Kuortaneen Haapaniemen pappila v.1600 – 1800 – Hengellisyyden ja sivistyksen  ikkuna   

Pappilan paikan valinta

Pappilan paikka valittiin 1600 -luvulla Haapaniemeen sen luonnonkauneuden ja sijaintinsa takia.  Se sijaitsi nimittäin perustamisensa aikana tärkeän Uusikaarlepyyn ja Ruoveden välisen tien varrella. Kuortaneen kirkkoon oli matkaa maanteitse 8 kilometriä ja järven poikki noin kolme kilometriä. Vaikka kirkko ja kylä eivät olleet aivan pappilan läheisyydessä se päätettiin kuitenkin perustaa sinne. Myös sillä, että Haapalan isäntä suostui tai tarjoutui antamaan niemen seurakunnan käyttöön lienee ollut päätöksen teolle tärkeää. Antoiko kirkko ja seurakunta maallista vastiketta Haapalan isännälle, en tiedä. Pappila on ollut Haapaniemessä vuodesta 1663 lähtien. Viimeisin päärakennus on rakennettu vuonna 1811.

vanhakartta-haapaniemipappila

haapaniemipappila16006-001
Haapaniemi ja sen ensimmäisen rakennuksen paikka oli todennäköisesti 1600 -luvulla noin 20 metriä nykyistä vanhaa pappilaa alempana ja lähempänä järveä.

Pappilan rakennukset

Haapaniemen ensimmäinen asuirakennus lienee toiminut myös kappalaisen pappilana 1660 -luvulta lähtien, antaa Heikki Klemetti ymmärtää. Olen piirtänyt pappilarakennuksen Heikki Klemetin kirjassa ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin” olleesta valokuvasta. Alussa siinä lienee ollut malkakatto ja se on ollut puun värinen eli harmaa. Malka- ja turvekatto olivat yleisiä kattorakenteita Kuortaneenkin rakennuksissa 1600 – 1800 -luvuilla. Pärekatot yleistyivät vasta 1800 -luvun lopulla. Puutarha oli alussa lähinnä hyötytarha eli siellä saattoi olla marjapensaita ja ehkä muutama ruusupensas. Takana on kirkkoveneet valmiina viemään pappia ja kirkkoväkeä järven selän yli Kuortaneen kirkkoon.

vanha-pappila-haapaniemi-kuortane
Kuva: Lähde: Kuortaneen Vaiheita sanoin ja kuvin. Heikki Klemetti,v.1935. Kuortaneen pappilan entinen ”vähäpuoli” Lakajoen sahalle siirrettynä. Oli ennen korkeammalla kivijalalla. Ikkunat oli pienemmät ja oven edessä portaitten kate. Todennäköisesti tämä rakennus on ollut aikoinaan pappilan ainoa asuinrakennus silloin 1700 – luvun alulta ainakin.

Haapaniemen ensimmäinen asuirakennus lienee toiminut myös kappalaisen pappilana 1660 -luvulta lähtien. Olen piirtänyt pappilarakennuksen Heikki Klemetin kirjassa ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin” olleesta valokuvasta, jossa on hänen tietonsa mukaan  Haapaniemen ensimmäinen asuinrakennus. Alussa siinä lienee ollut malkakatto ja se on ollut puun värinen eli harmaa. Malka- ja turvekatto olivat yleisiä kattorakenteita Kuortaneenkin rakennuksissa tuohon aikaan.

haapaniemipappila160014-001

haapaniemipappila160013-001

haapaniemipappila160011
Tämä piirrokseni on pärekatolla, joka tuli kuitenkin käyttöön vasta 1800 -luvun loppupuolella. Uudempi pappila oli jo rakennettu tuolloin 20 metriä ylemmäs tästä rakennuksesta.

Minulla ei ole varmaa tietoa, mitä ja minkälaisia rakennuksia ja niiden huonejakoja Haapaniemessä oli 1600 – ja 1700 -luvuilla, mutta niistä ja niiden ryhmityksestä saa jonkun käsityksen, jos oletetaan niin, että pappilan rakennukset olivat rakennettu sen aikaisten määräysten mukaisesti.

Haapaniemen pappila 2 pi rere
Tämä Haapaniemen nykyinen pappila on rakennettu 1800 -luvun alkuvaiheessa

Ruotsin vallan aikana säädeltiin pappiloiden rakentamista tiukasti. Pappiloiden rakentamista varten määrättiin säännöt ja mallipiirrustukset. Ruotsi (-Suomen) valtiopäivillä vuonna 1727 annettiin päätös, että seurakuntalaisten oli rakennettava pappiloihin jo keskiaikana käsketyt rakennukset.

haapaniemen-pappila-jarven-puolipi
Haapaniemen nykyinen päärakennus lienee rakennettu 1811, jonka jälkeen siihen on tehty lisäsiipi ja useita huoltoremontteja. Terassi on komea ja siitä aukeaa ranta ja Kuortanejärvi katselijan silmiin.

Niissä asuin- ja vierastuvan sekä keittiön täytyi olla saman katon alla. Nämä rakennussäännöt loivat uudenmallisen päärakennuksen rakentamisiin ja aikaisemmin 1600 -luvulla käytetyn niin sanotun karoliinisen viishuonejärjestelmän ottamisen käyttöön. Sen mukaan rakennuksen keskellä oli eteinen ja sali ja sen molemmin puolen kamarit ja keittiö.

aittakuortanehaapaniemi-jari-j-tuomisto-pi

haapaniemitallinavettakuortane-jari-j-tuomistopi
Nykyinen ulkorakennus sijaitsee mitä todenäköisimmin vanhan navetan ja hevostallin paikalla

Näin ollen määräyksen mukaiset rakennukset olisivat olleet Haapaniemen pappilassakin: asuintupa, jossa oli kaksi kamaria ja kyökki sekä eteinen saman katon alla, panimohuone, jossa on leivinuuni ja kyökintakka, kaksilattiainen aitta eli luhti, ruoka-aitta ja kaksilattiainen lato ja luua välissä sekä navetta parsineen ja talli tarpeenmukaisine pilttuineen.

haapan-kuortanepappilan-takapiha-jari-j-tuomistopi
Pappilan aikaisempi päärakennus sijaitsi parikymmentä metriä lähempänä järveä, mutta alue huvimajalle ja puutarhalle oli samalla lailla kuin kuvassa sijoitettuna ja reunustettuna kiviaidalla. Sitä oli mukava katsella pappilan terassilta.

Luonnonkauneus Haapaniemessä

Haapaniemi sijaitsee Kuortanejärven pohjoisrannalla.

haapaniemi-pappila-piha-3-jari-j-tuomistopiHaapaniemen pappilaa reunustaa peltoaukeat. Sitä varjostaa siellä täällä vanhoja korkeita riippakoivuja ja havisevia haaparyhmiä.

Rantaan vie lehväkuja, joka varjostaa kulkijan tien ja luo turvallisen tunnon. Kesäisin saa valon ja varjon leikki luonnon vihreissä ja kirjavissa väreissä Haapaniemessä olijan mielen rauhoittumaan ja ihastelemaan sitä yhä uudelleen. Matalaa rantatöyrästä pitkin kulkee rantapolku, joka johtaa Hiironniemen puoleiselle oleilualueelle. Siinä on ollut pappilanväen mukava istuskella ja katsella ilta-aurinkoa tyynenä kesäiltana. Onhan siellä saaneet virkistyksen varmasti vieraat ja muukin pappilanväki, kunhan ovat muilta asioiltaan, töiltään ja kiireiltään ehtineet. Haapaniemessä oli papilla ja hänen perheellään hyvä olla, tehdä virkatyönsä ja asua.

haapaniemi-pappila-lehtokuja-jari-j-tuomistopi

Kuortanejärven rannat ovat hiekkaiset ja osittain kivikkoiset. Järven vesi on lämpimän ruskeaa ja kaislikot reunustavat rantaa siellä täällä. Rannassa on puulaituri, jonka alle on kerätty jo aikaisemmin rantavedessä olleet nostettavat kivet. Ranta oli pappilan kohdalta pitkälle matalaa ja hiekkaista. Ranta, laituri ja vilpola eli rantamaja olivat oiva paikka niille, jotka halusivat uida tai viettää rannalla muuten vain aikaa. Tuuli kävi usein kuitenkin järveltä päin ja silloin rannassa oli perin ikävä olla. Venevalkama oli kaivettu laiturin läheisyyteen rannan suojaan.

nakyma-kuortaneen-kirkkoon-pappilasta-jari-j-tuomistopi

nakyma-kuortaneen-kirkkoon-haapaniemen-pappilasta1pi
Näkymä Kuortaneen kirkkoon Haapaniemen vanhalta kivilaiturilta.

Kirkkovene, jossa oli 6 airoparia, on ollut koko pappilan ajan tärkeä kulkuväline. Kirkon torni ja tapuli siintää rannasta katsoen noin 3 kilometrin päässä järven vasemmassa laidassa hiekkatöyryn ja metsikön takaa. Kirkkoon ja kirkonkylälle soudettiin järven selän yli usein varsinkin hyvällä säällä. Veneeseen mahtui monta henkilöä ja aina oli vapaaehtoisia soutajia. Pappi oli monesti pitämässä perää.

nakyma-lansirannalle-haapaniemestapi-jari-j-tuomisto

Toinen vene oli kalastusta ja ajankulua varten. Ei pappilassa paljoa kalastettu, jos poikasten onkimista ei oteta huomioon. Jos kalaa tarvittiin, sitä sai ostettua hyvätahtoisilta kalastajilta.

Pappila virka- ja asuinpaikkana

Vuonna 1811 rakennettu pappila rippikoulusaleineen ja asuinhuoneineen sekä väentupa eli ”vanha pappila” ja mahdollinen renkitupa sekä sen muut rakennukset olivat Kuortaneen seurakunnan. Päärakennuksessa eli pappilassa, jota kutsuttiin myös puustelliksi, olevien vierashuoneiden lisäksi oli sen länsipäädyssä todennäköisesti kouluhuone.

Tärkeät virkamiehet, kirkolliset ja muut huomattavat vieraat sekä pastorin sijaiset majoitettiin pappilan päärakennukseen. Olipa pappilassa mahdollisesti ajan hengen mukaan myös olut- ja viinikellari valtion virkamiehiä, kuten maamittareita, tuomareita ja upseereja varten. Väentupa oli nimensä mukaisesti tarkoitettu pappilan ”tavalliselle” väelle. Pappilassa oli lisäksi navetta, jossa oli ainakin hevosia ja lehmiä sekä lampaita, sikoja ja kanoja.

Pappilan hyvinvoinnin ja elämän ylläpitäjät

Naisväki hoiti kodin ja pappilan askareet. Johtajana oli kappalaisen vaimo, pappilan emäntä. Töitä oli paljon. Emäntä teki itse kotitöitä ja piti huolta lapsista. Kappalaisella ja hänen sijaisillaan oli apunaan palvelijoita. Sisätilatöihin palkattiin sisäkkö ja navettaan karjapiika. Sisäkkö huolehti emännän kanssa kodin ja pappilan yhteisten tilojen hoidon ja tarjoilut. Navettapiika hoiti tilan lehmien ylläpidon ja maidon lypsyn jatkokäsittelyineen. Miesten työt kuten hevosten hoidon ja ajot hoiti pappilan renki.

Pappilan elämässä arvostettiin tuona aikana käsitöitä, raamatun ääneen lukua ja kuuntelua. Niiden ääressä istuttiin ja rauhoituttiin. Myös tarkkaa ja jopa muodinmukaista pukeutumista pidettiin tärkeänä.

Hevonen oli tärkeä apu monessa asiassa. Se kuljetti pappia ja pappilan väkeä päivittäin paikasta toiseen, ympäri pitäjää. Kirkkomatkat olivat sille tuttuja. Kesällä se valjastettiin useimmiten vetämään kärryjä ja talvisin rekeä. Kyllähän sillä tehtiin myös pappilan maatöitä, mikäli sille aikaa reissuiltansa jäi. Pappilan renki huolehti yleensä hevosen valjastuksesta, ajosta ja sen hoidosta.

”Hengellisyyden ja sivistyksen ikkuna” kuortanelaisille

Seurakunta ja kuortanelaiset odottivat, että pappilan rakennukset ovat kauniita, edustuskelpoisia ja siistejä. Sen vieressä olevat puutarha ja hedelmäpuut oli myös oltava edustuskelpoisia. Ne olivat myös esimerkkinä koko pitäjän talollisille. Uusimpana muotina oli pappiloihin tulossa hyötypuutarhanurkkaus mauste- ja rohdoskasveineen ja siitä puhuttiin myös Kuortaneella 1800 -luvulla.

