda. Bobrikof karkoitti myös yleisen mielipiteen muokkaajia eli lehtimiehiä maasta.
Frans Kivekkään liikkeistä ei ole kevään 1903 ajalta uutisia lehdissä eikä muissakaan haetuissa lähteissä. Ehkä Frans eli talven tehden aputöitä ja ollen apuna lähileipomossa. Yksi tärkeä asia hänellä oli varmasti eli opiskella englannin kieltä paremmaksi. Hän tiesi sen olevan avain ja perusta hänen orastaville suunnitelmilleen. Frans mietti ankarasti uutta suuntaa elämäänsä ja koko perheen elämään.
Hän oli viettänyt edellisenä kesänä yksinäisiä iltoja New Yorkin merimieskirkon kirjastossa. Siellä hän oli selaillut amerikkalaista vanhaa päivälehteä ja törmännyt vedonlyonti ja kilpalajiin nimeltä pedestrianismi. Sitä koskevassa uutisessa oli Amerikan kuuluisin kilpakävelijä nimeltä Edward Payson Weston . Hän oli ollut paras useana vuonna ”6 Day Race” -kävelykilvassa, josta hän oli saanut kunniaan ja rahaa.
Frans oli kiinnostunut tästä pedestrianismista ja oli hankkinut siitä lisätietoa. Hän mietti, miten hänelle kävisi, jos hän ryhtyisi ”kilpapatikoijaksi”. Hän pohti myös mkä olisi sopivan kiinnostava aihe kilvalle. Hän oli käynyt New Yorkin merimieskirkon lähellä olevassa vedonlyöntitoimistossa ja tutustunut siellä vedonlyöntikohteisiin ja -tapoihin. Hän syventyi koko talven tuohon tapaan hankkia rahaa ja laati suunnitelmansa siitä.
Frans oli mitä ilmeisimmin keksinyt miten tuolla asialla hankitaan tuloja. Hän saisi sillä myös esiintyä, saada mainetta ja palauttaa kunniansa. Hänen patikointikilpansa aihe olisi ”Maailmanympärikävely, ilman rahaa”.
Kevään sulattaessa merten rannat, hän otti jälleen pestin merimieheksi. Amerikan reitti ja uusi maailma kutsui häntä jälleen.
20.8.1903
Frans seilasi välisatamien kautta laivallaan San Fransciscoon, josta hän lähetti terveisiä vaimolleen Suomeen.
Frans käyttää ”terveisissä” molempia sukunimiään Wettberg ja Kivekäs sekä kertoo olevansa Ikaalisista. Voi olla, että Frans itse alkoi käyttää hänen alkuperäistä sukunimeään Wettberg ulkomailla ja varsinkin Yhdysvalloissa. Olihan hänellä tällöin ”useampi ovensa auki” uudessa maailmassa. Voi myös olla, että viranomaispapereissa oli käytetty molempia sukunimiä.
Siirtolaistulva amerikkaan oli 1900 -luvun vaihteessa suurimmillaan myös Suomen Suurruhtinaskunnasta.
Talven 1903 – 1904 ajalta Fransista ei löydy tietoja lehdistä eikä muista lähteistä. Frans ei mahdollisesti tullut merimiestöistään talveksi kotiin Suomeen, vaan jäi talveksi Yhdysvaltoihin ja New Yorkiin.
1904
Hän luki lehdistä, kuinka maailma ja Suomen suurruhtinaskunta olivat epävakaisia. Talvella helmikuussa 1904 alkoi Venäjän ja Japanin sota. Kesäkuun 16. päivänä suomalainen Eugen Schauman murhasi senaatintalossa Suomen suurruhtinaskunnan kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. Sortokauden ilmentymä oli saanut surmansa. Tämä oli mitä ilmeisimmin vanhasuomalaisille ja heidän tavalleen ajaa Suomen asiaa takaisku. Taisi Frans Kivekäs myös kavahtaneen tietoa murhasta.
Kesällä, ennen juhannusta, ilmestyi Helsingissä julkaistussa Lördagen -lehdessä uutinen suomalaisesta maailmanympäripatikoijasta Amerikan mantereella, joka saa sokerilla rikastuneelta kiinteistöpohatta Claus Spreckelsiltä 1000 dollaria, jos kiertää maapallon jalan määrätyn ajan sisällä.