10
Kuortaneen Haapaniemen pappilan puutarha ei liene ollut ulkoasultaan aivan näin koristeellinen kuin tämä Toini Olga Kallion vesivärityössä oleva verannan edusta Ruoveden pappilasta 1800 -luvulta. Sen lisäksi, että Toini piirtää upeasti pappilan eri paikoista, niin hän on liittänyt moneen niistä kuvauksen ja pappilan elämän hetken.

Kurkistus pappiloiden ihmisiin, elämään, rakennuksiin, kalustukseen ja sisustukseen

Tästä artikkelista pääset kurkistamaan Kuortaneen Haapaniemen pappilan elämään lapsen näkökulmasta Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 3- Lapsuus ja nuoruus Haapaniemen pappilassa

Lisää tietoa ja kuvan yleensä pappiloiden ihmisistä, elämästä, sisutuksesta ja kalustuksesta vuosilta 1860 – 1890 saat  muun muassa katselemalla lisää kirkkoherrantytär Toini Olga Kallion  , s.11.7. 1891, piirtämiä upeita vesiväritöitä ja niissä olevia selityksiä Ruoveden ja Pirttikylän pappiloista. Niihin pääset tästä Finna -hakupalvelun linkeistä: ”Ruoveden pappila”  ja ”Pirttikylän pappila”.

Kuortaneen seurakunnan entisestä Haapaniemen pappilasta on lisää tietoa esimerkiksi Museoviraston sivulla:”Ruonan kylä ja Haapaniemen pappila”  ja Ensio Rislakin eli entiseltä nimeltään Svanbergin ”Valentin” nimellä kirjoitetusta kirjasta ”Pappilan häjy poika”, jossa hän kertoo muun muassa lapsuudenkokemuksistaan Kuortaneen Haapaniemen pappilassa 1900 -luvun alussa.

© Jari J Tuomisto

.

Mainokset
Kuortaneen Haapaniemen pappila v.1600 – 1800 – Hengellisyyden ja sivistyksen  ikkuna   

Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 3- Lapsuus ja nuoruus Haapaniemen pappilassa

Frans E Wettberg KivekasTörmäsin tähän Kuortaneelta, Etelä-Pohjanmaalta, lähtöisin olleeseen papnpoika Fransiin sattumalta vanhan digitoidun lehden uutisessa. Siinä kerrottiin hänen maailmanympärysmatkastaan jalkapatikalla. Edellisessä osassa ”Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 2- Syntymä ja perhe” kuvailin hänen syntymäänsä ja perhettä Kuortaneella. Mikä on tämä lehtileikkeitten perusteella oleva ihmemies; merimies, leipuri, ammattijalankulkija, ”lännenmies”, maapallonkiertäjä ja vedonlyöjä sekä viisilapsisen perheen isä Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs? Taisipa hän kaiken lisäksi olla lehtileikkeiden mukaan syytettynä murhastakin.  Päätin ottaa hänen elämästään hiukan enemmän selvää. Käytän lähteinäni vanhoja sanomalehtilehtiä ja muita saatavilla olevia tietoja esimerkiksi digitoiduista kirkonkirjoista. Täytyy myöntää se, että tämän herra Fransin ”liikkujen” selvitys on ollut mielenkiintoista ja osin hankalaakin salapoliisityötä.

Fransin synnyinkoti oli Kuortaneen Haapaniemen pappila

vanhakartta-haapaniemipappila

vanha-pappila-haapaniemi-kuortane

Kuvan lähde: Kuortaneen Vaiheita sanoin ja kuvin. Heikki Klemetti. Kuortaneen pappilan entinen ”vähäpuoli” Lakajoen sahalle siirrettynä. Oli ennen korkeammalla kivijalalla. Ikkunat oli pienemmät ja oven edessä portaitten kate. Todennäköisesti tämä rakennus on ollut aikoinaan pappilan ainoa asuinrakennus silloin 1700 – luvun alulta ainakin.

Haapaniemen ensimmäinen asuirakennus lienee toiminut myös kappalaisen pappilana 1660 -luvulta lähtien. Olen piirtänyt pappilarakennuksen Heikki Klemetin kirjassa ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin” olleesta valokuvasta, jossa on hänen tietonsa mukaan  Haapaniemen ensimmäinen asuinrakennus. Alussa siinä lienee ollut malkakatto ja se on ollut puun värinen eli harmaa. Malka- ja turvekatto olivat yleisiä kattorakenteita Kuortaneenkin rakennuksissa tuohon aikaan.

Tämä rakennus oli Fransin lapsuuden aikaan 1860 -luvulla ”väentupa”, jossa Fransin perhe asui 1865 lähtien.

haapaniemipappila160014-001

haapaniemipappila160013-001

haapaniemipappila160011
Tämä piirrokseni on pärekatolla, joka tuli kuitenkin käyttöön vasta 1800 -luvun loppupuolella. Uudempi pappila oli jo rakennettu tuolloin 20 metriä ylemmäs tästä rakennuksesta.

Haapaniemen pappila 2 pi rere

Fransin synnyinkoti oli 1811 rakennettu uusi pappila.

haapaniemen-pappila-jarven-puolipi
Haapaniemen nykyinen päärakennus lienee rakennettu 1811, jonka jälkeen siihen on tehty lisäsiipi ja useita huoltoremontteja. Terassi on komea ja siitä aukeaa ranta ja Kuortanejärvi katselijan silmiin.

Pappilassa oli asuin- ja vierastupa sekä keittiö saman katon alla. Rakennuksen keskellä oli eteinen ja sali ja sen molemmin puolen kamarit ja keittiö.

aittakuortanehaapaniemi-jari-j-tuomisto-pi

haapaniemitallinavettakuortane-jari-j-tuomistopi
Nykyinen ulkorakennus sijaitsee mitä todenäköisimmin vanhan navetan ja hevostallin paikalla

Kuortaneen Haapaniemen pappilassa oli asuintupa, jossa oli kaksi kamaria ja kyökki sekä eteinen saman katon alla, panimohuone, jossa on leivinuuni ja kyökintakka, kaksilattiainen aitta eli luhti, ruoka-aitta ja kaksilattiainen lato ja luua välissä sekä navetta parsineen ja talli tarpeenmukaisine pilttuineen.

haapan-kuortanepappilan-takapiha-jari-j-tuomistopi
Pappilan aikaisempi päärakennus sijaitsi parikymmentä metriä lähempänä järveä, mutta alue huvimajalle ja puutarhalle oli samalla lailla kuin kuvassa sijoitettuna ja reunustettuna kiviaidalla. Sitä oli mukava katsella pappilan terassilta.

 

Luonnonkauneus Haapaniemessä

Haapaniemi sijaitsee Kuortanejärven pohjoisrannalla.

haapaniemi-pappila-piha-3-jari-j-tuomistopiHaapaniemen pappilaa reunustaa peltoaukeat. Sitä varjostaa siellä täällä vanhoja korkeita riippakoivuja ja havisevia haaparyhmiä.

Rantaan vie lehväkuja, joka varjostaa kulkijan tien ja luo turvallisen tunnon. Kesäisin saa valon ja varjon leikki luonnon vihreissä ja kirjavissa väreissä Haapaniemessä olijan mielen rauhoittumaan ja ihastelemaan sitä yhä uudelleen. Siellä on papilla ja hänen perheellään hyvä olla, tehdä virkatyönsä ja asua.

haapaniemi-pappila-lehtokuja-jari-j-tuomistopi

 

Kuortanejärven rannat ovat hiekkaiset ja osittain kivikkoiset. Järven vesi on lämpimän ruskeaa ja kaislikot reunustavat rantaa siellä täällä. Rannassa on puulaituri, jonka alle on kerätty jo aikaisemmin rantavedessä olleet nostettavat kivet. Ranta oli pappilan kohdalta pitkälle matalaa ja hiekkaista. Ranta, laituri ja vilpola eli rantamaja olivat oiva paikka niille, jotka halusivat uida tai viettää rannalla muuten vain aikaa. Tuuli kävi usein kuitenkin järveltä päin ja silloin rannassa oli perin ikävä olla. Venevalkama oli kaivettu laiturin läheisyyteen rannan suojaan.

nakyma-kuortaneen-kirkkoon-pappilasta-jari-j-tuomistopi

nakyma-kuortaneen-kirkkoon-haapaniemen-pappilasta1pi
Näkymä Kuortaneen kirkkoon Haapaniemen vanhalta kivilaiturilta.

Kirkkovene, jossa oli 6 airoparia, on ollut koko pappilan ajan tärkeä kulkuväline. Kirkon torni ja tapuli siintää rannasta katsoen noin 3 kilometrin päässä järven vasemmassa laidassa hiekkatöyryn ja metsikön takaa. Kirkkoon ja kirkonkylälle soudettiin järven selän yli usein varsinkin hyvällä säällä. Veneeseen mahtui monta henkilöä ja aina oli vapaaehtoisia soutajia. Pappi oli monesti pitämässä perää.

nakyma-lansirannalle-haapaniemestapi-jari-j-tuomisto

Toinen vene oli kalastusta ja ajankulua varten. Ei pappilassa paljoa kalastettu, jos poikasten onkimista ei oteta huomioon. Jos kalaa tarvittiin, sitä sai ostettua hyvätahtoisilta kalastajilta.

Pappila virka- ja asuinpaikkana

Vuonna 1811 rakennettu pappila rippikoulusaleineen ja asuinhuoneineen sekä väentupa eli ”vanha pappila” ja mahdollinen renkitupa sekä sen muut rakennukset olivat Kuortaneen seurakunnan. Päärakennuksessa eli pappilassa, jota kutsuttiin myös puustelliksi, olevien vierashuoneiden lisäksi oli sen länsipäädyssä todennäköisesti kouluhuone.

Tärkeät virkamiehet, kirkolliset ja muut huomattavat vieraat sekä pastorin sijaiset majoitettiin pappilan päärakennukseen. Olipa pappilassa mahdollisesti ajan hengen mukaan myös olut- ja viinikellari valtion virkamiehiä, kuten maamittareita, tuomareita ja upseereja varten. Väentupa oli nimensä mukaisesti tarkoitettu pappilan ”tavalliselle” väelle. Pappilassa oli lisäksi navetta, jossa oli ainakin hevosia ja lehmiä sekä lampaita, sikoja ja kanoja.

 

Pappilan hyvinvoinnin ja elämän ylläpitäjät

Naisväki hoiti kodin ja pappilan askareet. Johtajana oli kappalaisen vaimo, pappilan emäntä. Töitä oli paljon. Emäntä teki itse kotitöitä ja piti huolta lapsista. Kappalaisella ja hänen sijaisillaan oli apunaan palvelijoita. Sisätilatöihin palkattiin sisäkkö ja navettaan karjapiika. Sisäkkö huolehti emännän kanssa kodin ja pappilan yhteisten tilojen hoidon ja tarjoilut. Navettapiika hoiti tilan lehmien ylläpidon ja maidon lypsyn jatkokäsittelyineen. Miesten työt kuten hevosten hoidon ja ajot hoiti pappilan renki.

Pappilan elämässä arvostettiin tuona aikana käsitöitä, raamatun ääneen lukua ja kuuntelua. Niiden ääressä istuttiin ja rauhoituttiin. Myös tarkkaa ja jopa muodinmukaista pukeutumista pidettiin tärkeänä.

Hevonen oli tärkeä apu monessa asiassa. Se kuljetti pappia ja pappilan väkeä päivittäin paikasta toiseen, ympäri pitäjää. Kirkkomatkat olivat sille tuttuja. Kesällä se valjastettiin useimmiten vetämään kärryjä ja talvisin rekeä. Kyllähän sillä tehtiin myös pappilan maatöitä, mikäli sille aikaa reissuiltansa jäi. Pappilan renki huolehti yleensä hevosen valjastuksesta, ajosta ja sen hoidosta.

”Hengellisyyden ja sivistyksen ikkuna” kuortanelaisille

Seurakunta ja kuortanelaiset odottivat, että pappilan rakennukset ovat kauniita, edustuskelpoisia ja siistejä. Sen vieressä olevat puutarha ja hedelmäpuut oli myös oltava edustuskelpoisia. Ne olivat myös esimerkkinä koko pitäjän talollisille. Uusimpana muotina oli pappiloihin tulossa hyötypuutarhanurkkaus mauste- ja rohdoskasveineen ja siitä puhuttiin myös Kuortaneella.

Fransin lapsuus nälkävuosina 1860 -luvulla

Frans eli lapsuutensa ja kasvoi Kuortaneella Haapaniemen pappilassa 1860 -luvulla, jolloin Kortaneenkin pitäjää koettelivat niin kutsutut nälkävuodet.

Nälkävuodet ajoittuivat 1860 -luvulle Fransin lapsuuteen.  Aikaa kuvaa kertomukset esimerkiksi siitä, miten vuonna 1867 kevät tuli myöhään ja lunta oli vielä toukokuun lopulla paljon, lumimyrskyt pauhasivat lakeuksillakin ja kirkot olivat täynnä surullisia ihmisiä.

Talvella 1867-1868 nälkä kouraisi pahiten koko kansaa. Kuortane säästyi pahimmalta, sinne kulki kuitenkin muilta pahemmin kärsineiltä alueilta kerjäläisten joukkoja. Keväällä aliravitsemuksesta johtuvasta alentuneesta vastustuskyvystä heikentyneet ihmiset saivat sairauksia, joita osa ei enää kestänyt.

Pappilassa nälkävuosista selvittiin mitä ilmeisimmin ainakin kohtuullisesti seurakuntalaisten avustuksella. Nälkä ja siitä puhuminen olivat kuitenkin varmasti pappilassakin jokapäiväiseen elämään liittyvää, eikä siltä lie säästynyt Fransikaan. Uskottavaa on myös se, että pettuleipä tuli myös pappilassa tutuksi. Asuinalueiltaan lähteneitä nälkää näkeviä kerjäläisiä kiersi Kuortaneellakin talosta taloon ja tuli heitä pappilaankin.

kerjalaiset-haapaiemi-pappila
Kerjäläisperhe maantiellä. Robert Wilhelm Ekmanin maalaus vuodelta 1860
Kulkuri
Hallands Konstmuseum. CC BY-NC 3.0

Frans ja isä Jaakko -pastori

Frans -pojan isä Jacob Wettberg oli siis pastori. Hänellä oli ollut vuodesta 1849 lähtien kappalaisen virka Kuortaneen kappeliseurakunnassa. Fransin perhe asui pitkään Kuortaneen Haapaniemen pappilan vanhassa pytingissä, jota nimitettiin myös kappalaisen puustelliksi. Se oli aiemmin pappilan päärakennus, joka oli järven rannasta noin 80 metrin päässä.

Myöhemmin, vuonna 1865, Jaakko isä teki sopimuksen muuttamisesta niin kutsuttuun vähäpuoleen. Puustelli, eli päärakennus, ja vähäpuoli muodostivat yhdessä navetan, hevostallin ja aitan kanssa suojaisan sisäpihan. Sinne eivät yltäneet Kuortanejärven myrskyt, eivätkä Maunuksen peltoaukean puhaltavat puhurit. Länsituulilta sitä suojasi Hiironniemi ja sen korkeat lehvät. Pieni kuusimetsikkö suojasi taas sitä pohjoisen suunnasta puhaltavalta kalsealta ja kylmältä pohjoistuulelta. Pappilan sisäpiha oli lämmin ja löytyi sieltä sopivasti varjopaikkojakin.

Pappila oli ollut isä Jacobin virkatalona vuodesta 1849. Hän oli paljon poissa kotoa. Papilliset työt, velvollisuudet ja pitkät välimatkat veivät häneltä paljon aikaa. Kuortaneen seurakuntalaiset olivat valinneet hänet virkaan äänten enemmistöllä ja olivat olleet tyytyväisiä Jacob pastoriinsa. Hänen vietti aikaansa heidän kanssaan paljon, myös tavallisten virkatehtäviensä lisäksi.

Isä Jaakko oli myös perheen pää, kuten ajan kuvaan kuului. Kotia ja lapsia hoiti ajan tapaan äiti Loviisa. Hänellä oli apunaan pappilan sisäkkö ja navetassa oli apuna navettapiika. Vaimonsa ja lapsiensa luo kotiin eli pappilan pienempään pytinkiin pastori ehti työreissuiltansa usein vasta iltatunteina.

Vaikka isä Jaakko oli valittu voittajana kappalaiseksi pitäjän vaalissa kuortanelaisten seurakuntalaisten äänillä, hänen toimensa eivät miellyttäneet Alavudella tuohon aikaan hallintoaan pitävää kirkkoherraa. He eivät pitäneet Wettbergin tavasta hoitaa työtään ja esiintymisestä muuna aikana. Hänen edesottamuksensa esimiehensä sekä myöhemmin myös kirkon ja seurakuntalaisten kanssa loivat tummia varjoja hänen ja perheen hyvinvointiin ja päivittäiseen elämään.

Kuortaneen seurakunnan kappelipappila oli Jacob pastorin hallinnassa virkapalkkaa vastaan. Hänen kuului sopimuksen mukaisesti pitää huolta pappilasta ja hänen hallintaansa annetuista seurakunnan maista. Ei Jacob ehtinyt paljoa pappilan maatöitä johtamaan, saati niitä itse tehdä. Pappilan maiden vaillinainen hoito alkoi näkyä. Siemenviljarästit ja puustellin korjaustarpeet kertyivät vuosi vuodelta. Pappilan rakennuksien ylläpitotoimien ja huollon puute alkoivat näkyä 1860 luvulla. Niiden huono hoito alkoi huolestuttamaan Kuortaneen seurakuntalaisia. Pappilan rakennuksien ulkoasu jäi näyttävyydeltään Kuortaneen isäntien kaksfooninkisten eli kaksikerroksisten puisten pohjalaistalojen jälkeen.

Isä Jacobin mieltä oli synkistänyt myös viran vastaanottamisesta 1849 lähtien vuosi vuodelta kasvava paine hänen esimiehensä ja eräiden seurakuntalaisten taholta. Paineet kirkkoherran ja myöhemmin kasvavana seurakuntalaisten tahoilta vaikuttivat myös kodin ilmapiiriin, eivätkä ne jääneet huomaamatta lapsiltakaan. Paine oli muuttunut myös julkiseksi.

Jacob isä kävi virallisesti taistelua oikeuksiensa puolesta eri oikeusasteissa vuodesta 1861 lähtien. Oikeusprosessin tuloksena ylin oikeusaste senaatti päätti jäädyttää hänen virkansa toistaiseksi. Tämä aiheutti sen, ettei hänellä ollut enää tuloja elättääkseen perheensä. Perhe eli tuon jälkeen monta vuotta suuressa puutteessa. Isä Jacobilla ei ollut enää varaa palkata apulaista kotitöihin eikä navettaan. Tämä Fransin isän hyllyttäminen ja viran sekä palkan jäädyttäminen päättyi Jacob isän kuolemaan 26.5.1870. Fransin isä kuolinsyyksi on laitettu kirjoihin hengen ahdistus.

Esimiehen painostus ja kappalaisen vuodesta toiseen jatkuva ”hyllytys” virastaan kirkon tuomiokuntakäsittelyjen ajaksi johtivat hänen ja perheensä kasvavaan epäsuosioon ja ”silmätikuksi” joutumiseen Kuortaneella. Perheen toimeentulo laski ja lasten koulutukseen laittomahdollisuudet heikkenivät. Tästä kertoo kirjassaan ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin” myös Fransin siskon mies Heikki Klemetti.

Yhtenä merkkinä seurakuntalaisten ja kappalaisen perheen suhteiden viilenemisestä voidaan nähdä myös kappalaisen perheen muuttojärjestelyt kappalaisen puustellista isompaan ”vähäpuoleen”. Asia otettiin ensimmäsien kerran esille kirkonkokouksessa vuonna 1862 ja sopimukseen päästiin vasta kolmen vuoden päästä. Sopimus ja ehdot muuttamisjärjestelyistä ovat tässä kirkonkokouksen pöytäkirjassa syyskuun 17. päivältä 1865. Oliko seurakuntalaisilla halu päästä eroon esimiehensä epäsuosioon joutuneesta kappalaisestaan ja hänen perheestään sekä antaa  puustellin kunnostettavat tilat kappalaisen sijaiselle? Näin kävikin myöhemmin.

Lapset ja heidän joukossaan Frans eivät voineet olla kuulematta ja aistimatta perheen vanhempien kokemista vaikeuksista ja ahdistusta. Ensimmäisellä kymmenellä kuullut ja koetut asiat  eivät voineet olla vaikuttamatta myös Fransin kasvuun, arvoihin ja asenteiden muodostumiseen. Isä Jaakko kuoli ilmeisen väsyneenä kaikkeen vuonna 1870 64 vuotiaana. Frans oli tuolloin 11 vuotias.

wetberg

Omaisten ja ehkä vanhempienkin katkeruudesta kertonee myös Fransin äidin Loviisan useita vuosia myöhemmin ilmestyneessä kuolinilmoituksessa oleva värssy :

”Sitt’ nähdä saan minun Jumalan

Kasvot ja silmät kirkkaat

Kaupungiss’ uudess’ iankaikkisuudess’

Ilon kanss’ ilman pilkatt'”

Ajankuva 1870 luvulla Kuortaneella

”Ajankuvaa Kuortaneelta 1830 -1920” -verkkosivu on tässä linkissä.

Ajankuvasta Kuortaneella vuonna 1874, Fransin ollessa 15 vuotta, saa kuvan myös ”Uusi Suometar no 103 Maaseudulta v.1874-lehtileikkeestä:

”Kuortaneelta 18.8.1874

Etehen päin on elävän mieli, ja sinne päin mekin koetamme kulkea, vaikka hitaalta se näyttää. Vaan parempi hiljaakin, kuin ei ollenkaan.

 Täällä, niin kuin muuallakin, on ollut kysymys mihin tarpeeseen käytetään ne rahat, joita hallitukselta on saatu viinaverosta ja joita saatiin 248 markkaa 23 penniä. Sanotut rahat on kunta päättänyt panna kansakoulun kassan perusteeksi, ja aivan yksistä mielin, jotta ei ollut yhtään vastaan sanojaa.

 Kaikilla oli se mieli, että kun meidän seurakunnassa sanottua wiinaa ylen runsaasti wiljellään, se myös ylöllisen raakuuden myötänsä tuopi, ja että sanotut rahat siis ovat käytettävät siihen tarkoitukseen, joka toisi sivistyksen myötänsä. Jos sanotun wiinaveron jako tehtäisiin sen mukaan kuinka paljon kussakin seurakunnassa wiljellään sanottua wiinaa, niin luulisin meidän seurakunnan osaksi tulevan likemmä 2000 markkaa. Kun sanottu wiina olisi Amerikasta asti, eiköhän salakapakat olisi vähän harvemmat, eikä joka toisessa mökissä, niin kuin nyt on. Kun sanottu wiina suuren valtameren takaa tuotaisiin, niin tottahan edes tuo hyvä maku jäisi wälille.

 Kyllä täällä olisi tarpeen waranimismies, joka estäisi suurta wiinan tulvaa, ettemme siihen hukkuisi. Herra läänin kuwernööri on luvannut sanotun nimismiehen, ja sitä on pyydettykin; mutta ei sitäkään ole kuulunut , ainakaan vielä. En luulisi sitä missään paremmin tarwittawan kuin täällä, kun wan olisi mies eikä miettulainen.

 Tämän kuun 5. p. wastaan warkaat murtautuivat wiidestä lukosta sisälle vaivaistukkiin, josta rahat, arviolta noin 20 markkaa, pihdit ja seinävaran. Voi surkeus suuri, kun tällaisia löytyy, jotka niin hirvittävää raakuutta harjoittavat. Olisi tarpeen esirukouksella lähestyä suurta Luojaa näiden raukkain puolesta, jotta Jumala awaisi heidänkin silmänsä näkemään millä tiellä hekin waeltawat, ja että he tekisivät totisen katumuksen ja parannuksen . Warkaista ei ole mitään tietoa. Ollaan siinä luulossa, jotta ei näin hirweän raakoja löydy omasta seurakunnasta, waan että ne owat olleet jostakin tulewia.

Wiime toukokuun 7. päivänä Etelämäen talossa tapahtui hirveä tulipalo. Walkea pääsi navetasta irralle ja poltti poroksi nawetan, 7 lehmää, 1 härän, 2 wasikkaa ja 5 lammasta. Wahinko on arwattu 1003 markkaan 25 penniin. Toinen tulipalo on ollut Matti Koiviston talossa wiime maaliskuun 17 p., jossa paloi poroksi aittariwi ja siinä paljon löytyvää irtainta tawaraa. Wahinko on arwattu 1907 markkaan 30 penniin.