Myöhemmin kesällä 1904 Frans oli lehtien uutisotsikoissa myös Yhdysvalloissa. Suomalainen maailmanympärikävelijä, ”clobeglotter” ja ”tramppi” Frans Emanuel Kivekäs oli marssinut rohkeasti myös lehtimiehen luo New York Timesin toimistoon; rihlattu kivääri kädessään, panosvyö kierrettynä hartian yli ja Colt -revolveri kotelossaan, karttalaukku olallaan, varsikengät jalassaan ja musta lätsä syvällä päässään ja kääritty patja toisessa kädessään. Tämä ilmestys on varmasti herättänyt näkijän, joku on saattanut varmasti jopa säikähtää. Se, että asetta tai aseita kannettiin näkyvillä ei ollut kuitenkaan tuohon aikaan, 1900 -luvun alussa amerikassa kovinkaan harvinaista. Aseen käyttö puolustuksekseen oli hyväksyttävää. Elettiin aikaa, josta ”cowboy” -tarinoita synnytettiin.
Muutamaa päivää myöhemmin, 12.7.1904, ilmestyi The New York Timesissa uutinen ”Frans Kivekkäästä suomalaisesta maailmanympäripatikoijasta”. Uutisleike on esitetty alla. Tekti on selkeämpänä lehtileikkeen alapuolella ja sitä ei ole suomennettu.
”The New York Times 12.7.1904
JOLLY FINNISH TAR ON
A LONG VOYAGE AFOOT
Reports a Pleasant Transcontinen-
tal Passage from San Francisco
CITY OFFICIALS SIGN LOG
Franz Drifts Into South Street and Astonishes the Local Water Front Yarn Spinning Talent.
Franz Kivekas, a jolly old sailor from Finland, who is on his way around the world on foot- and who has documents to prove it-arrived in South Street yesterday afternoon, and by night he had made the acquaintance of all the tarson the water front. The each and all of these he related the story of his wonderful tarmp, not forgetting every now and then to sandwich in a story of some hairbreadth experience that had been his on the blue Pacific. Until six months ago Franz was before the mast on the ship Arion, whose master, Capt. Pendleton, has a trans-Pacific fame as a story teller.
Franz is a little bit of a fellow, and, according to his looks, is somewhere on the sunny side of forty years, but he is much more than that. All his life he has been sailing the seas, and the only reason that he has never become a skipper or a mate is because, as he expressed it, there is so much doing ashore that a skipper, if he does his duty, has to miss. In February last, he added, he landed in San Fraancisco, and there he met a man who said that he had been all over the world on foot, and dared him to go and do likewise.
”Shiver me timbers!” replied Franz, ”I`ll go yer, and I´ll take a jaunt that´ll make yours look like a counterfelt Chinee coin.”
The next day, which was Feb. 15, Franz left ´Frisco. He has been coming ever cince, and yesterday he had documents written on official paper and bearing municipal seals, showing that he had made a straight cut across the country.Some of the signatures to the papers, all of which certified that the Finlander had been at this or that place on a certain date, were signed by Mayor Carter Harrison of Chicago, ”Golden Rule” Sam Jones of Toledo, City Clerk Witt of Cleveland, the City Clerks of Milwaukee, Omaha, Denver, and Helena, City Clerk Andrews of Elkhart, Ind.; Chief of Police Cleary of Rochester, and, last of all, P.J. Scully of New York.
”This is a pretty good sort of a town,” said Franz, as he prepaided to continue his jorney yesterday, ”and of a fact, I´m sorter skiddish about leaving it, for I´ve got a hunchthat there is something doing along this street. However, I have made up my mind to get around this ball of ours on foot, and you can bet your life that old Franz is the boy to do it.”
Franz failed to say yesterday how he was going to cross the Atlantic. ” Mebbe he´s web-footed,” said a South Street ´long-shoreman in discussing this pahase of the journey.”
3.8.1904 Suomen Kansa lehti uutisoi epäillen:
1.9.1904 Frans lähetti terveisiä Lontoosta, jossa hänen laivansa oli lastattavana.
Syksystä lähtien maailmanympäripatikoija Frans Emanuel Kivekäs kävi esittämässä useissa Suomen lehtien toimituksissa hänen ”uskomattoman” tarinansa maailmanympärysmatkastaan jalkapatikalla ilman rahaa ja siihen liittyvästä vedonlyönnistään. Hän sai lehdeltä itä ilmeisimmin maksun tästä kertomuksestaan. Alla on muutama lehtileike eri lehdissä olleesta häntä koskevasta uutisesta.
”Salmetar 19.10.1904
-Maapallon ympäri jalkaisin ja -ilman rahaa
Tämän kuun 13p. saapui Hämeen sanomain toimistoon merimies Frans Emanuel Kivekäs, syntyisin Kuortaneelta, joka noin 18 vuotta on oleskellut Kaliforniassa, Amerikassa. Hän oli -nykyään ei niinkään harvinaisella matkalla, nimittäin patikoimassa maapallon ympäri jalkaisin, ottamatta mukaansa pennin pyöreää. Tähän matkaansa sanoi hän antaneen aiheen vedon, jonka Yhdysvaltain hallitus oli julistanut ”kokeillakseen suomalaisten jäntevyyttä”.