Pappilan puustellia on seurakunta korjannut oikein miehen tawalla. Wiime syksynä wedettiin puustellin tielle santaa 700 kuormaa, ja niittyjen perkaamiseen on mennyt 350 miehen päivätyötä, sekä pellon ojien perkaamiseen 175 miehen päivätyöt. Sitten on iso pytinki rakennettu tällä suvella , sisältä ja päältä, kaikki uudesta, paitsi seinät.  Niin hyvästi on tehty kuin waan on saatu, maksoi mitä maksoi. Lisäksi on korjattu muita ulkohuonehia paljon. 3 maalaria maalaa parahillaan aita luikua sanotussa pytingissä. Kyllä luulen sanotun pykäyksien maksamaan tulewan likemmä 3000 markkaa. Kun kaikki palorahat ja pappilan pykäysmaksu pannaan yhteen, niin kyllä isännät taskunsa saawat warustaa kun menevät maksamaan. Toiste lisää. J. Kokkila”

Kasvuympäristö

Kasvuympäristö oli pappilassa virikkeitä antava, vilkas ja  joissain määrin ehkä vaativa. Pappilan tavat, säännöt ja sosiaalinen elämä sekä niiden omaksuminen loivat Fransin elämälle perustan.

Ensi vuodet 1860 –luvun alussa

Frans ja hänen pikkuveljensä Karl kasvoivat ensi vuodet äidin hellässä huolenpidossa Kuortaneen kappalaispappilan vähälläpuolella. Apunaan hänellä oli jo kohta aikuinen Katarina ja kotipiika.  Heidän lisäkseen heidän kehittymistään lapsena seurasivat innostuneen kiinnostuneita siskonsa Eva ja häntä 3 vuotta vanhempi Olga. He oppivat paljon lapsen huolenpidosta nähdessään ja ollessaan mukana poikien ensi askelissa. Nythän heillä oli mahdollisuus harjoitella lapsen hoitoa todellisuudessa, muullakin kuin nukella. 7 vuotta vanhempaa Johania ei paljoa kotona näkynyt.

Pappilan talouteen kuuluivat renki ja kaksi piikaa. Ohessa on rippikirjaote heistä.

piiat-ja-rengit-haapaiemi-pappila

Isä oli paljon poissa ja hän oli kotona ollessaan itsekseen ja ajatuksissaan. Jacobin ja lasten välillä oli kuitenkin lämpimiä hetkiä, jolloin hän otti jonkun heistä syliin ja hyräili hiljaa.

Pappilan piika oli paljon äiti Lovisan apuna kotitöissä. Isosiskot olivat myös apuna pikkumiesten hoidossa. Parasta oli molemmille mielikuvitukselliset leikit joita Eva ja Olga keksivät. leikit ja Äiti oli keskittynyt entistä enemmän Fransin ja perheen nuorimmaisen Karlin hoitoon.

Kaverit, poikien leikit ja työt

Kaverina olivat todennäköisesti ainakin samanikäiset naapurin kummien pojat Hiironniemestä, Juho ja Jaakko Jaakonpoika. Kolmas Hiironniemen veljeksistä kuoli nuorena, mikä lienee koskettanut syvästi myös Fransia ja hänen sisaruksiaan. Muita samanikäisiä naapurinpoikia oli muun muassa Tuomas Kustaa* Juhanpoika Hiironniemi, Maunukselan Juha ja Jylhä Kustaa Juhonpoika, Matti Juhanpoika Hiiro ja Haapalan Heikki, Juha sekä Matti Matinpoika.

Fransilta, papin pojalta kysyttiin ehkä taitoa tulla hyväksytyksi säätynsä ja ruotsinkielensä takia. On todennäköistä, että Frans oppi myös suomenkielen ja puhui sitä ainakin kavereidensa kanssa. Ympärillä oli paljon samanikäisiä poikia ja Haapaniemen pappilan ympäristö tarjosi lukuisia mahdollisuuksia leikeille. Voi hyvin kuvitella poikien olleen usein yhdessä leikeissä järven rannalla; noukkimassa ja kaivamassa hiekasta kuoreita, pyydystämässä heinähirttosilmukalla hauentumppeja tai onkimassa, uimassa, tai muuten vain soutelemassa.

Talvisin he tekivät luultavasti lumilinnoja ja olivat lumisotasilla. Hurjimmat leikit lienevät olleen jäälautoilla ja omatekoisilla lautoillabseilaamista. Tietenkin niin Frans kuin muutkin tappelivat keskenään, välillä apunaan kivet, mailat tai muut apuvälineet. Pelasivat he todennäköisesti myös pilppua eli sauvapeliä, jossa lyödään teräväpäistä palikkaa seipäällä ympäri ”peltoja”. Kilpajuoksu pappilan 100 metrin pääsää olevalle kansanhilalle ja takaisin oli yksi ajankulu. Piilosilla olo pappilan rakennuksien salapaikoissa oli jännittävintä, olihan pappilassa useita mielenkiintoisia ja ehkä peloittaviakin komeroita ja huoneita. Pappilan kuulu aisakiikku lienee ollut jo silloin poikien temppupaikka. Hurjimmat menivät sillä varmasti useamman kerran ympärikin.

aisakiikku-haapaiemi-pappila

Uskottavasti osa leikeistä suuntautui puutöihin, opeteltiin käyttämään vasaraa ja kirvestä. Välillä kuunneltiin vain tarinoita , joita äiti, isä, piiat ja rengit kertoivat. Parhaimpia olivat esitelmöitsijät, joita kävivät pitämässä luentoja koulusalissa.

Joutui Frans myös töihin; oli ryytimaan kitkentää, perunoiden nostoa, aidanseipäiden ja riukujen kuorintaa, aitojen rakentamista ja korjausta sekä ojien perkuuta. Polttopuiden kanto ja hakuapu oli myös yhtenä tehtävänä.

Vaikka oltiin pappilan ”sivistyneessä” ympäristössä, voi uskoa Fransin oppineen rengeiltä ja kavereilta manaamisen taidon ja voimasanojen käytön. On Frans ehkä joskus saanut isältään ojennukseksi myös ajan henkeen sopivaa ”koivuniemen herraa” muun muassa manaamisestaan kiinni jäädessään.

Ruokapöytä

Ruokaa oli yleensä pappilan pöydässä. Kalaa oli harvoin, sillä kuortanelaiset pitivät kalaa kanan ruokana. Leipä, voi, ohra- ja ruisvelli sekä lihakeitto kuuluivat ruokapöytään. Niin kutsutut maitoperunat olivat täällä herkkua. Sienestä pappilanväki eikä muut kuortanelaiset ”piitanneet vähääkään”. Muita kasviksia kuin perunaa ei syöty ja kaura syötettiin hevosille, karjalle ja kanoille.

Katovuosien iskettyä vuosina 1866-1868 oli pappilan väenkin turvauduttava enemmän kalan syömiseen. Yhdelle rengeistä kuului tuolloin kalojen pyydystäminen. Kuortanejärvestä saatiinkin kalaa hauesta kuhaan ja särkeen. Noina nälkävuosina madetta varten oli talvella jäitten aikaan koukut pappilankin edustalla. Taidettiinpa sitä maistaa pettuleipääkin pahimpana aikana pappilassakin.

Oppimisympäristö ja saatu oppi

Fransia opetettiin todennäköisesti kotona lukemaan, pappilassa ku oltiin ja olihan Eva siskollakin  jo ollut kotiopettajatar musiikkia opettamassa. Pappilassa Frans oppi muiden mukaan lukemaan ja veisaamaan virsiä sekä tuntemaan itsensä syntiseksi. Miksi Frans kävi kuitenkin rippikoulun vasta 17 vuotiaana vuonna 1877, vaikka yleensä tuolloin ripille pääsi jo 15 vuotiaana? Oliko syynä Fransin vastenhakoisuus vai esimerkiksi muualla sijaitsevat kansakouluopinnot?

ripille-paasyfransewettberg

Kävikö Frans ruotsinkielistä ylempää kansakoulua Nikolaistadissa eli Vaasassa? Fransin leski äidin omistuksessa oli Nikolaistadissa eli Vaasassa Storalångatan 50:ssä ainakin kahden huoneen asuinhuoneisto.  Jostain syystä Lovisa äiti muutti virallisesti lapsiensa kanssa kuukaudeksi sinne 1874 Fransin ollessa 15 vuotias. Mistä syystä äiti kappalaisenleski Katarina Lovisa Wetberg vuokraa myöhemmin lehdessä asuntoa Nikolaistadissa opiskelijapojille?

lovisa-poisisaannikolaistadvaasa

1875-loviisa-wettberg-vasabladet-no-35-28-08-1875

Fransin saamat ”eväät ja kivet” lapsuudesta ja nuoruudesta

Mitä Frans sai elon reppuun evääksi ja mitä kiviksi? Fransin luonne lienee ollut lehtitietojen ja kertomusten perusteella levoton, vilkas ja rohkea, utelias, seikkailunhaluinen ja ehkä ovela. Oveluus tuli ilmi myöhemmässä elämässä siinä mielessä, että hän osasi käyttää hyvkseen lehdistöä ja ihmisten uteliaisuutta omien tavotteidensa saavuttamiseksi.

Hänellä useita lahjoja kuten esimerkiksi: älykkyys, hyvä ulosanti ja esiintymistaito. Hän oli rohkea ja pystyi esiintymään suurilekin joukoille. Hän oli sosiaalisesti taitava ja osasi käyttäytyä myös sivistyneesti, hän osasi oletettavasti ainakin ruotsia, suomea ja ehkä vähän venäjääkin sekä englantia. Hän oli lisäksi ulkoiselta olemukseltaan suuri ja vahva sekä fyysiseltä kunnoltaan kiitettävä.

Lapuudestaan ja nuoruudestaan Fransille jäi mitä ilmeisimmin traumaattinen kokemus häntä, isää ja äitiä sekä perhettä kohdanneesta väärinkohtelusta. Tämä näyttää seuranneen häntä koko elämän, hautaan saakka.

Frans muutti leipurinoppiin Helsinkiin 18 vuotiaana Joulupäivänä 25.12.1877.

frans-muutto-kuortaneelta-helsinkiin-1877

Aikaisemmat Fransin elämää koskevat artikkelit:
FRANS IMMANUEL WETTBERG ELI KIVEKÄS OSA 2 – SYNTYMÄ JA PERHE 

”Ei mikään tavallinen elämäntarina osa 1 – Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs”

© Jari J Tuomisto

Frans Immanuel Wettberg eli Kivekäs osa 3- Lapsuus ja nuoruus Haapaniemen pappilassa

Kaksifooninkisen talon tilat ja kalusteet v.1700 – 1900 – Asuminen ennen osa 5

Eteläpohjalaisen 2 -fooninkisen eli kaksikerroksisen talon kalusteet ja niiden paikat

alakuljun-pihaa-1900-1920-4-002

Esittelen tässä artikkelissani eteläpohjalaisen talon tilanjaon nimityksineen sekä kalusteet ja niiden paikat. Kalusteet ja paikat ”määräytyivät” toiminnan mukaisiksi 1700 -luvun lopun ja 1900 luvun alun välisenä aikana. Käytän esitykseni apuna tekstiä ja ”interiööri”- eli havainnekuvia sisältä, johon olen mallinnepiirtänyt kalusteet.

Olen käyttänyt huoneiden nimeämisessä ja kalusteiden paikkojen paikoilleen laittamisessa apuna kuortanelaisen Pentti Koskelan pohjapiirrustusta huonekalujen paikoista Koskelan talossa. Hän esitteli ne ”Pirättyy puheelle” -Mäyryn kyläkirjan sivuilla 42 – 43.

Kalustuksen paikkojen lisäksi olen pyrkinyt tuomaan esille mallinnuksessani tyypillisiä malleja Pohjanmaalta ja Etelä-Pohjanmaalta. Kalusteiden mallinnuksessa käytin apunani omia valokuvia, historiasta ja museokäynneistäni opittua, kokemuksiani pohjalaisesta asumisesta sekä mallinnusohjelmaa.

Varsinkin alakerran kalusteet ja niiden paikat olivat taloissa yleensä yhdenmukaiset. Voidaan myös hyvin otaksua, että huoneiden nimet, kalustus ja niiden paikat kuitenkin vaihtelivat jonkin verran murrealueittain, paikkakunnittain ja taloittain. Näihin vaikuttivat myös muut talon asiat, kuten esimerkiksi varallisuus.

Esimerkkinä oleva talo Kuortaneelta jakaantui kuistiin, porstupaan, tupaan, tupakamariin, erstupaan ja perikamariin.

Alakerta

talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakerta-1-001

Kuisti

Taloon eteistä nimitetään kuistiksi.

4talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakerta-001

Porstupa

Kuistin jälkeen astuttiin porstupaan eli eteiseen. Siellä oli iso kaappi, joka oli eteisen viileässä ja lämmittämättömässä tilassa. Se toimi talon viileäkaappina. Siellä oli usein myös talon käsimylly. Sillä hierrettiin jyvistä jauhoja ja millon mitäkin. Porstuvasta johti portaat yläkertaan.

5talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakertaporstupa-001

Tupa

Porstuvan oikealla puolella oli talon tupa. Tuvan nurkassa oleva uunitakka antoi lämmön kovillakin pakkasilla. Valon tupakamariin toivat 1800 -luvulla avotakka, päreet ja sitten 1900 -luvulle tultaessa yhä enemmän öljylamput. Pitkät nurkkapenkit toivat lisää istuma-ja loikoilutilaa sekä olivat lisäksi oivia säilytystiloja. Lattian alla oli kellari, johon pääsi lattialuukun kautta. Lisäksi lattiassa oli pikkuluukku, josta sai laitettua kellarin hyllylle esimerkiksi viilejä kylmään ja tarvittaessa ottaa ne sieltä helposti pöytään.

6talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakertatupa-0017talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakertatupa-0018talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakertatupa-0019talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakertatupa-001

1-alakerta-tupapohjalainenjuorurenkaat-jjtuomisto

Mielenkiintoinen yksityiskohta takan rakenteessa ovat niin kutsutut ”juorurenkaat”. Näin niitä kutsuttiin jossain Etelä-Pohjanmaalla. Ne olivat takan sisäosan yläreunassa ja voi vain kuvitella, mistä ne ovat saaneet nimityksensä. Ehkä niistä otettiin kiinni kun vieraille keitettiin kahvia ja käytiin ajankohtaisia asioita läpi. Voi olla, että siitä otti tukea talvisaikaan kylän taloja kiertävä ”akka” tai ”ukko” lämpöä etsiessään ja mojovaa juorua kertoessaan.

10talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakertatupa-00112talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakertatupa-00115talopohjalainenkuortanebyjarijtuomistoalakertatupa-001

Tuvan seinällä oli usein kaappi. Alhaalla kuvassa on mallinnettu eteläpohjalainen seinäkaappi. Suomalainen mänty ja koivupuu saatiin näyttämään ”arvopuulta” niin kutsutulla ootrauksella. Ootraus toi mielikuvan puun syistä. Varsinkin Kuortaneella käytettiin ”pukin sarvi” -ootrausta ja aihetta.  Tuo sama pukin sarvet -aihekoriste ovat myös tämän tuvan nurkkakaapin yläosassa sekä alla olevassa seinäkaappi mallissa. Se on vuodelta 1836 ja on näytteillä Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa Seinäjoella. Valokuvan kaapista mallinnetavakseni olen ottanut itse.

tupapohjalainenseinakaappiylisankyrati-002

Tupakamari

Tupakamari oli huone, joka oli talon emännälle ja tai isännälle. Se oli hiljaisempi huone kuin tupa, jossa oli tavallisesti vilskettä ja työn melskettä.

1-alakerta-tupakamaripohjalainen-jjtuomisto-001

Perikamari

Peräkamari oli talon hiljainen ja ”hienoin” huone.

perikamaritalopohjalainenbyjjtuomisto-2-jpgperikamaritalopohjalainenbyjjtuomisto

Erstupa

Erstupa oli huone, jossa asuivat usein talon vanhaemäntä ja -isäntä. Siellä oli myös talon toinen avotakka. Erstuvassa oli usein kapio- ja penkkiarkku tavaroiden ja liinavaatteiden säilytystä varten.

erstupatalopohjalainenbyjjtuomisto-jpgerstupa2talopohjalainenbyjjtuomisto

Yläkerta

Eteläpohjalaistalon yläkerrassa oli porstupa, ylistupa, tupakamarin päällystä, yliskamari ja hoikkakamari. Porstuvan päällystään pääsi portaita pitkin. Siellä oli monesti konttuuri eli ruokakaappi. Ruokakaapit oli hyvä säilyttää porstuvassa ja sen päällystässä koska ne olivat talon viileimpiä huoneita. Huonekalujen laatu ja paikat sekä määrät vaihtelivat kulloisenkin tarpeen mukaisesti.

ylakertapohjalainen2fooninkinentalo1-001

Alla on havainnekuva ruokakaapista. Kaappi on esillä Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa Seinäjoella. Mallinnuksen suoritin omasta valokuvasta.

porstupapaallysbyjarijtuomisto

Lisää tietoa entisajan pihapiiristä ja asumisesta saat muista WordPress -artikkeleissani ja sivuiltani  ”Asuminen, pihapiiri ja eläminen ennen”  sekä Museoviraston  Finna hakupalvelun tietokannoista.

Piirroksia ja tietoa 2-fooninkisista taloista saat artikkelistani  ”KAKSIFOONINKINEN TALO – ASUMINEN ENNEN OSA 4”

 

Tietoa saat myös muun muassa näistä lähteistä :

– Suomalaista rakennuskulttuuria aikakausittain, Rakennusperintö -sivut

– Etelä-Pohjanmaan rakennuskulttuuria, Rakennusperintö -sivut

– ”Pirättyy Puheelle” -Mäyryn kyläkirja, Pentti Koskelan osuus s.42-43

– ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin”, Heikki Klemetti

 

 

© Jari J Tuomisto

Kaksifooninkisen talon tilat ja kalusteet v.1700 – 1900 – Asuminen ennen osa 5

Kaksifooninkinen talo – Asuminen ennen osa 4

Kaksifooninkinen talo Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaalla rakennettiin 1700 – 1900 -luvun alussa niin kutsuttuja 2 -fooninkisia eli kaksikerroksisia asuintaloja. Ne saivat vaikutteita Vaasan 1700 –luvun porvaristaloista. Ne olivat ja ovat asuintiloiltaan jopa 550 neliöisiä.

Toinen toistaan komeampia 2-fooninkisia taloja rakensivat lähinnä tervapoltosta vaurastuneet talonpojat. Kuortaneella niitä on suhteessa väkilukuun ja naapuripitäjiin paljon, johtuen paljolti tervanpoltosta ”nokiottille” tulleesta vauraudesta. Mikä lienee on syy siihen, että taloista tuli Etelä-Pohjanmaalla usein yhtä suuri tai suurempi kuin naapurin? Oliko syynä kasvanut tilantarve, kateus, ”mahtaalevuus” vai niin kutsuttu ”pohojalaane luonne”?

Yksi suurimmista ja komeimmista 2-fooninkisista taloista oli jo purettu Ala-Kuljun talo Kuortaneen  Mäyryssä. Talon koosta kertoo jo se, että sen takapuolella oli 10 ikkunaa rinnatusten kahdessa kerroksessa. Tässä talossa oli myös kaksi katettua kuistia, mikä ei ollut kovin tavallista.

Alla on piirroksiani Ala-Kuljun pihan rakennuksista 1800 -luvulta 1900 -luvun alkuun. Päärakennuksen vasemmalla puolella on Aleksanteri Ala-Kuljun ja hänen vaimonsa Eveliinan vanhuudenpäivien syytinkitalo sekä navettarakennus.

Olen mallintanut alla olevat piirrokseni mukaellen  ”Mäyryn alueen kuvakirja 2007″ olevia Ala-Kuljun talosta olleita Harri Ala-Kuljun valokuvia. Talon elämästä ja sen isännästä, Aleksanteri Ala-Kuljusta, on kerrottu tarkemmin sivulla ” Aleksanteri Eliaksenpoika Ala-Kulju”.

Lisää tietoa 2-fooninkisen talosta ja esimerkiksi sen tiloista, huoneista sekä kalustuksesta saat artikkelistani ”Kaksifooninkisen talon tilat ja kalusteet v.1700 – 1900 – Asuminen ennen osa 5”

 

Entisajan pihapiiristä ja asumisesta saat tietoa lisäksi muista WordPress -artikkeleissani ja sukuni sivuilta ”Asuminen, pihapiiri ja eläminen ennen”  sekä Museoviraston Finna hakupalvelun tietokannoista.  Myös näiltä sivuilta saat lisää tietoa: Suomalaista rakennuskulttuuria aikakausittain  sekä  Etelä-Pohjanmaan rakennuskulttuuria, Rakennusperintö -sivut.

Myös Pohjanmaan sekä Etelä-Pohjanmaan kyläkirjoissa ja paikallishistoria -teoksissa, kuten esimerkiksi Heikki Klemetin teoksessa ”Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin”, on artikkelin aiheeseen liittyvää tietoa.

© Jari J Tuomisto

Kaksifooninkinen talo – Asuminen ennen osa 4

Vesimyllyt – Pihapiiri ennen osa 2

watermill vesimylly 5

Pihapiirin laitamilla tai vähän kauempana oli vedestä voimansa saava mylly. Ne olivat yleensä pienikokoisia, veden ääressä seisovia pieniä hirsirakennuksia. Rakennuksen alla piilossa tai seinän vieressä näkyvissä oli siipiratas, jota pyöritti purosta tai patovedestä puurännillä johdettu vesi.  

Jalkamylly

Jalka eli härkinmyllyä pidetään yleisesti vesimyllyjen vanhimpana tyyppinä. Sitä on kutsuttu myös hierin- ja puromyllyksi. Sen uskotaan olleen käytössä jo esihistoriallisella ajalla. Suomeen se lienee tullut noin 900 -luvulla viikinkien mukana. Tämä myllytyyppi oli pieni. Se  ei tarvinnut paljoa vettä toimintaansa. Näin ollen se sopi ”vähäpätöisiinkin” puroihin ja patorakennelmiin. Jalkamyllyjä käytettiin jauhojen jauhamisen ohella luu- ja ruutijauhojen tekemiseen. Sillä jauhettiin myös pellavaa ja nuuskatupakkaa.

Jalkamylly halkileikkaus koneisto watermill 2

Yksi piirre näille pienille myllyille oli se, että niiden käyttöikä oli varsin lyhyt. On arvioitu niiden olleen ”tehokkaassa” käytössä keskimäärin 10 vuotta. Käyttöikää lyhensivät puurakennelmat, jotka olivat jatkuvasti tekemisissä veden ja kosteuden kanssa. Talvi, kevättulvat jäänlähtöineen koettelivat ja vahingoittivat joka vuosi niiden rakennelmia. Myllyt tarvitsivat jatkuvaa huoltoa ja ylläpitoa. Lyhyeen käyttöikään lienee vaikuttanut se, että myllyn huoltoon ja ylläpitoon ei jäänyt myllyn omistajalla usein aikaa ja voimavaroja. Vaikeat olosuhteet, alkeellinen viljelystekniikka ja maanomistussuhteet olivat vaikuttamassa satoon. Jauhettavia jyviä ei välttämättä joka vuosi ollut.

Vesi ohjattiin yleensä puisen vesirännin avulla vesirattaan toiselle puolelle, saaden siten lavat pyörittämään akselina toimivaa tukkia. Tukki taas pyöritti sen yläpäähän kiinnitettyä ylempää myllykiveä.  Alempi oli kiinnitetty lujasti ja liikkumattomasti alusrakenteeseen. Jauhojen karkeutta säädettiin nöstamalla tai laskemalla kiilalaitteen avulla sammakkohirttä. Sammakkohirsi, joka toimi samalla tukkiakselin tukena, nosti tai laski tällöin ylempää myllykiveä ja näin jyvien murskausväli kasvoi tai pieneni.

”Härkinmylly” nimen se on saanut tukin ja rattaan lapojen muistuttaessa puusta ja sen oksista veistettyä härkintä eli puuvispilää. Ratas oli usein aluksi neljälapainen kuten nelioksatynkäinen härkinkin.  Tästä se on saanut ”puromylly” -nimen. Jalkamyllyn nimen se lienee saanut kiilaulaitteesta, joka muistutti jalkaa.” Hierinmylly” -nimitystä on käytetty Samuli Paulaharjun mukaan maamme pohjoisosissa. Tämä myllytyyppi oli yleisimmin käytössä aina 1900 -luvun alkuun asti. 

Ratasmylly

Ratasmyllyt ovat olleet aikojen saatossa käytössä rinnan jalkamyllyjen kanssa. Varmuutta siitä, kumpi malli on ollut Suomessa ensin käytössä ei ole. Niiden koneisto ja siipirattaan koko olivat kehittyneempiä kuin jalkamyllyssä. Sen rattaan koko ja koneisto pyörittivät myllynkiveä tasaisemmin, varmemmin ja tarvittaessa nopeammin. 