Kilpailuun otti aluksi osaa kaksi saksalaista, mutta nämä matkan vaivoja säikähtäneinä kääntyivät takaisin Coloradon vuoristosta. Paljon seikkailuja oli matkalla ollut. 4638 engl. peninkulman pituisella taipaleella San Fransiscosta New Yorkiin viipyi hän 4 kuukautta 23 päivää, lähdettyään ensin mainitusta kaupungista helmikuun 15 päivänä tänä vuonna.
Coloradon vuoristossa oli hän ollut tekemisissä vaarallisten villipetojen, kuten vuorileijonien, mustien karhujen y.m. kanssa, mutta niistä onnellisesti selvinnyt.
Matkalla oli vallinnutkova pakkanen ja lumimyrskyt raivonneet.
Nebraskan aavikolla oli hän kerran lumimyrskyn vallitessa pyytänyt yösijaa eräältä Suomen ruotsalaiselta, mutta tämä olihänen kimppuunsa usuttanut kolme suurta verikoiraa, joista hänen henkensä pelastaakseen täytyi surmata yksi, sillä seurauksella, että koirien omistaja ampui häntä revolverilla, kumminkaan osaamatta. – Villien intiaanien vierasvarasisuutta hän matkallaan nautti.
New Yorkista tuli hän palvellen merimiehenä ”Kansas City” laivalla Englantiin, kulki jalan Englannin poikki ja sitten merimiehenä suomalaisella laivalla Reposaareen, jonne saapui syyskuun puolivälissä.
Kotimaastaan, jossa hän lepäilee toukokuuhun saakka, jatkaa hän matkaansa Venäjän ja Siperian halki Beringin salmelle.
Matka saa kestää enintään 5 vuotta 9 kuukautta, ja vedon suuruus kokonaista 58 000 dollaria, jotka hra Kivekäs varmaan toivoo voittavansa.
Hra Kivekäs on 45 vuoden ikäinen, laiha ja jäntevä mies.
Herra Kivekkäällä on suuri joukko todistuksia niistä kaupungeista ja muistakin asutuista paikoista, joidenka kautta hän matkallaan on kulkenut -H. S ”
Sen lisäksi, että Frans levitti lehtiin uutisia tarinastaan, hän piti esitelmiä eri paikkakunnilla. Esitelmän pitoon saleissa isoille väkijoukoille piti ilmeisesti olla lupa ja alla olevat häntä koskevat lehtileikkeet liittynevät siihen. Hän peri tietenkin esitelmän yleisöltä maksun sekä myi postikorttejaan ja kuviaan niitä haluaville.
Esimerkiksi Etelä-Suomi -lehdessä 3.12.1904 oli mainos Fransin pitämästä esitelmätilaisuudesta:
”Esitelmän jalkamatkastaan läpi Pohjois Amerikan Kaliforniasta New Yorkiin ja mitä mannermaalla voi nähdä ja kokea pitää asianomaisella luvalla merimies Frans Emanuel Kivekäs kaupungin kansakoululla tänään lauantaina alkaen klo 8 j.p.p. Pääsymaksu 1 markka säätyläisiltä, 25 penniä naisilta ja 50 penniä miehiltä. Lapsilta 10 penniä. Karhulassa pidetään esitelmä sunnuntaina klo 6 ill.”
Tekipä hän syksyn aikana kirjankin. Frans kirjoitti syksyn 1904 aikana 15 sivuisen kirjan ”Muistelmia jalkamatkalta maapallon ympäri”.
Frans tunsi elävänsä. Hän sai esiintyä, esitelmöidä, tuntea olevansa kiinnostava ihminen. Hän etsi arvostusta, hyväksyntää ja kunnioitusta. Tätä ei kestänyt kuitenkaan kauaa, sillä jos tarina oli mitä ihmeellisin, oli se uskomattomuudessaan myös epäuskottava. Epäilijöiden äänet tulivat yhä kuuluvemmaksi ja sen vaikutus alkoi näkyä esitelmien osanottajamäärissäkin.
Häntä vastaan alettiin levitää huhuja ja juoruja.
Frans oli laatinut joulukuun alussa 1904 ainakin Tampereen Uutisten yleisönosastolle kirjoituksen ”Oikaisu”:
”8.12.1904 Tampereen Uutiset no 238
Yleisöltä.