Myllyt yhteisöissä

Myllyjen ylläpito ja huolto oli yhdelle ihmiselle työlästä. Parempien myllyjen rakentamiseen tarvittiin sukujen ja kylien yhteisöllisyyttä. Yhteisöt rakensivat uusia entistä tehokkaampia ja suurempia myllyjä yhä enemmän tultaessa 1500 -luvun puoliväliin. Myllyjen toimintaan ja pyörittämiseen erikoistuneita henkilöitä alettiin nimittää ”mylläreiksi”. Ulkopuolisilta jyvien jauhottajilta alettiin perimään myllytullia, maksua. Kustaa Vaasan aikana , vuonna 1542, alettiin näitä myllytullin periviä myllylahkoja verottamaan. 1570 -luvulta lähtien verottaminen levisi jopa käsikivimyllyihin, joita pyöritettiin savutuvissa omin voimin. Vuonna 1585 luetteloitiin kruunun myllyt ja laitettiin ne verolle.  (Esko Aaltonen, Länsi-Suomen yhteismyllyt, 1944, 82-101)

Alla on kuvia Kuortaneen ja Lapuan rajalla Lapuajoen varrella Karankylässä sijaitsevasta Lakaluoman Mylly Oy:n 1900 -luvun ensimmäisiltä vuosikymmeniltä olevasta myllystä.  


Uutisia ja kertomuksia myllyistä

Alla on lehtileike Suomalainen Wirallinen Lehti no 70 uutisesta, 23.6.1870, jossa on aiheena ”Ihmeellinen pelastus Kuortaneella ja muita kevätuutisia” . (Kansalliskirjaston digitoima sanomalehti) Siinä kerrotaan pojan joutuneen myllyn rattaan syövereihin.

Oikoluin sen tähän tapaan: ”Toukokuun puolivälistä tapahtui täällä kummastuttava tapaus. Erään itsellismiehen Juha Saaren 10 vuotias poika meni kävelemään myllynpatoa, josta luiskahtivat molemmat jalkansa yhtaikaa ja hän keiskahti myllynruuheen selällensä, josta meni silmänräpäyksessä myllyn alitse; vaan onneksi sattui olemaan paikalla samanikäinen Mäenpään talon poika, joka meni kiireimmän kautta myllyn ovesta huutamaan isällensä, että poika putosi myllyn alle.
Mutta kun isäntä tämän hätähuudon kuuli, niin hyppäsi hän ulos myllystä ja pani myllyn sulkuun ja samaa päätä hyppäsi veteen myllyn alapuolelle, josta pojan tapasi virran vietävänä ja veti hänen ylös hengissä, niin vähän vahingoittuna että ainoastansa lautiomia oli vähän musertanut. Vieläpä oli hänellä lakkikin päässä ylös saataessa; arvaten ei malttanut ainoata lakkiansa virran omaksi jättää. Viikon päästä jo alkoi poika kävellä.”O. A.

Lisää tietoa myllyistä saat muun muassa seuraavista lähteistä:

Lauri Leppänen, Opinnäytetyö, Turun AMK: ”SNICKARSIN VESIMYLLY Dokumentointi ja historiaa”

”Tarinaa vesimyllyistä”,  Samuli Paulaharjun matkakuvaus, toimittanut Pekka Laaksonen

© Jari J Tuomisto

Vesimyllyt – Pihapiiri ennen osa 2

Kruunun verotus ja sen mitta 1500 – 1600 -luvun vaihteessa

1500 -luvulle tultaessa  verotus perustui keskiaikaiseen perinteeseen ja tapoihin. Sen vaikutukset verovelvollisiin olivat monenlaiset. Tämän artikkelin tarkoitus on selvittää miten verotus vaikutti talonpoikiin. Artikkelissa esitetään aluksi verotusta ja tekijöitä, jotka vaikuttivat sen maksamiseen Ruotsin Suomessa 1500 – 1600 -vaihteeseen tultaessa. Samalla pohditaan niiden vaikutuksia niin veronmaksajiin kuin veronkantajiin. Siinä esitellään myös pääpiirtein tuolloin voimassa ollut verotusjärjestelmä. Päätavoitteena on näin asiaa näin käsittelemällä selvittää oliko verorasitus tuolloin raskas.

Verotuksesta tuona aikana on esitetty kaksi esimerkkilaskelmaa. Siinä esitetään vuotuinen verolaskelma kahden eri voutikunnan kylälle Kuortaneella ja Kihniössä vuonna 1609.

1. Verotus ja sen maksamiseen vaikuttavia taustatekijöitä 1500 – 1600 luvun vaihteessa

Verotusjärjestelmä luotiin Ruotsiin ja myös sen Suomen niemimaalle 1200 -1300 lukujen kuluessa. Verottamalla saatiin rahoitettua niin kirkollinen ja maallinen hallinto kuin muut valtakunnan toiminnot. Verotuksen kohteeksi joutuivat lähinnä talonpojat. Voidaan otaksua sen aiheuttaneen tullessaan ristiriitaisia tunteita talonpoikien keskuudessa. Tuolloin tiedetään heidän nousseen verotuksen tai siihen liittyvien asioiden takia jopa vastarintaan.

Kuva 1

Kruunu, joka keräsi ja hallitsi myös kaikkia kirkolle meneviä verotuloja vuodesta 1558 lähtien, tarvitsi veroja menojensa kattamiseen ja sen talous perustui lähes täysin 1500 -luvulla talonpoikien veronmaksukykyyn. Menot muodostuivat suurelta osin linnojen- ja kartanoiden ylläpidosta sekä viranhaltioiden ja muiden kruunun ihmisten kestityksestä, ylläpidosta ja palkkauksesta. Sodasta johtuvat menot olivat yhteensä karkeasti neljännes menopuolesta. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.31

 

On epäselvää, tiesivätkö kaikki talonpojat mihin heiltä kerätyt verotuotot menivät ja miten verotus heille perusteltiin vai perusteltiinko lainkaan. Voi kuvitella, että tässä asiassa olivat tärkeässä asemassa talonpoikien johtajat ja edusmiehet, jotka ”markkinoivat” verotusasian kukin tavallansa. Jollain alueella asia oli kaikkien tiedossa ”perusteellisesti” ja asiat otettiin vastaan rauhallisesti, toisella taas tieto ei välttämättä kulkenut niin hyvin ja kolmannella asia kärjistyi jopa riidaksi saakka. Voi ajatella, että tieto siitä, mihin talonpojilta kerätyt verot menivät, oli vaikuttamassa talonpoikien asenteisiin kielteisesti verotuksen oikeutusta ajatellessaan.

Vero maksettiin yleensä luontaistuotteilla.Rasila 1882, s.112 Ne olivat sellaisia tuotteita ja hyödykkeitä, joita oli mahdollista verotettavalta tilalta ja alueelta saada. Verottaja oli lisäksi ennen veronkantoa täytynyt hyväksyä maksuksi tarjottava vero. Näitä olivat esimerkiksi vilja, heinä, halot, nahkat ja turkikset. Tämä lienee olleen verovelvollisille hyvä asia, he saivat maksaa niillä tuotoksilla, joita heillä oli saatavilla. Rahaa alettiin käyttämään 1500 -luvun kuluessa myös maksettaessa veroja. Sitä käytettiin osin luontaistuotteiden ohella tai täysin vastikkeena tilalle määrätyn veron maksamisessa. Verot kerättiin kahdesta neljään kertaa vuodessa talonpojan luonnollisen vuotuisen tuotosrytmin mukaan. Veronmaksu luontaistuotteina ja niiden kerääminen, silloin kun oli niiden aika, sopi niin verotettavalle kuin verottajalle.

Verottaja halusi mieluiten verot maksettavan määrittäminään käyttöhyödykkeinä ja tuotteina. Tämä oli toiminnan ja esimerkiksi virkamiesten ja pappien palkanmaksun kannalta käytännössä tarkoituksenmukaisinta. Lisäksi rahan arvo oli muun muassa 1500 -luvun lopulla verottajalle epäedullinen.

Ihmisiä oli Ruotsin Suomessa vuonna 1570 arviolta noin 300 000 tuhatta. Lähes kaikki verovelvolliset olivat lukutaidottomia ja monessa pitäjässä vain voutien kirjurit osasivat kirjoittaa. Kirjurit merkitsivät talonpojan verotusta koskevia tietoja tositteisiin. Lukutaidottomuus oli otaksuttavasti yksi hämmennystä ja ehkä epäilyä aiheuttava tekijä kirjoitustaidottomille verotettaville, eikä ainakaan lisännyt luottamusta virkamiehiin. Tämä asia on huomioitava myös arvioitaessa mahdollista veron liiallista rasittavuutta.

Ruotsin Suomessa alkoi sotien kausi. Suomalaiset olivat olleet osallisena vuosien 1570 – 1595 välisenä aikana käydyssä Ruotsin ja Venäjän välisessä niin kutsutussa 25 -vuotisessa sodassa. Nousu suurvallaksi tapahtui hitaasti ja sen eteen oli käytävä sotia. Ne vaativat sotamiehiä taloista ja maksoivat henkiä sekä yhä raskaampia veroja pitkälle seuraavalle vuosisadalle. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.9 Otaksuttavasti 25 -vuotinen sota vaikutti lamauttavasti itäsuomen ja sen lähialueilla sijainneiden tilojen veronmaksukykyyn tuhojen takia ja aiheutti näin muille alueille lisää veronmaksupaineita. Nuijasota oli lisäksi oma sisäinen ”kapinasota” 1590-luvulla. Se oli mitä todennäköisimmin tilapäisenä veronmaksukyvyn rasitteena varsinkin siihen osallistuneiden talonpoikien tiloilla.

Maanomistus oli jakaantunut 1500 -luvun loppuun mennessä siten, että niin kutsuttuna talonpoikaisena perintömaana oli 90 prosenttia, kruunulla 2,2, prosenttia ja rälssillä 7,8 prosenttia maasta. Kirkolla ei ollut maata tuona aikana tilastollisesti lainkaan. Orrman 1984;Ågren 1997, s.271 Valtakunnan tulo perustui 1500 -luvulla maan viljelyyn ja karjatalouteen. Ruotsi ja sen osa Suomi oli maatalousyhteiskunta. Tähän maatalousyhteiskuntaan voidaan laajasti ajatellen kuuluvan myös muita elannon hankkimiskeinoja, kuten esimerkiksi metsästys ja kalastus ja metsätalous. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.10 Kaupunkien merkitys oli vielä vähäinen ja talonpojat kävivät kauppaa itsekin isommilla markkinoilla. Karonen 1999, 139–142   On ilmeisen selvää, että kruunu otti siltä kansanosalta, jolla oli tuloja. Näitä taustoja vastaan voi olettaa, että jos valtiolla oli tarve saada tuloja, oli ne otettava siltä kansanosalta, jolla niitä oli. On myös todettava, että valtakunnassa oli jo tuolloin varsin varakas aateli, joka oli kuitenkin rälssisopimusten ja aatelisvallan suojassa.

Lähtökohtana verotukselle oli ”tilakohtaisesti” arvioitu maksuvelvollisuus. Se perustui esimerkiksi viljalla maksavan talonpojan kohdalla viljelyalan mittaukseen sekä arviolta laskettuun alan tuottoon. Kaikkia tuoton muodostumiseen vaikuttavia muuttuvia tekijöitä, kuten esimerkiksi maanlaatujen eroja ja vaikutuksia, ei pysytty ottamaan välttämättä huomioon tarkasti. Tarkkaa tietoa siitä, mitkä olivat talonpoikien todelliset tuottopinta-alat, ei ole saatavissa lähteiden puutteen takia. Esimerkiksi viljely- ja maa-alan arviointeja ja tarkastuksia tehtiin perin harvoin. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.205 Tämä tarkoittaa sitä, etteivät luetteloihin merkityt pinta-alatiedot ole välttämättä luotettavia, vaan korkeintaan suuntaa antavia. Tilojen koko saattoi olla pienempi tai laajempi kuin mitattu vaikuttaen näin tuotokseen. Verorasituksen vertailua on vaikea tehdä tältä perustalta muun muassa eri läänien kesken.

Veronmuodostumisjärjestelmä oli värikäs. Veromittayksikkönä käytettiin parselia, jonka määrän valtakunta eli kruunu arvio. Sen yhtenä tärkeänä tekijänä olivat valtakunnan menot. Veron perustekijänä oli ”tilan” maaveroyksikkö, joka oli lääneissä erilainen. Käytössä olivat muun muassa koukku, panni, manttaali ja savu. Verojen mittausjärjestelmää voi kuvailla moninaiseksi. Lääneissä ja niiden sisäisissä kihlakunnissa oli erilaiset käytännöt ja mittaustavat.

Kuva 2

Muun muassa heinä- ja halkokuormat sekä vilja ja muuta nesteet mitattiin eri pitäjissä eri mitoilla. Heinäkuormaa saatettiin mitata toisessa paikassa kuormana ja toisessa aameina tai vetonuorana. Lisäksi sama mittayksikkö kuten esimerkiksi panni tai naula saattoi olla toisessa läänissä ja pitäjässä eri. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s. 28   Esimerkiksi tietyn kokoinen tynnyri saattoi olla toisessa paikassa vain vetoisuudeltaan vain ¾ osaa siitä. Vieressä on esitetty 1500 -luvulla käytössä olleita verotuksen mittayksiköitä.

Veto-, paino ja muiden mittojen kirjo oli sanalla sanoen valtava. Ruotsin Suomessa käytettiin 1500 -luvulla mitattaessa esimerkiksi voita, lihaa, humalaa tai kuivattua kalaa 3 eri painomittaa. Mitattaessa esimerkiksi viljaa tai kiinteää tavaraa oli käytössä noin 16 eri mittaa ja lisäksi kapan, tynnyrin ja pannin suhde vaihteli eri maakunnissa. Juoksevan nesteen, kuten esimerkiksi oluen, viinin ja traanin määrä mitattiin 5 erikokoisella mitalla. Heinää mitattiin ainakin 3 mitalla. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.252

Otaksuttavaa on kuitenkin se, että samassa pitäjässä käytettiin vuodesta toiseen mittoja, jotka paikalliset talonpojat olivat oppineet käsittämään. Tämä oli epäilemättä hämmentävä asia niille talonpojille, jotka olivat kontaktissa muiden pitäjien talonpoikiin. Voi ajatella myös, etteivät voudit halunneet vaihtaa alkuperäisen mitan kokoa, olihan heillä todennäköinen tarve pitää veronkanto hallinnassaan ja luotettavana. Uskottavaa on, että mittojen monenlaisuus aiheutti enemmän päänvaivaa kuin ristiriitoja. Eniten se voi arvella ihmetyttäneen ylemmän tason kirjureita ja yhteenvetojen sekä raportoijien tekijöitä. Kaiken kaikkiaan tämä kirjavuus mutkistaa verojen rasittavuuden arviointia tuona aikana.

Kuva 3

Rahan käyttömahdollisuus paransi verovelvollisen mahdollisuutta maksaa veronsa. Veroparseleita eli veron maksuyksikköjä alettiin korvata maksamalla niitä rahalla jo 1500 -luvun kuluessa. Niitä kutsuttiin vaihtoparseleiksi. Suomessa vakiintui käyttöön kruunun rahajärjestelmä. Kuvassa on esitetty rahan nimet ja vastaavuus toisiinsa nähden. Rahan osuus oli noin 8 prosenttia kaikesta verosta ennen lyhennyksiä Ruotsin Suomessa vuosien 1573 – 1582 välillä. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.95 Veronmaksutuotteen vaihtomahdollisuus toiseen tai rahalla maksettavaksi oli hyvä ja edullinen asia varsinkin talonpojille. Rahan arvon laskeminen esimerkiksi 1570 -luvulla sai verovelvolliset maksamaan verojaan enemmän rahassa kuin tuotteina ja vastaavina hyödykkeinä. Alueellisesti tästä mahdollisuudesta hyötyivät eniten rannikkoseutujen talonpojat, sillä heillä oli ”suoran” kaupankäynnin takia rahaa käytössään.

Maksettavien verojen lisäksi kruunu velvoitti talonpojat päivätöihin ”kruunun” eteen. Työtehtävät riippuivat alueesta, jolla talonpoika asui. Se suoritettiin 1539 alkaen esimerkiksi kruunun tiloilla hoitamalla karjaa tai tekemällä linnoituksen rakennustöitä tai kuljettamalla verottajan kuormia paikasta toiseen. Niillä alueilla, kuten esimerkiksi Kokemäenkartanon läänissä, se suoritettiin kruunun määrittämällä muulla tavalla eli haukina. Kruunu säilytti kyseisen veron, vaikka sille ei ollut myöhemmin siinä tarkoituksessa kuin se oli määritetty tarvetta, muuttaen sen rahalla maksettavaksi. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.176 Tämän vero ei ollut mitä ilmeisimmin veronmaksajien mieleen, sillä se kasvatti heidän verotaakkaansa. Suurin huolenaihe heille oli otaksuttavasti se, että se vei heiltä työvoimaa. Sen ”pysyväiseksi” muuttamiseen ei liene suhtauduttu hyvällä.

Apuverojen kanto oli yhä yleisempää 1500-luvun jälkipuoliskolla. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.209 Keskiajalta 1580-luvulle apuverojen kanto kohdistui niin varakkaisiin kuin köyhiin tiloihin samansuuruisesti.  Apuvero ei määräytynyt tavallisesti tuolloin maaveroluvun mukaan. Tila, oli se sitten savu tai manttaali, maksoi yhtä suuren veron. Tämä peruste oli huono niin veronmaksajille kuin kruunulle sillä veroja jäi enemmän ja enemmän maksamatta kyseisenä vuotena sekä rästiin seuraavaksi vuodeksi. 1500 -luvun lopulla pyrittiin tätä apuverojärjestelyä muuttamaan manttaali- eli tilalukua arvioinnilla suoritettavaksi. Isot tilat saivat tällöin enemmän apuveroja maksettavakseen kuin pienemmät.

Talonpoikien maksukykyä koeteltiin apuveroilla. Niitä tuli 1600 -luvun alussa edelleen lisää. Aikaisempien lisäksi tuli esimerkiksi vuonna 1604 kuukausivero, vuonna 1609 pariskuntavero ja sotilaiden, virkamiesten ja yksityistenkin henkilöiden kyyditykset. Apuverojen maksukyvyn mukaan keskinkertaisesti toimeentulevat tilat joutuivat maksamaan viimeisetkin toimeentulonsa rippeet kruunulle. Tämä lisäsi edelleen autiotilojen määrää. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.227

Veronkantoon tehtiin tarkennuksia ja muutoksia 1600 luvun aluksi. Siihen oli mitä ilmeisimmin laukaisevana tekijänä vaikuttamassa katovuodet ja kruunun saamatta jääneet verot. Kehittämisentarpeeseen vaikuttivat myös veronkantoon liittyvät muut perusteiden epäkohdat, kuten esimerkiksi manttaalitilan koon määrityksen yhtenäistäminen. Alla kaaviossa on esitelty veronkantojärjestelmä 1500 -luvulla ja 1600 -luvulla.

Kuva 4

1600 luvun alussa uudistettu verojärjestelmä helpotti ainakin hallinnon toimintaa koska veroja yhdistettiin. Se ei tuonut kuitenkaan helpotusta talonpojan veron määrään. Verojen määrä ei laskenut vaan pikemminkin nousi 1600 -luvulle tultaessa. Verottaja sääteli veron määrää käytännössä apuveroilla.

Ilmastolla oli niin hyviä kuin huonoja puolia talonpojan veronmaksukykyyn. Sen viileys keväisin oli hyväksi muun muassa kalan säilömisen kannalta. Vilkuna 1998, 141; Vilkuna 1965, 12–14; Talve 1973, 32 Ilmasto ja sen muutokset vaikuttivat viljankasvuun suotuisasti tai epäsuotuisasti. Voi olettaa ainakin osittain, että esimerkiksi itäisessä Suomessa maksettiin veroja 1540 -luvulla mielellään viljana, koska sadot olivat hyviä ja siellä oli suotuisat kasvuolosuhteet. Seppälä Talonpoikien maksamat kruununverot s.109 Ilmasto kylmeni 1500 -lopulle tultaessa.  Tuli katovuosia, jolloin esimerkiksi viljan ja heinän satotuotto romahti enemmän ti vähemmän.  Vuosia 1601–1602 nimitetään ”olkivuosiksi”. Silloin epäsuotuisat sääolosuhteet veivät suuren osan talonpoikien sadosta 2 vuotena peräkkäin. Kruunu eli Kaarle Herttua tuli tässä tapauksessa talonpoikien toivetta ”vastaan” verorasituksen pienentämiseksi ja myöntyi antamaan talonpoikien 2 vuoden verot anteeksi. Oja 1955, 32–39; Jutikkala 2003, 292–293; Heino 1987, 228

Talonpojilla oli mahdollisuus saada äänensä kuuluville ja osin vaikuttaa verotukseen liittyviin asioihin sekä tarpeen tullen ilmoittaa tyytymättömyyttänsä kihlakunnankäräjillä ja kirjelmöimällä suoraan kuninkaalle. Suoraa kuninkaalle osoitettuja tyytymättömyyskirjeitä on osoitettu varsinkin 25 -vuotisen sodan aikana. Niissä osoitettiin yleensä tyytymättömyyttä kruunun kirjureita ja vouteja kohtaan. Talonpojat valittivat kasvaneesta verorastituksesta, joita aiheutui muun muassa ylimääräisistä työvelvollisuuksista ja niin kutsutuista apuveroista. Priha 1967, 56–57 Vouteja syytettiin huijausmaisesta mittojen ja painojen käytöstä sekä rästiverojen määräämisestä. Priha 1967, 1–3, 22,68–80; Kiuasmaa 1962, 420–434 Talonpojat anoivat myös verohelpotuksia. Niiden tavallisimpia syitä olivat palot, sotaväestä johtuvat rasitukset tai sadon heikkous. Nuijasota on yksi näkyvimmistä esimerkeistä alueellisesti 1500 -luvun lopulla esiintyneestä reagoinnista muun muassa verotuksen rasittavuuteen.

2.      Kahden kylän verorasitukset 1500 – 1600 luvun vaihteessa

Kuva 5Tässä kappaleessa esitetään kahden sisämaassa olevan viljelyä ja karjanhoitoa harjoittavan kylän verorasitus 1600 -luvun alussa. Esiteltävät kylät ovat kumpikin 10 tilan kyliä. Ensimmäinen on Korsholman läänin eteläisen Pohjanmaan voutikunnan Lapuan pitäjän Kuortaneen Ruonan kylä. Toinen on Kokemäenkartanon läänin Ylä-Satakunnan voutikunnan Kyrön pitäjän Kihniön kylä. Esiteltävien kylien sijainnit on merkitty punaisella tähdellä karttaan. Niiden välimatka on noin 80 kilometriä. Maantieteellisesti kyseiset kylät sijaitsevat suurin piirtein saman laatuisilla alueilla niin kasvuolosuhteiltaan kuin maalajeiltaan. Asutus on levinnyt näille entisille erä-, pyynti- ja laidunnusmaille lähes samanaikaisesti.

Verotusperusteet ovat näissä esimerkkikylissä yhtäältä samat ja toisaalta erit. Niitä voi sanoa kirjaviksi jo paperilla ja voi vain kuvitella, mitä oli niiden määritys ja kanto käytännössä. Laskelmissa oli paljon muuttujia ja ne olivat kohtuullisen työläitä laatia. Otaksuttavasti kirjureilla ja voudeilla on ollut täysi työ saada veroperusteet 1500 – 1600 luvun vaihteessa kullekin tilalle laadittua. Tämän jälkeen laskelmien perusteet, ”oikeudenmukaisuus” ja ”tasapuolisuus” on vielä pitänyt selittää verovelvollisille talonpojille. Veronkantojärjestelmään liittyvät arviot, perusteet, mittaukset ja laskelmat ovat mitä todennäköisimmin saaneet useimman asianomaisen pään ainakin hetkeksi pyöreälle.

Laskelmien perusteella Kuortaneen Ruonan kylän kokonaisverorasitus oli noin 5 prosenttia suurempi suhteessa kuin Kyrön Kihniön kylän.  Maaverossa oli suuri ero. Kyrö Kihniön maavero oli noin 50 prosenttia pienempi suhteessa kuin Kuortaneen Ruonan kylän vastaava vero. Verorasitus tasoittui apuverojen kautta. Apuverorasitus oli suhteessa suurempi Kihniön kylälle.

Näiden kahden voutikunnan kylien verorasituksesta saa tällä vertailulla selville muun muassa, että se on ollut markkamääräisesti kohtuullisen tasapuolinen. Apuverojen lukumäärä ja kirjavuus on myös huomiota herättävä. Nämä laskelmat eivät kerro veron maksamiseen tai kantamiseen liittyvistä käytännön ongelmista.

Alla on esitetty esimerkkiverolaskelmat 1. ja 2. kahden kylän osalta:

A. Korsholman läänin Eteläisen voutikunnan Lapuan pitäjän Kuortaneen Ruonan kylän verorasitus 1500 – 1600 luvun vaihteessa.