Pyydetään sijaa seuraavalle:
Oikaisu
Täten saan arvoisalle yleisölle ilmoittaa sanomalehti-ilmoitusten johdosta, että en minä ole mikään petkuttaja, vaikka minua siihen verrataan. Ja tämmöinen on perin alentavaista minua kohtaan.
Ja en usko, että tämä on mitään petkuttamista kuin ottaa velaksi, ja ne antavat vapaasta tahdosta. Ja minä tahdon kaikki maksaa kuin minä saan kokoon. Ja minä luulen, että enhän minä ole ainoa ihminen, jolla olisi velkaa. Ja kyllä sitte olisi vähän velkaa ihmisillä tässä maailmassa, jos minä olisin ainoa velallinen.
Ja minä pyydän jos jokainen on hyvä ja katsoisi omaan poveensa, että ei kerkeä näkemään vaivaa muista ihmisistä.
Sillä minä en olisi rohjennut esiintyä yleisillä paikoilla, niinku minä olen tehny. Sillä minulla on vahvat luvat neljältä kuvernööriltä, ja usiammalta nimismiehheltä.
Ja jos minä olisin ollut petkuttaja, niin kyllä olisi etsivät poliisit ottaneet minun kiinni. Ja enkä olisi saanu esiintyä yleisissä paikoissa. Petkuttajalle ei minun luullakseni anneta kansakoulua, eikä palokunnan taloa ilmaiseksi esiintymistä varten. Ja petkuttaja ei rohkene minun luullakseni mennä ottamaan todistukset useimmista paikoista, jossa olen pitänyt esitelmiä, ja nyt minä tahdon sitte kysyä kunniani perään, sitä henkilöä, joka huhun on levittäny
Frans Emanuel Kivekäs”
Fransin elämän seuraaminen jatkuu seuraavassa osassa …
Fransin elämää koskeviin vaiheisiin on linkit alla. Artikkeleissa seurataan hänen eloaan kronologisesti alkaen vuodesta 1859 – . Niissä tukeudutaan lehtileikkeisiin, vanhoihin valokuviin, rippikirjoihin sekä muihin merkintöihin, joita on kirjoitettu hänestä, ajasta, mijööstä sekä juttuihin liittyvistä henkilöistä:
Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 8 – Lurkevitshi ja nimismiehen kunnia
Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 7 – Santarmiurkkija vai Don Quijote
Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 6 – ”Inga lyckopengar
Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 5 – Fennomaniaa, kruununnimismies Sparfvén ja New York
Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 4 – Leipuri ja merimies
Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 3- Lapsuus ja nuoruus Haapaniemen pappilassa
Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs Osa 2 – Syntymä ja perhe
Ei mikään tavallinen elämäntarina osa 1 – Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs
sekä lisää aiheesta sekä hänen elämänsä vaiheisiin liittyvistä paikoista :
01.12.1901 Ikaalilainen -lehti : lukemista Ikaalisten kihlakuntalaisille
Kuortaneen Haapaniemen pappila v.1600 – 1800 – Hengellisyyden ja sivistyksen ikkuna , artikkeli Jari Tuomisto
Pappilan ihana, vanhantyylinen puutarha – Kadonneen puutarhan luonnostelua
Pappilan empire tyylinen näköalaterassi – Kuortaneen Haapaniemen vanha pappila, Jari Tuomiston artikkeli, v. 2018
Lisää tietoa ja kuvan yleensä pappiloiden ihmisistä, elämästä, sisutuksesta ja kalustuksesta vuosilta 1860 – 1890 saat muun muassa katselemalla kirkkoherrantytär Toini Olga Kallion , s.11.7. 1891, piirtämiä upeita vesiväritöitä ja niissä olevia selityksiä Ruoveden ja Pirttikylän pappiloista. Niihin pääset tästä Finna -hakupalvelun linkeistä: ”Ruoveden pappila” ja ”Pirttikylän pappila”.
”Ruonan kylä ja Haapaniemen pappila” , Museoviraston verkkosivut
Ensio Rislakin eli entiseltä nimeltään Svanbergin ”Valentin” nimellä kirjoitettu kirja ”Pappilan häjy poika”, jossa hän kertoo muun muassa hänen lapsuudenkokemuksistaan Kuortaneen Haapaniemen pappilassa 1900 -luvun alussa.
Tapaus pastori Jaakko Wettberg – vaikutukset Kuortaneella 1849-1885
Kaikki lehtileikkeet, joissa ei ole perusteellisia lähdemerkintöjä ovat Kansalliskirjaston Digi -aineistosta.
© Jari J Tuomisto
"Mennyt ei ollutkaan mustavalkoinen" 