Kuva 6

B. Kokemäenkartanon läänin Ylä-Satakunnan voutikunnan Kyrön Kihniön kylän verorasitus 1500 – 1600 luvun vaihteessa.

Kuva 7

Yhteenveto

Ruotsin kruunun verotus oli 1500 – 1600 lukujen vaihteessa raskas taakka Ruotsin Suomessa varsinkin vähävaraisille ja toimeentulonsa kanssa painiskeleville talonpojille. Parhaiten selvisivät ne talonpojat, joiden tilat olivat viljavilla alueilla ja joilla oli peltoalaa sekä taitoa viljellä.

Veronkantoon liittyi otaksuttavasti paljon asioita, jotka olivat kielteisiä tai ainakin hämmentäviä talonpojille. Tieto siitä, mihin käyttöön heiltä kerätyt verot menivät, koettiin todennäköisesti usein epäoikeutetuksi. Lukutaidottomuus lisäsi heidän hämmennystä verotuksen suhteen. Ruotsin käymän 25 -vuotinen sodan takia verojen määrä lisääntyi. Verojen määrän laskentaan liittyvät arvioinnit ja mittojen kirjo ei mitä ilmeisimmin vahvistanut talonpoikien luottamusta verottajaan eli kruunuun.  Työsuoritteiden teko vei talonpoikien resursseja ja niiden muuttamista ”pysyväksi” rahalliseksi veroksi ei yleensä katsottu hyvällä. Uusi verojärjestelmä 1600 -luvun alussa ei laskenut heidän verojaan. Apuverojen muodostumisperusteet olivat 1500 -luvun lopulla sellaiset, että ne lisäsivät varsinkin vähävarasten tilojen autioitumista. Katovuosien 1601 – 1602 ja niiden aiheuttamaa maksukyvyttömyyttä ei otettu huomioon heti. Vaikka kadon perusteella annettiin helpotuksia myöhemmin, oli useita autiotiloja ehtinyt jo syntyä. Voutien ja heidän kirjuriensa veronkantotoimet aihettivat aika ajoin ristiriitoja hallinnon ja talonpoikien kanssa.

Veronkannossa oli myös hyviä puolia molemmille osapuolille. Se oli esimerkkilaskelman perusteella ilmeisen tasapuolinen ainakin Ylä-Satakunnan ja eteläisen Pohjanmaan voutikuntien osalta. Talonpojilla oli myös mahdollisuus valittaa kuninkaalle, mikäli havaitsi siihen aihetta. Talonpojalla oli mahdollisuus maksaa niillä luontaistuotteilla, joita hänellä oli. Myös rahalla maksu mahdollistui. Tasapuolisuus apuverojen maksun suhteen otettiin 1500 -luvun lopulla huomioon kun tilojen ”todellinen” koko otettiin veron muodostumisperusteeksi. Uudistettu verojärjestelmä helpotti todennäköisesti pienempien tilojen verotusta kun taas isommat saivat suhteessa lisää veroja maksaakseen.

Voi hyvin otaksua, että verotuksen rasittavuuden luotettavimpana mittarina toimii autioituneiden tilojen määrä tuona aikakautena. Tilojen autioituminen lisääntyi apuverotuksen rasituksen kasvun myötä 1500 -luvun loppupuolella. Vaikka kruunu muutti tämän takia verotusperusteita, jäi jäljelle ne vähävaraisten talonpoikien tilat, joiden vuoro autioitua tuli katovuosien 1601-1602 jälkeen.

Kaiken kaikkiaan Ruotsin kruunun apuvero, katovuodet ja sodat kasvattivat kruunun verotuksen niin korkealle tasolle 1500 -luvun lopulla ja 1600 -luvun alkupuolella, että verojen maksusta tuli monelle talonpojille raskas taakka ja osalle niitä oli liikaa.

Lähteistä: Ilman Suvianna Seppälän väitöskirjaa tätä artikkelia ei olisi syntynyt. Kiitos!

Lisää aiheesta: Suvianna Seppälä: Viljana, nahkoina, kapakalana Doria (pdf)

© Jari J Tuomisto

Kruunun verotus ja sen mitta 1500 – 1600 -luvun vaihteessa

Sota ja Karjalan evakot – Kumarrus menneille sukupolville

Sukuharrastajaystäväni Maija Ala-Nikkola oli törmännyt netissä Jalkaväkirykmentti 16:sta  Latvasyrjän taistelusta kertovalle sivulleni ” Tilannekartat Jalkaväkirykmentti 16:sta taisteluista Latvasyrjässä 5. – 11.8.1941”. Hän oli kiinnostunut Uukuniemen Latvasyrjän alueella käydyistä taisteluista, koska hänen puolisonsa Heikki Härkösen suvun juuret olivat vahvasti siellä. Heikin vanhemmat olivat joutuneet evakkoon sodan jaloista. Maija halusi laittaa osoitelinkin tilannekarttoihin ylläpitämilleen ” Muistojen poluilla Uukuniemen Latvasyrjässä” -sivulle.

Hän pyysi minulta myös ”saate-esittelyn” tälle karulle sodan taistelusta kertovalle sivulle. Alla on kirjeeni Maijalle.

 

”Terve Maija!

Kävin sivuillasi ” Muistojen poluilla Uukuniemen Latvasyrjässä”  ja ne ovat hienot. Myös asia, jota varten olet ne laatinut, on arvostettava. Nettisivut ovat yksi nykyaikainen tapa vaalia ja pitää yllä tärkeitä asioita. Paikallishistoriallinen ja kulttuurillinen perintö on tärkeä säilyttää tavalla tai toisella. Tapahtumat, niin vaikeat kuin rakkaatkin on säilyttämisen ja sukupolvelta toiselle siirtämisen arvoiset. Evakkoon lähtö sodan jaloista on lähihistoriassa varmasti se katkerin ja mieleenpainuvin muisto.

Olen samaa mieltä, kuin Eeva Kilpi siinä, että karjalalaiset ovat osoittaneet muulle Suomen kansalle, mihin ihminen pystyy äärimmäisten muutosten keskellä. Evakkoon lähtö ja asettuminen vieraalle seudulle, sopeutuminen ja osallistuminen oman elämänsä ja Suomen jälleenrakentamiseen ovat osoituksena heidän yhtenäisyydestään, arvomaailmastaan ja sisukkuudestaan. Karjalalainen kulttuuri antaa voimaa ja vahvistaa identiteettiä. Se on tuonut monimuotoisuutta suomalaiseen elämänmenoon ja on meille kaikille suomalaisille esimerkki siitä mihin ihminen pystyy suurienkin vaikeuksien keskellä.

Minulla itselläni on karjalalaisista vain miellyttäviä kokemuksia. Yksi miellyttävimmistä kokemuksista on lapsuudestani isoisäni kotoseudulta Kuortaneelta 60 -ja 70 -luvuilta. Herojan pihalla asui tuolloin Yrjö Merta, pienikokoinen nauravasuinen karjalan evakko, joka oli kotoisin Viipurin alueelta. Hän oli koko kylän persoonallisuus ja väriläiskä. Hän oli sosiaalinen, iloinen, tunteikas ja hyvä suustaan. Hän osasi ottaa yleisönsä oli siinä sitten aikuisia tai lapsia. Karjalalaisella murteella kerrotut jutut hän päätti tunteikkaaseen voivotteluun tai ketkunauruun. Yrjö oli ottanut vaimon Tuomiston naapuritalosta ja asui tuolloin omillaan. 


Karjalan evakkoja on ollut isoisäni kotona Tuomistossa, samoin kuin monessa muussa talossa Kuortaneella. Löysin nopeasti haettuani kokoelmastani yhden kuvan, jossa vietetään vuoden 1944 juhannusta koko perheen voimalla. Valitettavasti en saanut tähän kirjeeseeni selvitettyä perheeseen tuohon aikaan kuuluneen evakkonaisen nimeä.

Isoisäni Jussi Tuomiston sota on kiinnostanut minua aina pikkupojasta asti. Ei sen takia, että sotaa olisin koskaan ihannoinut, pikemminkin päin vastoin. Jussi ei sota-asioista jutellut, enkä koskaan niistä häneltä kysynyt. Ei hän niistä ääneen puhunut paljoa myöskään isälleni eikä muille lapsilleen. Hän osallistui sodan jälkeen aktiivisesti veteraanitoimintaan ja myös muuhun yhteisten asioiden hoitamiseen Kuortaneella. Tästä ja hänen tasaisista elämäntavoistaan voi päätellä, ettei sotaan ja taisteluihin osallistuminen jähmettänyt tai traumatisoinut häntä. Hän halusi keskittyä jälleen rakentamaan Kuortanetta ja oman perheensä elämää.

Sota kuuluu osana sukututkimusprojektiini, jonka aloitin vuonna 2013. Isoisieni ja heidän perheidensä koettelemukset sodassa ovat minulle tärkeitä ja vaikuttavat vielä minunkin sukupolveen asenteina ja jopa traumoina. Haluan siis sisällyttää heidän selvitettävään elämäntarinaansa myös siihen oleellisesti kuuluvan sota-ajan ja sodan koettelemukset ja kärsimykset. Kriisi koettiin ja tunnettiin niin rintamalla taisteluissa kuin kotona.

Koska isoisäni Jussi ei kertonut sotaretkestään, hain hänen joukkonsa sodasta kertovia teoksia. Löysin netistä sotapäiväkirjoja, tutkielman sekä kirjastosta kirjan. Nämä olivat oiva apu saada selville, missä isoisäni ja joukko, johon hän kuului, olivat taistelleet. Tuntemuksista ja tapahtumista ihmistasolla sai hyvän kuvan lukiessaan ja tehdessään muistiinpanoja kirjasta. Sen oli kirjoittanut kyseessä olevan joukon komentaja Yrjö Vasama ja siihen oli otettu mukaan taistelut kokeneiden muisteloita.

Lukemani ja ymmärtämäni mieleen painaminen sekä niihin palaaminen mahdollisimman helposti vaatii muistiinpanoja. Minulle paras tapa on sijoittaa tapahtumat kartalle piirroksena. Onnekseni netistä löytyi ”ei kaupallisen julkaisun” mahdollistava Karjalan kartta noin vuodelta 1940. Karttapohjalle oli hyvä piirtää taisteluiden kulku, liike, paikat ja yhteenottojen vaikutus. Sain tällä lailla miellettyä ja paremmin selvitettyä itselleni missä isoisäni oli kulkenut ja taistellut kuin tekstistä.

Piirsin kartalle Jalkaväkirykmentti 16:sta I Pataljoonan hyökkäysreitin, taistelupaikat ja -ajat kesällä 1941. Taistelut Latvasyrjässä 5. – 11.8.1941 oli saatavissa olevien lähteitten perusteella yksi vaikeimmista selvittää ja piirtää kartalle. Tämä kuvastaa ehkä myös sitä vaikeaa ja välillä sekavalta vaikuttavaa tilannetta jossa taisteluita käytiin tuolla alueella. Sen jälkeen kun hyökkäyksen vaikutus oli hajottanut vihollisen Latvasyrjän keskustassa, sen pieniä partioita samoili pitkin metsiä yrittäen löytää reittejä suomalaisten saarroksesta kohti Laatokkaa vetäytyvien omien joukkoon.

Tämä Jussi Tuomiston sota -sivut ja karttapiirrokset liittyvät oleellisesti isoisäni elämäntarinaan. Karttapiirroksista tilanneselostuksineen selviää nopeasti ja ymmärrettävästi, missä isovanhempamme, jotka kuuluivat tuohon joukkoon, kulkivat ja mitä heidän joukkonsa kokivat. Siitä selviää myös noilta taistelualueilta sotavuosina evakkoon joutuneille ja heidän jälkeläisilleen, mitä siellä on tapahtunut sodan aikana.

Haluan kumartaa muistiinpanoillani ja niiden asettamisella julkiseksi aikaisempien sukupolvien elämää, uhrauksia ja sisua sekä uskoa hyvään tulevaisuuteen.

                                                                                   Ystävällisesti Jari ”

”Karjalaiset ovat yhä osa kansakunnan historiallista muistia. Heillä on kokemusperäistä tietoa ihmisen kyvystä kestää vaikeuksia, muuttua ja kasvaa uusiin olosuhteisiin – siis erittäin arvokasta tietoa tässä kasautuvien ongelmien maailmassa, jossa kenties ratkaisevat suuret muutokset sekä luonnon että ihmisen säilymisen kannalta ovat vielä edessäpäin” Eeva Kilpi

Muuta:
Karttapiirroksia ja tilanneselostuksia jatkosodan alkuvaiheesta löytyy alla olevaa linkkiä napsauttamalla.
Jalkaväkirykmentti 16:sta I Pataljoonan hyökkäysreitti, taistelupaikat ja -ajat Kiteeltä Otsoisten kylään kesällä 1941″ 

© Jari J Tuomisto

Sota ja Karjalan evakot – Kumarrus menneille sukupolville